Jokaisella on oma totuutensa ...?

Jokaisella on oma totuutensa…?

”Voi, niin totta, en tiedä mikä minulle on hyväksi, mutta siitä kyllä voin olla varma, etten pidä siitä miltä minusta taas tuntuu, kun teen yksin peloistani, pyyteistäni ja vihaisuudestani käsin päätöksiä ja valintoja, ja sitten asennoidun itseeni, ihmisiin ja asioihin tämän pohjalta. Tämän tilan minä en voi tahtoa jatkuvan näin, joten auta ja johdata minua, minä en enää kykene ja jaksa yksin.”

Tämä väite on eräässä perustavassa mielessä totta; se tarkoittaa, että jokainen joutuu viime kädessä kulkemaan omaa ainutlaatuista tietään ja oppimaan ainutlaatuisella tavalla totuutta itsestään. Hän tarvitsee ainutlaatuisia oppimismahdollisuuksia ja -olosuhteita, jotka mahdollistavan ja luovat motivaation poisoppimiseen siitä, mitä hän ei voi, ainakaan pitkällä välillä, hyväksyä totuudeksi itsestään. Tämä viittaa kaikkeen siihen, mitä hän on liittänyt ja muovannut kehon aistien kautta saatavista kokemuksista kuvaan itsestään – ja jonka kautta hän kokee itsensä ja elämänsä tavalla taikka toisella negatiivisesti ja rajoittavasti.

Tästä hänen täytyy oppia pois, koska se ei ole totuus hänestä. Se on illuusio hänestä. Ja toisaalta hänen täytyy oppia – näitä kokemuksiaan rakentavasti hyväksi käyttäen – totuus Itsestään. Kaikesta tästä ja myös uusista oppimismahdollisuuksista, joita hänelle jatkuvasti järjestetään, täytyy muovata sellaisen oppimisen edellytyksiä ja välineitä, jotka auttavat häntä luopumaan toisaalta näistä illuusioista sekä kaikesta negatiivisuudesta, ja toisaalta jotka auttavat häntä asteittain hyväksymään totuuden Itsestään.

Oletko huomioinut kuinka paljon sinussa on vähintäänkin levottomuutta, rauhattomuutta tai jopa voimakasta tyytymättömyyttä, ja että jatkuvasti pyrit jonnekin, kohti jotakin, josta sinulla on vaikutelma ja toive, että se on parempaa? Tämä on usein hyvin tiedostamatonta. Tämä vain todistaa, että ihminen pyrkii jatkuvasti pois siitä, missä hän on. Tarkemmin ja totuudellisemmin sanottuna hän kokee, ettei hänen ole hyvä olla siinä tietoisuuden (ts. itsensä kokemisen) tilassa, jossa hän nyt on, paitsi väliaikaisesti. Hänen on ihan pakko alkaa haluta parempaa, todellisempaa, sitä mikä on täydellisempää, mikä antaa hänelle täydellisemmän ja lopulta täydellisen, kokemuksen Itsestään – Jumalallisen luontonsa Rauhan ja Harmonian. Hän ei tule tyytymään vähempään, eikä hänen kuulukaan tyytyä vähempään! Näin tulee ollakin, koska se on Jumalan Tahto, mutta harha on usein siinä, mikä hänelle on täydellisempää ja missä on parempi olla ja miten hän siihen pääsisi – tässä on juuri harha ja ihmisen kärsimyksen alku ja syy.

Se, mikä saa sinut lopulta hyväksymään, että tämä tai tuo, mitä nyt pidät itsenäsi, ei ole totuus sinusta, on se, että siihen samastumisen, uskomisen ja siten todeksi elämisen kautta, tulet kärsimään. Suostut usein luopumaan siitä vasta sitten, kun se on saanut olosi todella huonoksi riittävän pitkän aikaa, samalla kun olet menettänyt uskosi mielesi kaikkiin keinoihin ja verukkeisiin vakuutella, miksi tarvitset sitä, miksi sinun ei tarvitsisi muuttaa asennettasi siihen tai päästää siitä kerrassaan irti. Myös se on tärkeää tässä, ettet et enää jaksa uskoa, että muut ovat kärsimyksestäsi vastuussa.

Ja tämä kaikki johtaa oikeastaan siihen oivallukseen ja kokemukseen, ettet tiedä mikä sinulle on hyväksi, muttet myöskään usko sitä ennen kuin olet siinä pisteessä, että huomaat saavasi aikaan itsellesi lähinnä ongelmia, tuskaa ja masennusta, ja että tulet onnettomaksi siitä, miten suhtaudut itseesi, asioihin elämässäsi ja toisiin ihmisiin. Pääsääntö on se, että se, mitä asioita tarvitset tai haluat, tulee muuttumaan, tai ainakin niiden merkitys ja arvo tulee muuttumaan sinulle. Ellei näin tapahdu, kysymys on usein voimakkaasta muutoksen pelosta, vastustuksesta elämän syvää tarkoitusta kohtaan: – kasvaa kokemaan itsensä alati täydellisemmin, yhtyäkseen lopulta yksilöityneenä Jumalan osana takaisin Jumalaan, täydelliseen Itseensä, Joka kutsuu sinua takaisin siihen, mikä on Sinun luomisesi tarkoitus ja päämäärä; olla yksi Jumalan kanssa, Jumalan kuvaksi luotu Henki-Ihminen. Muuta todellista elämän tarkoitusta ei olekaan.

Ja juuri tähän tarvitaan paljon ainutlaatuista oppimista, että oppisit pois siitä usein todella kompleksisesta ja oikukkaasta psykologisesta itsestäsi, jonka olet tehnyt itsestäsi. Tämä kompleksisuus on seurausta siitä, että olet halunnut tehdä itsesi ilman, että olet samalla kuunnellut korkeamman Itsesi, Jumalan ohjausta. Olet, jollet aivan tietoisesti, niin sitten ainakin alitajuisesti, lukemattomia kertoja julistanut ja päättänyt: ”miksi minun pitäisi kuunnella?, minä teen juuri niin kuin haluan”. Ja totta sinulla on ollut siihen oikeus ja vapaus! – Mutta koska luet tätä tekstiä, aika on jo käsillä tai ainakin lähellä, jolloin olet epävarmempi sen suhteen, että tiedät yksinäsi sen, mikä sinulle on todella hyväksi. Olet jo monta kertaa todennäköisesti kysynyt ja huokaillut tuskassasi ja väsyneenä, miksi minä kärsin, miksi minä en todella ole iloinen ja hyvinvoiva, miksi minua vaivaavat nämä samat ongelmat ja vaikeudet yhä uudestaan ja uudestaan; mistä tässä elämässä on oikein kysymys, mikä pointti tässä kaikessa oikein on? Ja olet myös todennäköisesti jo paljon rehellisempi ja valmiimpi sen suhteen, mitä haluat kuulla vastaukseksi. Enää et vain puuskaise kiukkuisesti:

”Miksi minun pitäisi kuunnella?”,

vaan astut avoimempana ja hiljaisempana (=nöyrempänä) korkeampaa Itseäsi kohden ja sanot, ehkä melko haikeana:

Tämä on ystäväni oikeaa nöyryyttä! – se on sitä, että myöntää, kokien sen todellisuuden, olevansa riippuvainen Jumalasta. Se on vaikeaa ja vastenmielistä vain niin kauan kuin et tunne, että Jumalassa on sinun oma todellinen Itsesi, Itsesi, jossa olet vapaa ja täydellinen.

Käytännössä ”jokaisella on totuutensa” tarkoittaa yhtäältä sitä, että joudut lähtemään liikkeelle niistä ainutlaatuista rajoituksista ja illuusioista, jotka sitovat, rajoittavat sekä sumentavat ymmärrystäsi ja kokemusta itsestäsi, ja kehittämään tästä tilasta sellaisen ymmärryksen ja keinot, jotka tulevat auttamaan sinua vapautumaan, kohomaan laajempaan, puhtaampaan ja korkeammin värähtelevään tietoisuuden tilaan. Tähän vaadittava tie ja sen usein ainutlaatuiset oppitunnit ovat silloin sinun oma totuutesi. Ja totta, sitä silloin kipeästi tarvitset ohje nuoraksi ja inspiraatioksi, inhimilliseksi ajatusjärjestelmäksi, joka antaa sinulle tarkoituksen tunteen ja suunnan elämään. Ei sinulla silloin ole muutakaan käytössäsi; tämä on lähtökohtasi.

Toiselta kädeltä tämä tarkoittaa sitä, että päästäksesi tästä rajoittuneisuudesta eteenpäin, joudut kuuntelemaan korkeamman Itsesi avuksesi räätälöimää oppikurssia. Tämä apu ja sen hyödyllisyys sinulle riippuu pitkälti siitä, miten valmis sekä ymmärrykseltäsi että pyydeluontosi puhdistumiselta olet, yhteistyöhön. Tässä tosiaankin pitkään ensin opiskelet luottamuksen saavuttamista, että osaat kuunnella sisimmässäsi ohjaavaa Ääntä lopulta kaikissa mahdollisissa tilanteissa ilman, että turvaudut aikaisempiin alemman, ruumissidonnaisen itsesi ehdollistuneisiin reaktio- ja selviytymiskeinoihin, jotka eivät johtaneet sinua vapauteen ja harmoniaan elämässäsi, vaan rajoittivat sinut pelon, epäluottamuksen ja vihan kahleisiin. Tämä Rakastava ja loputtoman kärsivällinen Ääni ohjaa sinun omaa kehittyvää kokemustasi kohti todellista Itseäsi. Tämä ytimeltään tulee johtamaan jokaisen kohdalla samaan Rakkauden ykseyskokemukseen, perimmäiseen Totuuteen Jumalan kuvaksi luodusta Ihmisestä – erottautumisen tarpeen ja kaikenlaisen negatiivisuuden paljon tuskaa tuottaneen unen asteittaisen päättymisen jälkeen.

Ja kuitenkin samalla tätä tietä kulkiessasi kehityt yksilöityvänä Jumalan osana, sieluna, ainutlaatuiseksi, mutta tavalla, joka mahdollistaa sen, että tämä yksilöllisyys edustaa sellaisia korkeampia Hengen läpäisemiä sielun täydellistyneisyyden laatuja, jotka kykenevät yhdistymään maailmankaikkeuden läpäisemään Rakkauteen, Jumalaan ja hyväksymään Sen Itsekseen.

Nämä erityiset opetuksen sisällöt ja muodot, eli tietyt kirjat, ihmiset, harjoitukset ja ulkoisen elämän oppitilanteiksi tarkoitetut erityiset olosuhteet ja tapahtumat soveltuvat, ovat tarkoitettuja, ensisijaisesti vain sinulle. Tärkeää on myös nähdä ja ymmärtää, että niillä kaikilla on vain väline arvo, vaikka pitkään oletkin paljosta tästä taipuvainen rakentamaan itsellesi vielä absolutisoivaa ja kestävää spesiaali-identiteettiä, tuota omaa totuuttasi, jonka kanssa olet ”oikeammassa” kuin muut ja jolla erotat itsesi toisista ja ”oikeutat” ja ”perustelet” erillisyyden, ja kaikki konfliktit ja negatiivisuuden, mikä siitä pääsääntöisesti seuraa. Näin tapahtuu etenkin silloin, kun toiset eivät kuuntele ja kunnioita sinun totuuttasi, ja joudut epävarmuuden valtaan sen suhteen, kuka sinä olet.

Mutta tämäkin on vain oppitunti, jonka tarvitset siihen, että ymmärtäisit yhtäältä, että nämä ovat vain oppimisen välineitä ja niillä on vain arvo sitä varten sinun elämässäni, ja toisaalta että toisilla ihmisillä on omanlaatuinen oppimisen tiensä aivan kuten sinulla on omasi. Heillä on siis oma totuutensa omassa oppimissuunnitelmassaan korkeamman Itsen kanssa; miksi tähän haluaisit puuttua? Tiedätkö, mikä heille on todella tarpeellista, jos et tiedä edes, mikä sinulle itsellesikään on? Ja joka tapauksessa odottaa tai vaatia heitä uskomaan sinun totuuteesi, tulee muodostumaan raskaaksi tieksi, jolta ei tule puuttumaan konflikteja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö erilaiset tiet omaavat ihmiset voisi olla tekemisissä keskenään, ja etteikö heillä olisi todella tärkeää annettavaa toisilleen.

Usein näin on tarkoitettukin korkeamman Itsen toimesta osana eri ihmisten erilaisten oppikurssien päiväohjelmaa. Mutta tässä on lähinnä ongelmana ihmisen tietty itsepintainen ymmärryksen puute. Nimittäin hänen haluttomuutensa nähdä ja oppia soveltamaan elämässään sitä totuutta, että kaikilla tilanteilla on hänelle jotain opetettavaa hänestä itsestään, ensi kädeltä usein hänen illuusioistaan, pyyteistään ja peloistaan – ja toiselta kädeltä hänen todellisesta olemuksestaan, joka on läsnä tilanteessa, sen tarkoituksissa ja toisissa ihmisissä ja usein myös kontekstin erityispiirteissä ja tapahtumissa, kuten mm. luonnossa, sen kauneudessa ja harmoniassa sekä eläimissä ja niiden olemuksessa.

Mutta kiinnittyneesti ja jopa dogmaattisesti omaan totuuteensa uskova on aina kovin taipuvainen ajattelemaan: ”minä olen oikeassa, minun tieni on oikea, ainoa oikea totuuden tie”, ”miksi minun pitäisin kuunnella ketään tai mitään muuta?” – Ja tilanne tosiaankin on usein vain juuri tätä tarkoitusta varten luotu, että siinä ihmistä autetaan vapaammaksi ehkä aikaisemmissa kehitysvaiheissaan välttämättä tarvitsemastaan totuudestaan, mutta mihin hänen kiinnittymänsä nykyhetken kehityksen kannalta on suuresti rajoittavaa. Siksi hänen elämäänsä lähetetään erilaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, kokevat ja/tai tekevät asioita eri tavoin kuin hän. Tai muita olosuhdetekijöitä, joita hän tarvitsee herättämään hänet, peilaamaan hänelle syvempää totuutta tai sen saavuttamisen esteitä itsessään. Mutta tämän hän kokee hyvin usein lähinnä uhaksi. Mutta minkä uhaksi? – Luomansa persoonallisen minäkäsityksenä menettämisen tai ”väärillä” opeilla ”saastumisen” uhaksi.

Tällaista tilaa leimaa ennen kaikkea tietty perustava ulkokohtaisuus, usein voimakas kiinnittymä tiettyihin muotoihin, kuten sanoihin, roolivarusteisiin, traditioihin, ilmaisumuotoihin, harjoitusmuotoihin, auktoriteetti-hahmoihin, jne. Tällöin, esimerkiksi, kun joku käyttää tiettyä sanaa omassa merkityksessään puheessaan, ja jonka merkityksen muodostuminen toisen ihmisen kohdalla on puolestaan tietyllä tavalla tehty osaksi hänen spesiaali-identiteettiään ja naulattu sen kiinteäksi ja keskeiseksi osaksi, joutuu hän psyykkisen häiriötilan valtaan, koska hänen spesiaali-minäkäsityksensä ja siihen liittyvät odotukset eivät saa vahvistusta toisen ihmisen tälle sanalle antamista merkityksistä.

Tällainen tilanne on ihan jokapäiväinen kaikkialla siellä missä ihmisiä on toimimassa. Tästä voi yleistävästi sanoa, että kaikilla heillä on kova paine tehdä ja ylläpitää spesiaali-identiteettiään ja siihen liittyvää kuvitelmaa omasta erikoisuudestaan, ja tämän he tekevät juuri ulkoiseen tekemiseensä ja tähän liittyviin traditioihin, opetuksiin ja muotoihin nojautuen, niistä aineksia tähän minäkuvaan kiihkeästi keräten. Ja milloin tulee joku, jolla on oleellisesti erilainen identiteetti, uhka, ennakkoluulot ja vastenmielisyys nousevat heti pintaan. Ja tässä tosiaan vain muoto, pinta on oleellista. Usein juuri uskonnolliset ja henkiset ihmiset ovat tähän erityisen brutaalilla tavalla taipuvaisia.

Ratkaisu on: – Vapauttaa itsensä pakottavasta tarpeestaan itsensä erikoiseksi ja siten erilliseksi tekemiseen, ja luopua tähän perustuvasta, sangen pyyteellisestä ja usein hyvinkin vihamielisestä tarpeesta erotella havaintojaan, missä korostuu yhtäältä taipumus muovata havaintoja sellaiseksi kun pelot ja pyyteet määräävät ja toisaalta luokitella ihmiset, maailma ja sen tapahtumat tältä pohjalta, siis hyvin mielivaltaisesti. Ja tämä luopuminen tästä itsensä erikoiseksi tekemisen tarpeesta tarkoittaa samaa kuin antaa korkeamman Itsen äänen tulla ohjaamaan sitä, miten tapahtumia ymmärretään ja mitä niissä havaitaan ja miten niitä tulkitaan.

Totta, joku jo ajattelee, että tuohan on silkkaa manipulaatiota! – Totuudessa, ne ovat sinun omia todellisia ajatuksiasi, jotka eivät luo sinulle onnettomuutta, mutta joiden et ole halunnut virrata mieleesi, koska et ole kestänyt niiden Rakastavuutta, sillä se olisi tarkoittanut, että olisit menettänyt vihaisuutesi, jolle olet halunnut olla uskollinen. Ja totuudessa, jokainen hetki, jona sallit näiden ajatusten virrata sisääsi ja annat niiden tuoda Rauhan ja selkeyden itsellesi, pääset henkisessä kehityksessä suuresti eteenpäin ja vähennät radikaalisti ajan tarvetta elämässäsi, ajan, jota muuten tarvitsisit usein niin tuskalliseen oppimiseen, kun haluat olla uskollinen omapäiselle asenteellesi: ”miksi minun pitäisi kuunnella?, minä teen juuri niin kuin haluan”. Eli voisiko tätä korkeamman Itsemme, Jumalan Rakastavaa – ja meidän todellista etua ja hyvää edustavaa – apua pitää todella manipulaationa?

Totta, sinulla on sinun totuutesi – kulloinkin! Mutta muista myös, että kuten lapsetkin – tietyssä ikävaiheessaan – jättävät lelut, jonka vuoksi niin usein hiekkalaatikolla riitelivät, taakseen, ja eivät niihin enää koskaan palaa, niin tulet sinäkin jättämään spesiaali-identiteettisi kulloisetkin leikkikalut, sulat ja koristeet taaksesi, etkä tule niihin enää koskaan samastumaan, vaikka ne ehkä siihen mennessä olivatkin tarpeellisia ja niin rakkaita. Ja tämän kaiken on tapahduttava niin lasten kohdalla kuin aikuistenkin kohdalla juuri siitä syystä, että Elämällä on heille vielä paljon muutakin annettavaa ja opetettavaa kuin mitä he kulloisessakin vaiheessaan on taipuvaisia uskomaan ja haluamaan.

Ja Elämän eli Jumalan Tahto on, että kasvaisit takaisin Totuuteen Sinusta, omaan todelliseen Totuuteen, joka ei enää muutu ja katoa, sillä se on täydellistä, kuten kaikki mitä Jumala loi, ja Jumala ei tehnyt Sinunkaan kohdallasi virhettä. Vain Hänessä sinä olet se, mitä sinä todella olet, et muualla, sillä mitään muuta ei todella ole olemassa,

Matti Ylén

Takaisin