Ohjeita meditaatioon — Aivosidonnaisuudesta irtaantuminen Hieman aloittelijavaihetta pidemmälle ehtinyt meditoija törmää jatkuvasti siihen ongelmaan, että meditaatiosta itsestään tulee helposti hyvin ankaraa ”työn tekoa”, johon itseensä liittyy ensin mielen tension lisääntyminen ja sitten kehon jännittyneisyyden lisääntyminen - samalla kun meditoija yrittää tulla siitä tietoiseksi ja vapautua siitä. Tähän todellista meditaatiotilaa, ts. syvää rauhan tilaa, estävään mielen ja ruumiin reaktioon liittyy tärkeä asia, joka täytyy kyetä tiedostamaan oman meditaatioaktin älykkään havainnoinnin kautta. Ja tämä puhtaaseen olemiseen tilaan esteeksi muodostuva asia on seuraava: Meditoijan aivosidonnainen mieli - nk. egoinen mieli - yrittää meditoida meditoijan puolesta, jolloin meditaatiosta tulee tiedostamatonta ja kaavoittunutta suorittamista, ei vapaata ja tietoista olemista, jossa vapaa tietoisuus oivaltaa itsensä ja saavuttaa erottelukyvyn havaita itsensä ja sen mikä on epätodellista. Kaikki meditaatioon liittyvät vaikeudet palautuvat tähän. Tämä tarkoittaa sitä, että kun meditoijan minä (=tarkkaavuus) suuntautuu joko kehon aistimukseen tai minään itseensä ”sisäänpäin”, eli syvään hiljaisuuteen, aivosidonnainen mieli ei kykene käsittämään tätä ollenkaan, koska sillä tarvitsee olla aina sellainen kohde, jolla on muoto ja rajat - eli kohde, joka on koettavissa vain ulkoisten aistien kautta. Aivosidonnainen mieli ei siis pysty käsittämään mitään muuta kuin suoria ulkoisen maailman havainto-objekteja ja / tai niiden mentaalisia vastineita eli muistokuvina esittäytyviä mielikuvia. Meditaation vaikeus syntyy juuri siitä, että kun ’minä’ alkaa meditoimaan eli suuntaa tarkkaavuutensa esim. elämän aistimukseen käsissä, aivosidonnainen mieli hämmentyy, koska elämänaistimuksessa ei ole mitään mistä se voisi saada kiinni, saada muodon ja rajat, joiden kautta se ymmärtäisi ja yrittäisi ehdollistuneen tapansa mukaisesti hallita sitä ”mitä tässä ollaan tekemässä”. Täten ego-mieli nostaa ’minän’ tarkkaavuuden eteen käsien mielikuvan, jotta se voisi osallistua tuohon tapahtumaan ja ei kokisi itseään niin hämmentyneeksi ja epävarmaksi ja usein myös tavallaan mustasukkaiseksi siitä, että se on laiminlyöty ja ohitettu - että se ei saa sitä inhimilliselle mielelle ominaista hallinnan tunnetta, josta se on tullut riippuvaiseksi ja jonka kautta se jatkuvasti pyrkii ylläpitämään ja lujittamaan ehdollistunutta ja itsestään epävarmaa olemassaolontunnettaan. Tämä egoisen mielen pitkälti tiedostamaton pyrkimys määrätä mielen sisältöjen ja tilojen muodostuminen sitoo pohjimmiltaan vapaan ’minän’ eli älykkään ja tietoisen huomiokyvyn kehon ehdollistuneihin prosesseihin. Mutta juuri tästä ego-mielen väliin tulevasta aktiviteetista seuraa se, että meditaatio pysyy kehosidonnaisena, aivosidonnaisena, sillä mielikuvilla operoiva ja niihin assosioituvilla tunnetiloilla energisoituva mielen alue on juuri aivosidonnainen mieli. Ja tämä ilmenee sitten meditaatioaktin aikana niin, että ’minä’ meditoikin mielikuvaa kädestä ja siihen pian tarkoituksettomasti assosioituvia ajatuksia, eikä yhdykään suoraan käden sisäiseen elämän aistimukseen - tai esim. minä yrittää meditoida ”mielikuvaa hiljaisuudesta”, hiljaisuuteen antautumisen ja sulautumisen sijasta. Ja tämä johtuu siitä, että aivosidonnainen mieli pyrkii näin tottuneisuutensa mukaan ymmärtämään ja hallitsemaan mitä tapahtuu, mitä ollaan tekemässä. Samalla tätä pyrkimistä luonnehtii mielen ja kehon jännittyneisyyden lisääntyminen. Aivosidonnainen mieli siis pyrkii tekemään meditaatiosta tekemistä, suorittamista, koska se on kehittynyt ja ehdollistunut ajattelemaan ja tuntemaan aisti-informaation eli muotojen varassa, joita sille meditaatiotilaan suuntauduttaessa ei ole tarjolla. Tähän samaan seikkaan perustuu myös se, että mielikuvia käyttävät meditaatiotekniikat eivät helposti johda Itsensä oivaltamiseen; ne sitovat tietoisuuden kehon prosesseihin ja ylläpitävät siten kokemusta itsestä erillisenä objektina. Tosin mielikuvien avulla rentoutuminen voi hyvinkin johtaa sitä rauhan tilaa edeltävään tilaan, jossa ’minä’ alkaa kokemaan itsensä riippumatta mielikuvista ja niihin liittyvistä inhimillisistä tunnemuodoista. Silmät ja yleensä näköjärjestelmä, omien havaintojeni mukaan, on juuri se, jota tämä aivosidonnainen mielen aktiviteetti miltei yksinomaan käyttää pyrkiessään estämään meditaatiotilaan, eli tietoiseen ja inhimillisistä kiinnittymistä vapaaseen olemisen tilaan laskeutumisen. Tämän esteen voittamiseksi on hyvin tärkeää oppia havainnoimaan meditaatiotilan aikana …, kuinka silmät ovat jännittyneinä, koska aivosidonnainen mieli (=ehdollistunut, tiedostamaton ja epävapaa egoinen mieli) painostaa ’minää’ eli huomiokykyä miltei jatkuvasti katselemaan niitä psyykkisiä kuvia, joita se meditaatioaktin aikana pyrkii mielen piirissä tuottamaan … joko ko. meditoitavaa kehoaluetta koskien tai sitten tarjoten sellaisia usein emotionaalisesti latautuneita mielikuvia, jotka liittyvät ego-mielen aktivoimiin muihin huolen aiheisiin tai ongelmiin kuin välittömästi siihen, että se ei ymmärrä miksi ’minän’ tarkkaavuus on suunnattu johonkin, jota se käsitä ollenkaan. Tämä ilmenee usein juuri niin, että mieli yrittää saada ’minän’ katsomaan muistiin, etsimään sellaisia muistin sisältöjä, jotka auttaisivat mieltä liittymään siihen mitä ”tehdään” tai välttelemään sitä (meditaatiota) tekemällä (ajattelemalla) jotain muuta. Jokainen joka on yrittänyt harjoittaa meditaatiota eli mielensä hiljentämistä, tietää mistä yllä sanotussa on kyse. Tämä suljettujen silmien taipumus fokusoitua johonkin erityiseen mielen sisältöön, on egoiselle mielelle ja siihen samastuneelle ’minä’-tietoisuudelle sen ainut tapa toimia ja kokea itsensä. Tämä johtaa kuitenkin paitsi psykologiseen minäkuvaan liittyviin loputtomiin ongelmiin ja ristiriitoihin niin myös juuri siihen stressijännitykseen, joka koetaan paineena silmämunissa, niitä liikuttavissa lihaksissa, silmäpohjissa ja silmien ympäristössä ja pitkittyessään suoranaisena kipuna, joka laajenee myös otsa-, ohimo- ja niska-hartia -alueille sekä usein myös koko lihaskehon alueelle. Hengityksen tiedostamaton pinnallisuus ja epäsäännöllisyys on ehkä nopeimmin todennettavissa oleva konkreettinen ilmentymä siitä psykofyysisestä stressitilasta, jonka egoinen mieli tuottaa koko inhimilliseen keho-mieli -järjestelmään. Mutta suljetut silmät eivät voi fokusoitua mihinkään ellei niiden eteen ole tarjottuna ajattelemista ja emotionaalista reagoimista houkuttelevia mielikuvia, joita siis ego-mieli koko ajan tuottaa - pyrkien näin sitomaan emootio- ja haluenergioilla sävyttyneiden mielikuvien välityksellä ’minän’ huomiokyky-, älykkyys-, ja tahto-ominaisuudet ego-mielen vaalimiin uskomuksiin, arvostuksiin ja asenteisiin, joiden ytimessä on aina pelkoa, pyydettä ja itsetärkeyttä - huolimatta mitä moninaisimmista peitevaatteista. Perimmiltään ego-mieli pyrkii sitomaan ’minän’ myös ruumiin aisteihin ja niihin liittyvään ehdollistuneeseen aivotoimintaan - tavoitteenaan näin kontrolloida ’minän’ tahto- ja älyaktiviteettia, pitää ’minä’ tavallaan otteessaan, ettei se vain pääsisi vapaaksi, eli vapautumaan meditaatiotilaan, olemisen tilaan, joka on ’minän’ luonnollinen tila. Meditoijan ja henkistä kehitystä todella tavoittelevan on ensikädeltä opittava vain huomioimaan yllä kuvattua, eli sitä miten ego-mieli houkuttelee jatkuvasti uskomaan ja reagoimaan sen aivosidonnaisen mielen piirissä tuottamiin ja ’minälle’ tuputtamiin mielikuviin ja niihin sisältyviin uskomuksiin ja emotionaalisten reaktioiden tarpeellisuuteen. Ja siinä määrin kuin meditoija ei näe, miten ego-mieli pyrkii kaappaamaan ’minän’ huomion ja sitomaan sen kehon ehdollistuneiden kokemis- ja ajattelumuotojen unenkaltaiseen virtaan (ja myös kokemaan ’minän’ ulkoisesti kehona, muotona) hän on ego-mielen talutusnarussa ja hän joutuu meditoimaan mielikuva- ja aivovälitteisesti, jolloin hän usein tuottaa yhtä paljon jännittyneisyyttä, turhaumaa ja pettymystä kuin hän onnistuu niistä vapautumaan, päästämään irti. Tämä siis tarkoittaa samaa kuin, että meditoija ponnistelee ja ponnistelee, yrittää ja yrittää taistellessaan mielikuvia ja niiden kautta tietoisen mielen piiriin tunkeutuvia häiriöitä ja epämukavuutta vastaan. Tästä on nopein ja tehokkain tie ulos tulemalla tietoiseksi silmien stressijännityksestä ja siten pudottaa niistä tämä jännitys pois, irrottaa tietoisesti niiden itsepintainen kiinnittymä mielen tuputtamiin mielikuviin - sen ohella että tarkkailee tasaisin väliajoin, että hengitystapahtuma säilyy vapaana ja luonnollisena, että ei pidätä hengitystään tai anna sen olla pinnallista ja lukkiutunutta, mikä yleensä on seurasta sitä että yrittää meditoida egon kanssa, eli kehon kautta, jolloin meditaatio on suorittamista ja melko epäpalkitsevaa. On siis hyvin tärkeää olla tietoinen silmien ja hengityksen tilasta ja rentouttaa ne säännöllisesti. Rentoutuneet silmät eivät ole fokusoituneet mihinkään, ei yhteenkään mielikuvaan; tällöin aivosidonnainen mieli kyetään ohittamaan. Ja samanaikaisesti liitytään ’minän’ tarkkaavuudella suoraan kehon sisäiseen elämän aistimukseen ilman, että yritetään mennä siihen mielikuvien välityksellä, mikä ei johda elämän realiteetin kokemiseen, vaan aivosidonnaisen mielen alueelle kapseloitumiseen. Muutoin ei oikeastaan löydetä kehon sisäistä elämää ollenkaan, vaan korkeintaan tuntopohjainen muistokokemus siitä. Tämän tunnistaa helpoimmin siitä, että meditaatio ei tällöin johda todelliseen rentoutumiseen ja sisäisen rauhan ja hyvinvoinnin kokemisen lisääntymiseen, sillä kaikki mielen aktiviteetti, siis tekeminen, vaatii myös kehon aktiviteettia, joka sitten johtaa minän kiinnittymään kehoon ja esim. kuvittelemaan kehon sisäisenä ulottuvaisena tilana, mitä puhtaan elämäntunnon kokemisessa ei voi olla läsnä lainkaan, sillä elämä ei tule tilasta - tila on aivojen tuottama projektiotodellisuus. Elämäntunto on kuin portti, jossa ’minä’ alkaa laajentumaan sillä tavalla ”sisäänpäin”, että se menettää kokemuksen erillisyydestään, ruumiin kautta syntyvästä esineellisyydestään, ja sellaisesta rajallisuudestaan, joka johtuu kiinnittymisestä maallisten kokemusten kautta rakentuneeseen psykologiseen minäkuvaan. Eli muista tämä ohje: Rentouta aina ensin silmät ja hengitys, jolloin irrottaudut kiinnittymistä mielen tuputtamiin mieli- ja muistokuviin ja niiden kautta syntyvään illuusioon ’minästä’ muotona. Sitten katso - huolehtien erityisesti, että silmät ovat täysin levolliset - kehon elämän tuntoon ja tunne se suoraan yhdistymällä siihen antautuvasti. Aluksi usein tunnet psykologisen kipuruumiin paineen ja siihen liittyvän epämukavuuden, kuten tietynlaisen levottomuuden siellä täällä tai jopa kovankin kivun, mutta pikku hiljaa tunnet paikoitellen varmasti myös vapaata elämän aistimustakin. Ja näin silmien ollessa täysin levollisena, vapaana mielikuviin ja niiden kautta ruumiin muotoon kiinnittymisestä, jatka meditaatiota suoraan elämän tunnon parissa, antautuen sille syvemmin ja syvemmin. Matti Ylén	Takaisin