ANTEEKSIANNOSTA Anteeksianto on mahdoton tehtävä, mikäli se ymmärretään siten kuin se maailmassa näytetään jatkuvasti ymmärrettävän: "OIKEUTETUN VIHAISUUDEN" uhraamisena! Niin kauan kuin koet, että anteeksianto tarkoittaa "totuuden" kieltämistä ja uhraamista, sinä koet anteeksiannon järjettömänä asiana, ja sinulla tulee olemaan sellaisia ajatusprosesseja ja niihin liittyviä mielialoja sekä tunnetiloja, jotka pyrkivät oikeuttamaan ja ylläpitämään tuon vihaisuuden. Sillä silloin sinä uskot, että totuudella on jotain tekemistä sen kanssa, mitä sinulle tapahtui tai mitä sinulle tehtiin tai ei tehty. Ikään kuin sinä todella olisit se, mitä joku on sinusta sanonut tai ajatellut tai sinulle tehnyt - tai jättänyt tekemättä! Anteeksiantoa ei tarvita totuuden vuoksi, vaan illuusioiden ja epätoden vuoksi - niin kanssaihmisten illuusioiden, joilla he luulevat sinusta jotain, mikä ei ole totuus, kuin omiesikin, joiden perustalta reagoit heidän illuusioihinsa. Ja tällöin koet pakottavaa tarvetta puolustautua tai hyökätä, ja antaa niin sanotusti samalla mitalla takaisin. Illuusiosi tässä aina on myös silloin se, että uskot, että viattomuus sinussa reagoi, että viattomuus kokee tarvitsevansa puolustusta ja vastahyökkäystä! Tällöin juuri yrität tehdä heidän illuusioistaan omien illuusioidesi kautta jotain todellista. Ja syy tähän on se, että se mikä reagoi, on samaa kuin se mihin reagoidaan! Mikäli näin ei olisi, reaktiolle ei olisi edellytyksiä; olisi vain ehkä ensin hämmennys ja sitten intuitiivinen ymmärtäminen (että tilanne on silkkaa illuusiota, absurdia!) ja luonnollinen kyky sen tähden päästää siitä heti irti, koska vain todellisuus voi ohjata todellisuuteen itsessään nojaavan ihmisen toimintaa, ei illuusiot. Mutta se mikä reagoi uhalla ja vihalla johonkin tilanteeseen tai ihmiseen, on jo illuusioita tuottavana voimana osa tuota reagoivaa ihmistä itseään. Mutta vapauttava totuus on seuraava: Mikään siitä ei ole kuitenkaan totuudessa totta, paitsi jos sallit itsesi uskoa niin. Ja silloin se, mitä joku sanoo sinusta, miten joku esim. sinun mielestäsi vähättelee sinua, tai mitä joku tekee sinulle, tulee tuntumaan kuin se viiltäisi sinua, tuntumaan siltä, että sinua on todella loukattu. Ja näin koet, koska olet oppinut antamaan illuusioille todellisuuden statuksen - omien uskomustesi kautta, joilla itse asiassa ihan kirjaimellisesti viillät juuri itseäsi, ja sitten kivun tunnettuasi katsot ulkoiseen tilanteeseen ja syytät sitä. Henkisesti edistymätön inhimillisyys on juuri tätä: - omien illuusioiden kautta toisten illuusioihin reagoimista, kirjaimellisesti aamusta iltaan; koko ihmisten maailma kaikkialla on silkkaa ruumiillistumaa tästä. Mikään ei voi todella vahingoittaa sinua paitsi sen kautta, että olet antanut sille vallan tehdä niin uskomustesi kautta. Tätä on todella vaikea nähdä, koska tällaisia uskomuksia ja niiden mukaan kehittyneitä tuntemis- ja reaktiotapoja aloit rakentaa jo varhaisesta lapsuudestasi alkaen. Aina kun olit pahastunut jostain ja päätit, ettet enää halua anna anteeksi vahvistit tällaista automaattiseksi kasvavaa taipumusta. Totta, kasvattajat ja olosuhteet olisivat voineet olla parempia, viisaampia ja tukea-antavampia, siis rakastavampia. Mutta näin ei ollut. Ja sen tähden tässä hetkessä sen vaatiminen, että he olisivat olleet jotain muuta, ei auta lainkaan! - se pitää vain kiinni katkerasti menneisyydessä. Ja kovin, kovin totta, ihmisluonnossa on jotain, mikä haluaa itsepintaisesti uskoa ja siten kokea niin, että minä olen sitä mitä, joku on minusta sanonut tai minulle tehnyt tai jättänyt tekemättä, vaikka samalla sitä vastaan usein taistellen. Tämä taistelu kuitenkin johtuu siitä, että osa sinua kuitenkin uskoo, että tämä illuusio sinusta olisikin totta - ilman sitä olisit rauhan tilassa, et konfliktissa itsesi kanssa, josta vasta seuraa se, että voit olla konfliktissa jonkun toisen kanssa. Tämä on kaikki sellaista energiaa itsessäsi, mitä kuka tahansa tai periaatteessa mikä tahansa voi manipuloida, ja saada sinut reagoimaan ja pois harmoniasta, kunnes otat tästä energiasta vastuun ja et salli sen enää muodostaa kokemusta itsestäsi ja tulkintoja toisista. Ja todellakin uskomus tämän negatiivisen energian tuottamaan kokemukseen uhatusta itsestä on yksi ruumiiseen samastuneen ihmismielen perustavimmista illuusioista. Mutta pidät sitä kuitenkin - aina kun olet vihainen tai katkera jollekin - totuutena, ja siksi uskot, että sinun täytyy olla siitä vihainen, että jonkun täytyy maksaa tästä, että jonkun täytyy riutua tämän vuoksi syyllisyydessä, koska hän on tehnyt sinulle sitä tai tätä. Näin kuitenkin varmistat sen, että sinä itse tulet riutumaan syyllisyydessä ja "syntisyyden tunnossa", jonka vihaisuutesi ja katkeruutesi tuovat mukanaan kuin varjon, aluksi sisään hiipivän itse-epäilyn muodossa: ”…olenkohan sittenkään syytöksissäni ja vihassani oikeassa…?” Usein, joskus jopa vuosienkin jälkeen, ihminen tulee huomaamaan, että joku, josta hän on ajatellut edelleen anteeksiantamattomasti, ei muistakaan enää koko asiaa mitä heidän välillään kerran tapahtui. Ja kuinka ihminen tällaisessa tilanteessa tulee kohtaamaan itsensä tietyn häpeän tunteen kanssa ja mielessä nousee nolona kysymys: ”miten minä vieläkin saatan roikkua tässä vanhassa kaunassani, ja ajatella hänestä myrkyllisesti?” Kuinka Jumala olisi voinut luoda sinut eli totuuden riippuvaiseksi jostain illuusioista, joita ei ole olemassakaan, muuta kuin mielessä, joka on luonut vapaalla tahdollaan ajan pitämällä kiinni menneisyydestään, samastumalla siihen ja rakentamalla siitä epätodellisen identiteetin itselleen, eli siis illuusion itsestään. Ja todellakin anteeksiantoa tarvitaan vain siihen – ja se tarkoittaa vain sitä – että sinä päästäisit irti tästä kiinnittymästäsi epätodelliseen, mitä kuitenkin pidät usein uskomattomalla itsepintaisuudella todellisena, siis kokemuksena itsestäsi, ja jolla siksi oikeutat vihaisuutesi eli kärsimyksesi, eli pistät kahleen päällesi uskoen hyötyväsi tästä jotakin, kun kostat näin jollekin, jotain mitä ei ole olemassakaan, paitsi sinun mielessäsi, sen omana kahleena. Mutta sinä et ole tämä kahle, sinä et ole sinun kokemuksesi ja katkerat ajatuksesi, niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka sinä todella olet. Ja anteeksianto tarkoittaa vain sitä ja johtaa vain siihen, että sinä jälleen näkisit ja kokisit tämän, eli vapauttavan totuuden Sinusta, kun olet pudottanut tämän katkeruuden kahleen ja siihen liittyvän pelon, välttelyn, erillisyyden ja syyllisyyden pois - päästänyt niistä kerrassaan irti, etkä enää kanna ja säilö niitä inhimillisessä ruumissidonnaisessa mielessä, sen persoonallisessa muistissa, johon uudelleen ja uudelleen muodostat yhteyden kokeaksesi: "kuka minä olen" - näin todetaksesi, kuinka onneton minä (tämän negatiivisuuden vuoksi) olen. Tosiaan, tässä anteeksiantamattomuuden tuottamassa pelokkaassa, uhantunteen ja varautuneisuuden sävyttämässä minäkuvassa - jolle yritetään antaa "elämä" yhä uudelleen ja uudelleen muistelemalla ja läpi elämällä katkeruuden "oikeuttavat" tapahtumat mielikuvituksessa - voi kuitenkin vain kärsiä ja olla onneton. Kärsimyksesi palautuu silloin siis siihen, ettet ymmärrä tahtoa luopua siitä millaiseksi olet tehnyt itsesi muovaamalla itsesi menneisyyden onnettomasta muovailuvahasta - tuntematta ja kuulematta, kuinka linnut laulavat ympärillä elämän ilon laulua ja kukkaset tuoksuvat elämän suloisuuden tuoksua, anteeksiannon lempeyteen suostutellen! Sinun elämäsi on kuitenkin sinulle tarkasti suunniteltu henkinen harjoitustehtävä, joka pyrkii vapauttamaan sinut tuosta kipua tuottavasta anteeksi-antamattomuuteen taipuvaisuudesta, kaikesta negatiivisuudesta. Pyri todella ymmärtämään kuinka vapauttavaa anteeksianto on, se palauttaa sinut sinun luonnolliseen ja viattomaan Itseesi, Itseesi, joka totisesti on lapsen kaltainen, ja elää ja uudestisyntyy joka hetki - kuin lapsi, Matti Ylén	Takaisin