Alla oleva kirjoitus on kirjoitettu Antroposofiseen hengentieteeseen perehtyneille (julkaistu Takoja-lehdessä 2/2006). Osaltaan tekstin terminologia ja asiasisällöt ovat hengentieteeseen perehtymättömille melko vaikeasti käsitettäviä – ja epäsympaattisille lukijoille mahdollisesti jopa täysin absurdeja. Tekstin monien kohtien oikea ymmärtäminen edellyttää vähintäänkin kohtuullisen laaja-alaista hengentieteen tuntemusta. Silti muutkin, ennen kaikkea riittävän ennakkoluulottomat lukijat, voivat saada siitä paljon henkisen tien kulkemista tässä ajassa valottavia näkemyksiä. Pahan alkuperästä Sisällys _______________________________________________________ - LUSIFERIN ja AHRIMANIN JUMALAN TAHTOA vastustava toiminta ihmissielussa ja yhteiskunnassa - Ihmisen alemman luonnon alkuperä - Sielunkehityksen vääristyminen, nk. syntiinlankeemus ja sen seuraukset - Sukupuolivietin ja ravinnon tarpeiden vääristyminen - Lusiferisen vapauden ihannointi johti moraalisen kehityksen rappioon - Ihmiskunnan karman kasaantuva taakka - Alemmasta astraalimaailmasta vapautumisen välttämättömyys - Alemman luontonsa voittamisen vaikeuden syy - Ajassamme tarvitaan täysi ymmärrys vapautumista vastustavista voimista - Materialistinen tietoisuus esteenä - Ahrimanin inkarnaatio ja sen tavoitteet - Tietämättömyys vastavoimien tarkoituksista kohtalokkainta - Henkinen tie nykyajassa on erityisesti Ahrimanin häätämistä sielustaan - Ihmisellä itsellään viime kädessä aina vastuu - Ahriman ja ihmisten välien rikkoutuminen - Henkisen ohjauksen estäminen - Ahriman käyttää hyväkseen ihmisessä lusiferista ylpeyttä - Lusifer pyrkii tekemään ihmisestä ’moraalisen automaatin’ - Ravinnontarpeen ja seksuaalisuuden puhdistaminen - Tietoinen suhde ravintoon ja ravinnon tarpeeseen - Rakastelun alkuperäisen tarkoituksen palauttaminen - Uskollisuus rakkaudelle - Lusifer antaa ihmiselle pettävän itsetunnon, lankeavan ylpeyden - Ahriman pyrkii vetämään lankeavan ihmisen alas häpeän ja syyllisyyden avulla - Kaksi juuri-illuusiota: ylpeä-vihaisuus ja menetyksen aiheuttama katkeruus - Ahrimanin vaikutukset yhteiskunnassa ja globaalissa maailmassa - Lusiferiset ’me-hegemoniat’ - Lopputarkastelua ___________________________________________________________ LUSIFERIN ja AHRIMANIN JUMALAN TAHTOA vastustava toiminta ihmissielussa ja yhteiskunnassa Tässä kirjoitelmassa tuon esiin eri näkökulmista kahden Jumalan tahtoa vastustavan (lusiferisen ja ahrimanisen) olemusvoiman toimintatapoja ja niiden vaikutuksia ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa. Tämä tieto ja ymmärrys, jonka vaikutuksista ja läsnäolosta ihmisten maailmassa voi vakuuttua ilman suoraa selvännäköistä havaintoakin, on käymässä yhä tarpeellisemmaksi. Sillä aika on koittanut ja on lisääntyvästi koittamassa, jolloin ilman tätä ymmärrystä tulee olemaan kasvavalle joukolle yhä mahdottomampaa ymmärtää omassa ja yleisessä ihmisluonnossa – ja siten myös kaikkialla maailmassa – ilmestyviä henkiseen taantuneisuuteen radikaalisti viittaavia ja samalla nopeasti lisääntyviä ilmiöitä. Pyrin esittämään tällä kirjoituksella, että tämän moraalisen rappion merkit, jotka tulevat lisääntyvästi havaittaviksi kaikilla elämän alueilla, eivät ilmennä vain vaikeita lapsuuden kokemuksia tai sosialisaatiokokemuksia ylipäätään, eikä niitä voida todella ymmärtää vain ulkoisista kulttuurisista olosuhteista eikä edes ajassamme lisääntyneestä negatiivisen karman kohtaamisen välttämättömyydestä käsin. Toisin kuin monet nykyiset henkiset opetukset opettavat, ihmisen kärsimyksen ja illuusioiden taustalla vaikuttaa myös hänestä riippumattomia vahingonhaluisia olemuksia, joiden pakkomielteisenä tavoitteena on estää ihmisistä löytämästä todellista Itseään, yhteyttään Kristus-Itseensä, ja estää näin koko maaevoluution tärkeimmän vaiheen, ihmisen henkisen itsensä tiedostamisen onnistumista. Tietenkin tämän monet kiistävät joko silkasta pelosta, maailmankatsomuksensa rajallisuuden tai omaksumiensa henkisten opetusten pedagogisten periaatteiden pohjalta. Ihmisen alemman luonnon alkuperä Pitkäaikainen ja omistautunut itsetuntemuksen ja henkisen vapautumisen tie tulee johtamaan kuitenkin useissa tapauksissa siihen, että yksilö joutuu kohtamaan sen, mikä on alun perinkin johdatellut ihmisen eroon Jumalastaan. Hän tulee todentamaan ja kokemaan, että mitä voimakkaammaksi hänen tahtonsa vapautua inhimillisestä luonnostaan ja siihen sisältyvistä ongelmistaan ja kärsimyksistään kasvaa, sitä voimakkaampi ja viekkaampi vastustus tulee häntä hänen sisäisyydestään kohtaamaan. Ja mitä enemmän hän tutkii tuon viekkaan ja itsepintaisen vastustuksen luonnetta, samalla kun hän tunkeutuu yhä syvemmälle olemukseensa ja ottaa huomattavan osan alitajuisen mielensä alueistaan jälleen tietoisuutensa hallintaan, hän tulee ennen pitkää selkeästi havaitsemaan, että tuon vastustuksen alkuperä ei kuulu ytimeltään hänen omaan olemukseensa, että se ei ole hänen oma todellinen tahtonsa. Hän tulee huomaamaan, että se, mikä hänen mielensä syvältä alitajuiselta alueelta käsin – painostavien halujen, tunteiden ja pakonomaisten ajatusten muodossa – pyrkii vaikuttamaan hänen omaan tahtoonsa, on jotain, mikä tavallaan teeskentelee hänen omaa ääntään. Tämä väärä sisäinen ääni teeskentelee olevansa hänen omia todellisia ajatuksiaan, tunteitaan, mielialojaan ja halujaan houkutellen ihmistä (hänen totunnaisen mielensä sisältöihin samastumisen kautta) uskomaan niihin – siis siihen, että ne ovat todellisuutta ja jotain vain hänestä itsestään syntyvää. Jatkaessaan tätä alemman itsensä piirin tuntemista ja asteittaista takaisin valloittamista totuutta etsivä havaitsee ja ymmärtää, että tuossa väärässä äänessä ja vastustuksessa ruumiillistuu niiden olentojen tahto, jotka ovat jo ajan alusta alkaen, eli nk. syntiinlankeemuksesta asti, tulleet osaksi ihmissielun luontoa – luontoa, joka luotiin Jumalan kuvaksi, so. perusolemukseltaan täydelliseksi ja erheettömäksi. Tässä Jumalan kuvaksi luodussa ihmisluonnossa ei alun perin vaikuttanut mitään, mikä olisi tehnyt ihmisestä sen, mitä hänestä tuli myöhemmin näiden langenneiden olentojen itsekkäästi vääristyneen ja pahantahtoisen vaikutuksen myötä. Tuohon aikaan täysin henkimaailmassa elävä ihmissielu oli kuin lapsi, niin sanotusti vailla tietoa hyvästä ja pahasta, ja hänet oli helppo johdattaa käyttämään väärin myötäsyntyistä olemukseensa kuuluvaa luomissanan voimaa. Ihmissielu ei edes tiennyt (eikä tosin näytä tietävän vielä nykyäänkään!), että hänellä on käytössään luomissanan voima. Oli alun perin ihmisen luojaolentojen tarkoitus, että ihmissielu kasvatettaisiin vapaana ja itsetietoisena olentona asteittain käyttämään tätä luomissanan lahjaa osana kanssaluojautta koko kosmoksen jumaluuden kanssa. Sielunkehityksen vääristyminen, nk. syntiinlankeemus ja sen seuraukset Mutta kosmoksessamme tuohon aikaan oli myös niitä, jotka tiesivät, mitä ihmissielusta oli määrä tulla, ja jotka myös tiesivät, että ihmisellä on potentiaalinen luomissana käytössään. Juuri nämä olennot, nk. lusiferiset olennot, kehityksessään pysähtyneet olennot, kadehtivat tätä ihmisen ainutlaatuista kehitysmahdollisuutta: että ihmissielu voi tulla todella vapaaksi olennoksi ja luoda yhdessä Jumalan rajattoman maailmankaikkeuden lakien ja voimien kanssa, olla todella Jumalan kaltainen olento. Ja tämä tilanne antoi näille olennoille mahdollisuuden alkaa käyttää hyväkseen vielä niin neitseellistä ja itsetiedotonta ihmissielua – ennen kaikkea hänessä orastavaa luomissanan ilmentämismahdollisuutta – omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa ja täten Jumalan ykseyden universumin tarkoituksia vastaan. Ja tässä ihmissielu jäi alun perin tavallaan vain uhriksi, periaatteessakaan kykenemättömänä vastustamaan tätä, koska ei kyennyt mitenkään tietämään, mihin hänen sielunsa piiriin virtailevat vääristyneestä ulkopuolisesta tahdosta peräisin olevat inspiraatiot ja vaikutelmat häntä pyrkivät ohjaamaan. Ts. ihmisellä ei ollut tuohon aikaan mitään arvostelukykyä väärän ja oikean, hyvän tai pahan suhteen; sen hän joutui tämän erillisyyteen ja egoismiin häntä johdattelevan opastuksen vuoksi kehittämään vasta myöhemmin, hitaasti ja tuskallisesti fyysisen kehonsa kautta saamiensa kokemusten pohjalta. Tilanne on toisin tänä päivänä, sillä Jumalan ykseyttä palvelevat valon olennot ovat pyrkineet näistä muinaisista ajoista alkaen ohjaamaan ihmisen itsetietoisuuden kehityksen takaisin kohti jumalallisen alkuperänsä löytämistä ja ilmentämistä. Ja tämä on jo pitkien Maan aikakausien ajan tarkoittanut ihmissielulle sitä, että sen on täytynyt tulla kasvamaan yhä tietoisemmaksi hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, kauniista ja rumasta. Vapautumisen ja todellisen kehittymisen mahdollisuus tästä tilanteesta tarkoitti väistämättä sitä, että ihmisen tietoisuutta täytyi – saavuttaakseen alkuperäisen luomistarkoituksensa – suunnata sellaisen arvostelukyvyn kehittämiseen, mikä mahdollistaisi sielussa erottelukyvyn hyvän ja pahan välillä^(1). Ja tämä johtui suoraan siitä, että hänen sielunsa kautta vaikuttavien langenneiden ’ohjaavien’ olentojen itsekkäistä ja epäharmonisista tarkoituksista oli tullut ihmissielun itsekkäitä ja epäharmonisia tarkoituksia, inhimillisen toiminnan päämääriä. Nykyisessä ajassa ihmisellä on jo suuri määrä kokemusta kaikista niistä synkistä ja kärsimyksen täyteisistä seurauksista, joihin hänen elämänsä ja siihen liittyvien olosuhteiden maan päällä täytyi hänet tämän itsekkyyden vuoksi johtaa, mikä siis oli alkujaan seurausta ihmisiä inspiroivien olentojen ahneudesta, itsekkyydestä ja häikäilemättömyydestä. Tässä ihmissielun luomissanan voima siis joutui vääristyneen tahdon palvelijaksi, kuin loisen, joka veti isäntä-organisminsa mukaan omaan häikäilemättömään kyltymättömyyteensä, mistä ei voinut seurata ihmisten maailmassa muuta kuin hirvittävää sekasortoa, väkivaltaa, vihaa, kaunaa, juonittelua ja petoksia, loputtomia sotia ja loputonta verenvuodatusta. Sukupuolivietin ja ravinnon tarpeiden vääristyminen Voimakkaimmin tämä kieroutunut kehitys sai ilmaa siipiensä alle siitä, kun lusiferiset olennot alkoivat käyttää hyväkseen – sielun sukupuoliin jakautumisen jälkeen muinaisella lemurisella ajalla – ihmisen sukupuolivietin ja ravinnon saannin tarpeina vaikuttavia, eläimen luontoon lainmukaisesti kuuluvia vietti- ja vaistotoimintoja. Vastoin luojaolentojen alkuperäistä tarkoitusta tämä kuitenkin suuntasi ja kiinnitti ihmishengen ja sen sielun kehityksen eläimestä polveutuvaan fyysiseen luontoonsa – tavalla, mikä johti ihmisen moraalisen luonnon perustavaan rappeutumiseen, hänen myötäsyntyisen täydellisyytensä romahtamiseen. Tästä tilasta alkoi lusiferisen loisimisen kautta muodostua hirvittäviä vääristymiä ihmisen sielun olemuksen piirissä ja sitä myötä ulkoisessa maailmassa, joiden karmalliset vaikutuksen ulottuvat aivan nykypäivään asti. Ihmissielu menetti miltei täydellisesti viattoman luontonsa ja myötäsyntyisen iloisen tilansa ja hänestä tuli vähitellen itsekkäässä itsetietoisuudessaan kehittyvä alati tyytymättömämpi ja kyltymättömämpi olento – olento, joka etsi näiden alun perin sinänsä puhtaiden viettivoimien vääristyneiden muotojen kautta kiihkeästi tyydytystä – ajautuen aina vain syvempään tyytymättömyyteen ja kyltymättömyyteen. Tämä kiihkeys ja levottomuus hänessä oli lusiferisten olentojen himoa, olentojen, jotka halusivat tehdä ihmisistä itsensä palvelijoita – Jumalan lankeamattomien valojoukkojen kieltäytyessä tunnustamasta näitä täysin omapäisesti ja itsekkäästi toimivia olentoja. Näille olennoille jäi mahdollisuudeksi saada ihmiset valtaansa siten, että ne onnistuisivat ohjaamaan ihmissielun haluamaan lusiferisten olentojen edustamaa väärää vapautta, sellaista vapautta, jossa ei tarvitsisi ottaa kokonaisuuden tarpeita huomioon, että saisi haluta vain mielivaltaisesti itselleen, etsiä halujensa tyydytystä hillittömästi ja rajattomasti – ilman vastuuta tai lojaalisuutta mitään tai ketään kohtaan. Ja ihmisten ajautuessa tähän Lusifer saa aina kärttämänsä tunnustuksen; siis silloin kun ihmiset julistavat, haluavat ja ilmentävät maailmassaan tätä valheellista vapautta, mikä johtaa väistämättä moraaliseen rappioon ja – yhteistyössä Ahrimanin kanssa – sortoon ja epäoikeudenmukaiseen sosiaaliseen järjestykseen ja siksi todellisen ihmisvapauden riistämiseen. Näin lusiferiset olennot voisivat elää ihmisessä ja hänen kauttaan omaa tahtoaan, valheellista vapauttaan. Lusiferisen vapauden ihannointi johti moraalisen kehityksen rappioon Aikakaudesta toiseen ihmisen yhä kompleksisemmaksi käyvässä halu- ja emootioluonnossa vaikuttivat nämä vääristyneet sukupuolivietin ja ravinnontarpeen sääntelyn voimat. Ne alkoivat muuntua niihin sosiaalisesta ympäristöstä kohdistuvan välttämättömän kontrolloinnin ja hillitsemistarpeen vuoksi yhä moninaisemmiksi ilmentymismuodoiltaan. Tämä loi perustan myös samalla ajattelun ja pitkäjänteisemmän toiminnan kehittymiselle ihmissielussa, mutta koska siinä jatkuvasti edelleen vaikutti lusiferinen elementti, se oli taipuvaista rauhattomuuteen, pyyteellisyyteen ja kärsimättömyyteen sekä niihin kytkeytyvään turhautumis- ja pettymystaipumukseen, mikä varsinkin sosiaalisella alueella ilmentyi (ja ilmenee) alttiutena syyttää ja etsiä syyllisiä, yhtä hyvin kuin taipumuksena kilpailla, vertailla ja taistella vallasta. Ja samalla kun hänen ajatteluelämänsä ja arvostelukykynsä alkoi kehittyä (mikä siis oli välttämätöntä todellisen itsetietoisuuden sekä hyvän ja pahan erottamiskyvyn kehittymiseksi myöhemmässä kehityksessä) osana tähän kytkeytyvää lusiferista itsetietoisuutta, sosiaalisella alueella alkoi ilmentyä kaikenlaisia konflikteja, harkinnanvaraista vehkeilyä, vilppiä, pelien pelaamista, viekkautta ja teennäisyyttä mitä moninaisimmissa muodoissa. Niin kutsuttu sivistynyt ihmisluonto alkoi kehittyä tältä pohjalta. Ja yhä nykypäiväisessäkin nk. sivistyneessä ihmisessä vaikuttaa pinnan alla kaikki se, mikä on perua tuolta varhaisemmalta ajalta; kaikki se, mikä ilmenee epäaitoutena, vilpillisyytenä, turhamaisuutena, kärsimättömyytenä, vallanhaluisuutena, erikoiseksi tulemisen tarpeena ja itsensä korostamisena ja kaikenlaisena kunnian kärttämisenä. Tässä kaikessa yhä edelleen ruumiillistuvat – NIIN KAUAN KUIN IHMINEN SEN SALLII! – lusiferiset olennot. Oleellista on samalla selkeästi tiedostaa, että tässä kaikessa oli ja on edelleenkin naamioituneena ytimeltään nuo lusiferisten olentojen myötävaikutuksella vääristyneet sukupuolivietin ja ravinnontarpeen sääntelyn voimat. Nämä ovat ihmisen vääristyneen halu- ja emootioluonnon taustalla vaikuttavia voimia. Ja ne tulevat häntä vastaan, kun hänen on nykyisellä aikakaudella henkistä itsetuntemuksen tietä kulkemalla muunnettava Kristus-virikkeen ja siihen liittyvän hengen tulen avulla kaikki se hänessä, mikä vastustaa korkeammanasteista Itsetietoisuutta ja rakastamiskykyä ilmentymästä. Palaan tähän tärkeään aiheeseen vielä hieman edempänä. Ihmiskunnan karman kasaantuva taakka Tärkeää on tässä kohden samalla ymmärtää, että tämän kaiken karmalliset seuraukset, tämä kaikki ihmissielun luomissanan väärinkäyttö, tämä virheellinen ja perverssi elämänvoimien käyttö johti siihen, että vähitellen muodostui kokonainen maan piiriä ympäröivä helvetillinen alempi astraalimaailma, joiden alhaisiin värähtelytaajuuksiin ihmiset olivat – ja yhä ovat – sielujensa karmallisilla taipumuksillaan kiinnittyneitä, ja mitä he olivat taipuvaisia sen vuoksi myöhemmissä inkarnaatiossaan yhä uudestaan ja uudestaan ilmentämään. Tältä alueella vaikuttivat ja vehkeilivät myös ne olennot, jotka saivat ’ravintonsa’ ja tyydytyksensä näistä ihmisten onnettomista ja alhaisista haluista, tunteista ja ajatuksista, ja jotka johtivat ihmiset ja ihmiskunnan kehityksen tähän tilaan. Ja näin tältä alueelta jatkuvasti virtaili ihmissieluihin suunnattuja lähinnä halu- ja tunneluontoa manipuloivia vaikutteita, jotka ovat voineet aina näihin päiviin asti pitää ihmisiä tämän jo muinaisilta ajoilta peräisin olevan sielullisen riivauksen ja psyykkisen onnettomuuden otteessa. Ja näin on edelleen tänäkin päivänä; maan piiriä ympäröi edelleen raskas ihmiskunnan menneisyyden virheluomusten karmallinen pimeyden vaippa, astraalisen onnettomuuden verho, joka koostuu valtavasta määrästä katkeruutta, vihaa, kostonhimoa, kateutta, mustasukkaisuutta, masennusta, toivottomuutta, ahdistusta yhtä hyvin kuin suuresta määrästä kiihkeitä haluja, kuten mm. halua valtaan, maineeseen, aistien ja himojen tyydyttämiseen niiden kaikissa kuviteltavissa olevissa muodoissa. Alemmasta astraalimaailmasta vapautumisen välttämättömyys Samoin tämä maan piirin astraalinen alempi vyöhyke sisältää kaikki edellisiin emootio- ja haluvoimiin yhteydessä olevat illusoriset inhimilliset ajatusmuodosteet, jotka täältä pyrkivät virtailemaan niihin uskoviin ja niistä tarkoitusta ja tyydytystä etsiviin ihmissieluihin. Täällä siis ovat kaikki astraaliset ajatus-, tunne- ja halumuodosteet kaikissa vaihtelevissa inhimillisyyden edistymistasoissaan ja -muodoissaan, jotka koko ihmiskunta kokonaisuutena on ajan alusta alkaen luonut. Tosin täältä löytyvät myös tahto-, ajatus- ja tunne-elämän edistyneimmätkin muodot, so. kaikki se, mikä ilmentää ihmiskunnan todellisen edistymisen hedelmää, kuten kaikkien kulttuureiden tieteiden, taiteiden, filosofian ja uskontojen edistyneimmät käsitykset ja kokemukset. Mutta samalla näistäkin on sanottava se, että ilman Kristus-moraalin myötävaikutusta nekään eivät kykene luomaan mitään todellista ja kestävää ratkaisua aikamme ongelmiin, koska niissäkin vaikuttaa se, mikä on aikamme polttavien kehitystarpeiden kannalta aivan liian vanhaa ja elotonta – lusiferisesti ja ahrimanisesti rajoittunut tietoisuus ja tarkoitusperä! – Tähän ongelmaan jo olen viitannut edellisissä Takojan kirjoituksissani (2/2005 & 4/2005). Tärkeää kuitenkin on ymmärtää, että tämä maan piirissä vallitseva astraalinen maailma sen eri tietoisuuden kehitystasoilla muodostaa kokonaisuudessaan sen, mitä kutsutaan ihmiskunnan kollektiiviseksi alemmaksi itseksi. Mutta erityisesti sen alemmat tasot – selvemmin Ahrimanin vaikutusalueeseen vajonneet karkeimmat ja alhaisimmat sielunenergiat – muodostavat tuon ihmiskunnan psyyken synkimmän alueen, tuon menneisyyden virheluomusten negatiivisen ja materialistisesti kuolettavan alitajunnan alueen, jonka eri segmentteihin ihmissieluilla on karmallista sukulaisuutta sen mukaan millaisiin himoihin, haluihin, tunteisiin ja ajatuksiin he ovat itsensä aikaisemmin – kehossa, ajassa ja tilassa – alentaneet, kietoneet ja rajoittaneet. Henkinen edistyminen nykyajassa tarkoittaa ensisijaisesti vain sitä, että ihminen vapauttaa ja puhdistaa itsensä sidoksistaan tähän ihmiskunnan karmalliseen alempia taipumuksia ilmentävään astraaliseen alueeseen, ja siten omalta osaltaan purkaa näin ihmiskunnan kokonaiskarmaa ja siihen sisältyvää massatietoisuutena ilmenevää turruttavaa, riivaavaa ja moraalisesti alas vetävää psyykkistä energiaa. Alemman luontonsa voittamisen vaikeuden syy Mutta alkaessaan tehdä tätä yhä päättäväisemmin ihminen tulee kohtaamaan jo edellä kuvaamani vastustuksen. Tämä vastustus ei ole pelkästään vain sitä, että häntä lähestyvät mm. elämän olosuhteiden muodossa hänen aikaisemmin luomansa virheelliset sielunenergiat ja niitä pahentavat alemmat taipumuksensa, kuten taipumuksensa kaunaisuuteen ja tarpeensa kaiken keskipisteenä olemiseen. Näissä taipumuksissa vaikuttaa naamioituneena myös jotain, mikä ei tahtoisi, että ihminen vapautuisi niistä, että hän tulisi tiedostamaan ja uudelleen laadullistamaan nämä sielunsa salaisina heikkouden syinä ilmenevät aikaisemmat virheensä Kristuksesta virtaavan moraalisen tulen ja opastuksen avulla. Juuri tästä syystä vapautuminen monista alemmista taipumuksista on niin vaikeaa – se tarkoittaisi näistä heikkouksista ja taipumuksista astraalitasoilla ’ravintonsa’ ja toimintaenergiansa saaville kehitystä vastustaville olennoille ennen pitkää lopullista menehtymistä ja niiden edustaman tahdonvoiman vähentymistä kosmoksessamme. Siksi ne tulevat taistelemaan jokaista vapautuvaa sielua ja maaevoluution edistysaskelta vastaan kaikin keinoin. Ja juuri tästä syystä Kristuksen on ensin johdettava rohkeimmat, vahvimmat ja lujasieluisimmat oppilaansa suoraan taisteluun ahrimanisten sielunvoimien kanssa, puhkomaan kirjaimellisesti Kristus-Itsen moraalisen tulen voimassa väkevöityneen ja vakautuneen minä-tahdon avulla henkireikiä tuohon alempaa astraaliseen pimeyden energiavaippaan, jotta hengen valo voisi loistaa näiden sielujen henkiyhteyden kautta tähän maailmaan. Ja on erityisen totta, että juuri tässä ajassa Kristuksen joukot joutuvat ohjaamaan yhä enemmän ja enemmän ihmissieluja tähän taisteluun omassa sielussaan ja sen kautta vaikuttavia alempia ja vastustavia voimia vastaan, jotta ihmissielut lopulta ottaisivat koko olemuksensa jälleen tietoisuutensa hallintaan ja uudelleen laadullistaisivat ja kohottaisivat menneisyydessään virheelliseen tilaan luomansa elämän energiat – so. vääristyneen luonteensa ja motiiviinsa – ja saavuttaisivat sielujensa kehitykselle tarkoitetun todellisen päämäärän: ylösnousemuksen ja sen kautta todellisen vapauden – so. Jumalan tahdon! Ajassamme tarvitaan täysi ymmärrys vapautumista vastustavista voimista Ihmisessä vaikuttavien vastustavien voimien kutsuminen vain egoksi tai alemmaksi itseksi, kuten on tapana erilaisissa nykyaikaisissa henkisissä opetuksissa, voi todellakin riittää lähtökohtana niistä vapautumiselle. Tämä on ehkä erityisesti tarpeellista, milloin ihmisten pelot sen suhteen, mitä tuon tässä kirjoituksessa esiin, ovat liian hallitsevia. Mutta se ei ole totuus siitä, miten alempi itse on muodostunut ja mitä voimia siinä ja sen kautta pyrkii ilmentymään ja vaikuttamaan maailmassa. Tämä on ajassamme liian yksipuolinen käsitys asiasta. Yhä useammalle ihmiselle tulee olemaan aivan välttämätöntä saada syvempi vastaus ja ymmärrys esim. siihen, miksi huolimatta monien vuosien ankarasta ponnistelusta voittaa alempi itsensä he ovat kokeneet toistuvia epäonnistumisia ja jopa mielen ja ruumiin terveyttä koettelevia romahduksia ja olevansa edelleen jonkin itsepintaisen heikkouden pihdeissä. Samoin, ilman Jumalan tahdon vastaisten voimien puuttumista ihmissieluille tarkoitettuun kehitystiehen, emme todella voisi ainakaan aidon ja syvällisen henkisen elämän katsomuksen omaavina tulla ymmärtämään ihmisen loputonta julmuutta, hänen pakkomielteitään sotaan, terrorismiin, valloittamiseen, kiduttamiseen, raiskaamiseen, häikäilemättömään ahneuteen, yleiseen välinpitämättömyyteen toisten ihmisten kärsimyksen edessä jne. Materialistinen tietoisuus esteenä Tämän tietysti kiistävät ehdottomasti vähintäänkin ateistit ja mm. biologisen ihmiskuvan varassa ajattelevat psykologit, haluten selittää kaiken julmuuden maailmassa lapsuuden kokemuksilla ja muilla sosialisaatiokokemuksilla tai esim. geenien ja luonnonvalinnan itsekkyydellä. Samoin sosiologit ja antropologit näkevät nämä lähinnä vain kulttuurien ja kulttuurierojen historiallisen prosessin sekä niihin liittyvien sosiaalisten ja sosio-ekonomisten olosuhteiden ja tekijöiden seurauksina. Sanoa siis ajallemme ominaisesti, että se tulee vain geeneistä, kehitysympäristöstä tai niiden vuorovaikutuksesta, kertoo vain siitä, miten vähän aikalaisemme tuntevat itsensä, miten he ovat vieraantuneet oman sisäisen elämänsä tietoisesta kokemisesta ja havainnoinnista. Mutta henkisesti ihmisen maailmaa ja sen kehitystä tarkastelevalle tämä kaikki on vain pintaa ja seurausta ilmiömaailman pinnan alta vaikuttavista voimista, jotka ovat osa ihmissielua ja pyrkivät vaikuttamaan ihmissielun kautta siihen, mitä aistiemme ilmiömaailmassa ruumiillistuu. Esim. taloudellinen epäoikeudenmukaisuus ja ihmisoikeuksien sorto maailmassa ilmentyy kieltämättä myös kulttuurin mahdollistamana, jopa suosimana ominaisuutena, jolla on ulkoinen historiallinen kehityksensä sosiaalisella alueella, ja jossa väistämättä myös ihmisen ruumiillisen luonnon tarpeet ja ominaisuudet ovat olleet vaikuttamassa. Ja on kieltämättä totta, että tässä tietyssä kulttuurissa ja sen sosiaalisessa ilmapiirissä kehittyvät sielut tulevat omaksumaan sellaisia sielullisia taipumuksia, joissa näkyy tämän epätasa-arvon ja sorron vaikutus, ja minkä ilmentymistä voi aivan hyvin pahentaa tietynlaisen perimän kautta muodostuva ruumiin biokemia ja fysiologia. Mutta syvän henkisen elämänkatsomuksen omaavalle tämä kaikki on vain pintaa ja seurausta, ei oikeastaan syy sille, miksi tällainen sortava ja epäoikeudenmukainen elämänmuoto ja sitä tuottava ihmisyys on alun perin kehittynyt ja vahvistunut. Eli syvä syy siihen, miksi esim. sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta on muuten selvästi niin lainmukaisesti toimivassa universumissa, tulee ja on alun perin tullut, ihmissielujen sisäisyyden kautta, jossa vaikuttaa jokin, mikä ei kunnioita universumin lakeja, Jumalan tahtoa. Tosiaankin huolimatta siitä, että kaikista maailman suurista uskonnoista ja esoteerista virtauksista voidaan löytää vähintäänkin toistuvia viittauksia langenneihin olentojoukkoihin, ja että suurin osa uudemmistakin laaja-alaisista henkistä virtauksista ja opetuksista tuovat painokkaasti esiin kosmoksessamme vaikuttavien vastustavien olentojen aktuaalisuuden sen ohella, että Rudolf Steiner on tuonut hengentieteessään esiin poikkeuksellisen monipuolisen kuvan kehitystä vastustavista voimista, on todellakin hieman outoa, että henkistä kehitystäänkin tavoittelevat ihmiset ovat pääsääntöisesti joko tietämättömiä näistä voimista tai taipuvaisia ajattelemaan, ettei näitä kehitystä vastustavia ja vääristäviä olentoja ole todella olemassakaan. Ei voi kuin palauttaa mieleen, mitä Steiner on asiasta monissa yhteyksissä esittänyt, mutta erityisen selvästi varhaisimmissa karmaluennoissaan (München 1910). Hän nimittäin on tehnyt aivan selväksi sen, että elleivät ihmiset tahdo tietää mitään lusiferista ja ahrimanisista voimista sielussaan ja maailmassa, he tulevat jäämään näiden vastustavien voimien talutusnaruun, niiden orjaksi, ja tämä tulee näkymään kaikessa siinä, mihin ihmisten ja sitä myötä ihmiskunnan kehitys tulee johtamaan. Ahrimanin inkarnaatio ja sen tavoitteet Meidän ei tarvitse tutkia kuin hetki älykkäällä ja riippumattomalla ymmärryksellä maailmaa sen nykytilassa, ja me huomaamme, että ihmisten maailma on ennen kaikkea lisääntyvästi Ahrimanin vallassa. Jopa se, mikä on räikeän irvikuvamaisesti ahrimaanista (sota, ase-arsenaalien lisääminen, terrorismi, taloudellinen ahneus, epätasa-arvo, epäoikeudenmukaisuus, ihmisoikeuksien polkeminen / niistä välinpitämättömyys, kidutus, seksiorjat, ihmiskauppa, uhkaava ekokatastrofi, luonnon laaja-alainen tuhoaminen ja saastuttaminen jne.), sallitaan käytännössä ja katsotaan sormien läpi aivan liian yleisesti – niin tekevät varsinkin ne, joilla olisi todella valtaa vaikuttaa näihin asioihin. Tässä kohden on syytä nostaa esiin myös se, että tähän liittyen Steiner on antanut henkisten tutkimustensa pohjalta ilmoituksen Ahrimanin tulevasta fyysisestä inkarnaatiosta. Ja tämä voi hänen mukaansa tapahtua jopa jo aivan kolmannen vuosituhannen alussa, siis jo mahdollisesti meidän ajassamme. Ja tätä tapahtumaa Steinerin mukaan nopeuttaa se, että Ahriman onnistuisi luomaan inkarnoitumiselleen riittävän otolliset edellytykset ja olosuhteet ihmisten sieluissa ja sitä kautta heidän elämismaailmassaan. Ja kaikki se, mitä Ahriman tähän tarvitsee, on juuri kaikkea sitä, mitä on edellä listattuna – siis kaikkea sitä, mikä ilmentää ja synnyttää pelkoa, sekasortoa, hämmennystä, vihaa, epäoikeudenmukaisuutta, ahneutta, häikäilemättömyyttä, konflikteja, sotaa, välinpitämättömyyttä, karkeutta, kaikenmuotoista inhimillistä ala-arvoisuutta, rumuuden ja luonnottomuuden ihannointia ihmisten sieluissa, ja tietysti sellaista tiedettä ja ’korkeakulttuuria’, mikä kieltää elävän hengen, henkimaailman olemassaolon (ks. luennot 1-5, Dornarch & Bern, 1919, GA 191 ja GA 193). Ahriman tekee tätä valmistustaan henkisesti nukkuvissa ihmisissä, ihmisissä, jotka eivät ole kiinnostuneet löytämään syvää totuutta elämästä ja itsestään, ihmisistä, jotka tyytyvät vain materialistiseen elämän asenteeseen, ja siihen liittyvään mukavuuden ja ulkoisen hyvinvoinnin edistämiseen – yhtä hyvin kuin siihen mitä vain materialistinen tiede ja sen empiirinen metodiikka kykenevät todelliseksi todistelemaan. Tosin Steiner on myös erityisellä tavalla korostanut kaiken dogmaattisen ja tapa-uskonnollisuuden olevan sopivaa maaperää ahrimanisille sielua kovettaville vaikutuksille, jotka estävät tällaisen materialistisen ja kuollutta sanaa palvovan uskonnollisuuden kautta elävän Kristuksen todellisen löytämisen tässä ja nyt, luomalla pakkomielteen vain historiallisiin ja kuvitteellisiin hahmoihin ja tapahtumiin. Mutta erityisesti ahrimaniset olennot pyrkivät käyttämään hyväkseen älykkäitä, valtaa, varallisuutta ja mainetta omaavia ihmisiä, kuten taloudellisia johtajia, kulttuurin alueella kulloinkin vaikuttavia pinnallisia idoleita, kansakuntien johtoryhmittymiä ja – kammottavaa kyllä – myös uskonnollisia ja henkisiä johtajia. Tietämättömyys vastavoimien tarkoituksista kohtalokkainta Kaikki nämä ovat ja tulevat olemaan ihmisiä, jotka tietämättään ovat Ahrimanin joukkojen tarkoitusten valmistelijoita. Steiner on myös ilmaissut sen, minkä olen itsekin tullut tätä ilmiöpiiriä vuosien ajan tutkimaan joutuessani toteamaan. Nimittäin, on juuri ahrimanisten ja lusiferisten olentojen erityinen intressi säilyä tunnistamattomana, ikään kuin salaisina vaikuttajina maailman näyttämön taustalla, niiden tiedostaessa hyvin, että ihmisen vapautuminen niiden otteesta alkaa tehokkaimmin siitä, että ihminen tunnistaa näiden olemusten vaikutustavat ja pyrkimykset olemuksessaan. Ja tämä ahrimaninen voima ihmissielussa on ennen kaikkea sitä, mikä näkyy ihmisten välillä konflikteja aikaansaavissa asenteissa, negatiivisuudessa ja vilpillisyydessä, rakkautta, rauhaa ja harmoniaa vastustavissa yllykkeissä, kaikenlaisessa karkeuden, kovuuden ja kohtuuttomuuden ihannoinnissa sekä kylmäsydämisyydessä ja myötätunnon puutteessa, yhtä hyvin kuin materialistisessa eli nk. ’realistisessa’ tietoisuudessa sekä taipumuksena kaikenlaisten perversioiden ja luonnottomuuksien hyväksymiseen ja jopa ihannointiin. Ja en voi muuta kuin tietyllä järkytyksellä katsoa, samalla kun tätä kirjoitan, kuinka Suomen euroviisuedustaja, Lordi, on saavuttanut, ei vain Euroopan, vaan koko maailman mittakaavassa suunnattoman laajaksi levinneet suosion ja ihailun. Kieltämättä ällistyttävästi, ihmiset ihan kaikilla koulutus- ja ikäryhmien tasolla ovat massoittain aivan huumaantuneita tästä kuoleman ja rappion symbolista. Juuri tällaisia kuvajaisia olen – monien muiden ohella – saanut katsella suuria määriä kohdatessani kynnysvartija-aluetta pyhän suhteen aikana (ks. Takoja 2/2005). Tämän Lordin edustamat hahmot ovat varsin tarkka ruumiillistuma ihmisen kynnysvartija-alueessa loisivista ja sieltä (syvältä alitajunnasta) vaikuttamaan pyrkivistä ahrimanisista olennoista. Todellakin, jos seuraa maailman tilannetta aktiivisesti, monipuolisesti ja laajasti, pyrkien samalla sulkeistamaan tuon Ahrimanin elävää ja henkisesti heräävää älykkyyttä veltostuttavan ja toisaalta kaikkea pelotonta totuudellista vastaan ärtymystä ja vastenmielisyyttä lisäävän vaikutuksen sielussaan, joutuu jatkuvasti todistamaan, kuinka tämän maailman valheellinen herra on suistamassa ihmiskunnan kaikkialla – ihmisten sitä lainkaan tajuamatta – aivan helvetilliseen kaaokseen ja rappioon. Steinerin ennustama kaukaisemman tulevaisuuden hirvittävin uhkakuva, ’kaikkien sota kaikkia vastaan’, alkaa hänen mukaansa orastella kaikenlaisten tällaisten merkkien, moraalisen rappion merkkien, asteittaisen lisääntymisen myötä – mikäli ihmiset eivät etsi ja löydä yhteyttä Kristus-Itseensä ja herää tajuamaan, mikä maailmaan pyrkii heidän sielujensa pimeän ja tiedostamattoman alueen, etenkin pelon ja vihan, kautta ilmentymään. Suurin rooli tämän henkisen pimeyden ylläpitämisessä tulee olemaan aikamme materialistisesti ajattelevalla älymystöllä, tuolla Ahrimanin vallassa olevan ulkoisen tieteen rajoittuneeseen todellisuuskäsitykseen itsensä kahlinneiden joukolla, jotka ovat ja tulevat olemaan Ahrimanin kiihkeitä puolestapuhujia taistelussa hengen totuuden tiedostamista vastaan. Myöskään nk. oikeaoppiset uskovaiset, uskonnostaan riippumatta, tulevat laajoin joukoin palvelemaan Ahrimania, uskoen olevansa alkuperäisen ja aidon uskonnollisen esikuvansa edustajia. Henkinen tie nykyajassa on erityisesti Ahrimanin häätämistä sielustaan Edellä kuvattu on henkilökohtaista henkistä tietä ajatellen sikälikin jo tärkeää, että ymmärtäisi mikä vaikuttaa konkreettisena osana alempaa inhimillistä itseä ja mikä pyrkii sen kautta – sen illuusioiden, traumojen ja epätäydellisyyksien kautta – ruumiillistumaan etsien niistä kiihkeästi tartuntakohtaa ja porttia ihmisen alempiin alitajuntana vaikuttaviin olemuspuoliin. Ja tässä onnistuessaan, mikä on ihan jokapäiväinen ilmiö kaikkialla maailmassa, ne pyrkivät lähestymään ihmisen henkeä, hänen minäänsä, verhoutuneena kaikkeen siihen inhimilliseen sielunainekseen (kuten pelkoon, syyllisyyteen, häpeään, vihaan, kateuteen ja ylemmyyden tunteeseen), joka on laadultaan niiden tarkoituksille sopivaa. Ja näiden langenneiden olentojen tarkoituksena on vetää jokainen sielu, erityisesti Kristus-yhteytensä kautta ylösnousemustaan ja vapauttaan etsivä sielu, takaisin alas aiempaan rajoitusten täyteiseen ja onnettomaan inhimillisyyteensä, alempiin tietoisuuden muotoihin ja värähtelytaajuuksiin, joissa nämä olennot pystyvät loisimaan ja joiden kautta ne kykenevät vaikuttamaan, saamaan otteen niiden orjaksi jäävästä ihmisminästä. Erityisesti nämä olennot pyrkivät viekkaasti sabotoimaan kaikin keinoin jokaisen maailmassa henkisesti muutosta aikaansaamaan pyrkivän hankkeen ja tähän pyrkivien sielujen toiminnan ja päättäväisyyden. Nämä olennot tulevat tekemään kaikkensa, että mikään ei tulisi muuttumaan Jumalan tahdon suuntaisesti, ettei rauha, harmonia, vapaus, veljeys, yhteenkuuluvuuden tunne, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo lisääntyisi ihmisissä ja heidän välillään. Ja he voivat tehdä tämän vastustuksen vain ihmisten kautta – joko suoraan henkisesti toimivien sielujen omien heikkouksien kautta tai toisten ihmisten heikkouksia hyväksikäyttäen, yllyttäen ja viekkaasti houkutellen nämä sielut toiminaan omien tarkoitustensa mukaan. He houkuttelevat ihmisiä kääntymään toisiaan vastaan käyttämällä usein verukkeinaan joko pinnallisen ihmismielen omanarvontunnon kulmakiviä: hänen huonoa itsetuntoaan, hänen erilaisia mielipiteitään, hänen ehdollistuneisiin mieltymyksiin ja vastenmielisyyksiin perustuvia reaktiotapojaan ja sielun uhantunteiden salaisia syitä ja niihin kytkeytyviä defensiivisiä asenteita, pelkoja ja traumoja. Ihmisellä itsellään viime kädessä aina vastuu Tärkeää tässä kohden on samalla tiedostaa Kristuksen toisen tulemisen tosiasian samanaikaisuus, sillä Kristuksen on tultava kohtamaan tämä Jumalan tahdon ja ihmisen vapautumisen arkkivihollinen, josta on tullut nykyisessä aikakaudessa lusiferista sielunvoimaa vaarallisempi mahti maailmassa ja ihmissieluissa. Mutta hän tarvitsee tähän ihmisten apua, ihmisten, jotka ovat pesunkestävästi rohkeita ja jotka ymmärtäisivät, mitä maailman näyttämön taustalla on tapahtumassa eivätkä nukkuisi joko inhimillisen mukavuudenhalunsa unessa tai eläisi kahlehdittuna sellaisen todellisuuskäsityksen rajoituksissa, jotka estävät nykyisen ajan tapahtumien ja merkkien oikein ymmärtämisen ja siten oikean, nämä voimat pelottomasti sielussaan kohtaavan ja syrjäyttävän toiminnan. Viimeistään tässä kohdassa on myös tärkeää painottaa, että näiden kehitystä vastustavien voimien tiedostaminen ja sen tunteminen, mikä on niiden vastuu ihmisten maailman sekasorrosta ei sinällään poista vastuuta ihmiseltä, kuten joku voisi olla taipuvainen ajattelemaan. Käytännössä jokainen joutuu vapauttamaan oman sielunsa näistä voimista, ja niiden vaikutuksista omassa elämässään, mutta ilman Kristus-Itsensä, ilman henkisten auttajiensa (ylösnousseiden mestarien ja enkelien) apua se ei tule todella onnistumaan. Ahriman ja ihmisten välien rikkoutuminen Eräs pahalaatuisimmista keinoista, joilla ahrimaniset olennot (kristilliseltä nimeltään satanistiset olennot) pyrkivät ihmissielun tiedostamattoman alueen kautta saamaan aikaan ihmisten ja ihmisryhmien välisiä välirikkoja, muodostuu siitä, että nämä olennot onnistuvat erityisesti sosiaalisessa kanssakäymisessä halvaannuttamaan tai jäykistämään kehämäisiin tautologioihin ihmisten toisiaan koskevia uhan- ja epäluottamuksen sekaisia ajatuksia ja oletuksia (eli ns. ahrimanisia luonteen heikkouksia) – pyrkien kaikin tavoin synnyttämään konflikteja, väärinymmärrystä ja mahdollisimman väkivaltaisia välirikkoja ja kiihkeää kostamisen tarvetta. Onnistuakseen tässä ahrimanisilla olennoilla on ensi kädeltä kaksi päämäärää: (1) ne pyrkivät aktivoimaan ihmisen alitajunnassa toisia ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita koskevia pelkoja sekä viekkaasti ’perusteltuja’ ennakkoluuloja, pyrkien muodostamaan tästä luutuneen ja voimistuvan perusasenteen, tavan, jossa samalla ilmenee taipumus ikuistaa toisten virheet, kohdata toinen ihminen vain hänen aikaisempien – virheiksi tulkittujen – tekojen ja edesottamusten kautta. Epäluuloinen kriittisyys, avoimuuden puute ja etäisyyden pito ovat tässä se, mikä yleensä ensimmäisenä ja vähimpänä asiana tapahtuu. Oleellista on kuitenkin itsetuntemuksen kannalta huomata, (2) että juuri pelon ja uhan emootioiden tuottaman fyysisen epämukavuuden ja siihen liittyvän alitajuisesti toimivan sielullisen suojautumis- ja kovettumisreaktion kautta ahrimaniset olennot onnistuvat vetämään ihmistietoisuuden voimistuvaan samastumiseen ruumiillisen luontonsa kanssa, jolloin yhteys korkeamman Itsen tarjoamaan tilanteen henkiseen ja rakentavaan ymmärtämiseen vaikeutuu. Tätä pitkälti ennakkoluuloisten odotusten ja oletusten luomaa uhkaa ja pelon tunnetta Ahriman sitten pyrkii ruokkimaan niin, että siitä muodostuisi alitajuinen sosiaalisia havaintoja, tulkintoja ja niihin perustuvia reaktioita ohjaava kehämäinen, itse itsensä ’oikeuttava’ mekanismi – josta seuraa noidankehän kaltainen epäluottamus, vastenmielisyys, ärtymys ja puolustautumistarve. Henkisen ohjauksen estäminen Ahrimania palvelevat olennot pyrkivät siis eristämään ihmisen henkisen luontonsa ohjauksesta, Jumalan tahdon elämisestä, pyrkimällä kaikin tavoin erottamaan ihmiset toisistaan, estämään Kristuksen toisen tulemisen tarkoituksen toteutumisen – eli ihmisten ykseyden kokemisen ja sille edellytyksenä olevan sydämen alueen avautumisen. Juuri tästä syystä Ahriman pyrkii kaikin tavoin luomaan epäharmoniaa ihmisten välille, alkaen yksittäisten ihmisten pienistä mielipide-erojen synnyttämistä vastakkain asettumista aina kansakuntien välisiin, usein poliittis-taloudellisilla ja uskonnollisilla näkemyseroilla ’oikeutettuihin’ julmiin ja verisiin selkkauksiin asti. On siis nähtävä, että Ahriman pyrkii tämän alitajuisen pelon ja uhan tunteen sumentaman ihmisälykkyyden avulla siihen, että ihminen saadaan uskomaan kaikenlaisiin havaintotasolla ilmeneviin pintavaikutelmiin ja liittämään niihin tätä uhan, epäluottamuksen ja vastenmielisyyden tunnetta voimistavia – usein vaikeista menneisyyden kokemuksista aiheensa saavia – ajatuksia ja tunteita, joita ahrimaniset olennot pyrkivät aktivoimaan alitajunnasta tähän uneensa uskovan inhimillisen tietoisuuden eteen. Tällöin ihmisminä kietoutuu 2. ja 3. tšakransa epäpuhtaiden elämänenergioiden pyörteissä virtaileviin negatiivisiin ajatusmuodosteisiin, jotka luovat hänen tietoisen astraaliruumiinsa piiriin negatiivisia tilannetulkintoja ja näihin liittyviä vääristyneitä havaintoja, tunteita ja mielialoja. Kiusaus uskoa näiden ajatusten edustamia negatiivisia tulkintoja muodostuu yleensä suureksi. Ihminen ikään kuin ei näe, että on olemassa toista tapaa ymmärtää ja tulkita. Ja tämä johtuu lähinnä siitä, että tällaisten ajatusten virtailut ylös tietoisuuden piiriin ja niiden edustamat tulkinnat ja asenteet ovat muuntuneet piintyneeksi tavaksi, ja toisaalta siitä, että ihmisminä ei ole tietoisesti läsnä astraalisen mielensä syvemmillä alitajuisilla alueilla eikä siksi kykene tunnistamaan, kohtaamaan ja hallitsemaan tätä syvemmältä mielensä alueelta alkavaa ajatustensa muodostumista. Siksi hän ei yleensä ymmärrä sitä, mihin ja miksi hän jossain tilanteessa reagoi. Ihmisen täytyisi kyetä valvomaan ja hallitsemaan tietoisen läsnäolonsa kautta kaikki alitajuisen mielensä tasot ja alueet muuntaen siellä (yhdessä apuun pyytämiensä Kristus-Itsensä edustajien kanssa) nämä virheelliseen tilaan luodut sielunenergiat. Tähän ihminen tarvitsee lisäksi erityisesti meditaatiota, vain meditaatio avulla hän kykenee asteittain saamaan mielensä syvemmät alueet takaisin tietoisuutensa hallintaan ja häätämään sieltä kaikki loiset pois ja uudelleen laadullistamaan niiden tuottamat virheelliset ja sairaat psyyken rakenteet. Mutta juuri tämän Ahriman tahtoisi ensi kädeltä estää, sabotoimalla meditaation, siis ihmisen keskittymisen ja mielensä hiljentämiseen suuntautuvan ponnistuksen yhtä hyvin kuin sitä kautta vahvistuvan jumalallisesta Itsestä virtaavan avun, tietäen, että se johtaisi säännöllisesti vaalittuna ihmisen tietoisuuden lopulliseen vapautumiseen häntä (Ahrimania) palvelevien olentojen vaikutuspiiristä, kohoamiseen pois Ahrimanin valtakunnasta, ihmisminän valkohehkuisen kotihengen kirkkauden sfääreille – ikuisiksi ajoiksi. Ahriman käyttää hyväkseen ihmisessä lusiferista ylpeyttä Se, että Ahriman on tässä niin menestyksellinen maailmassa kuin on, perustuu juuri siihen, että Ahriman käyttää hyväkseen ihmiseen kertynyttä ja tukahdutettua aikaisempaa vihaa, kaunaa ja pelkoa, joista ihminen ei usein ole lainkaan tietoinen, tai jos on, Ahriman petkuttaa hänet juuri edellä kuvatulla tavalla uskomaan sen oikeutukseen, tarpeellisuuteen ja hyödyllisyyteen. Mutta on olemassa vieläkin perustavampi syy sille, miksi Ahriman on niin menestyksellinen samaan aikaan ihmisten ja ihmisryhmien välisiä välirikkoja ja epäharmoniaa. Nimittäin se pelko ja uhka, jonka Ahriman onnistuu herättämään ihmissielussa sosiaalisissa tilanteissa ja koskien ihmisten välisiä suhteita yleisemminkin, ei selity yksinkertaisesti vain sillä, että tämän pelko on kasvanut osaksi heidän sielunelämäänsä osana heidän sosialisaatiotansa, vaikkakin se monissa tapauksissa tietysti on varsinkin väkivaltaisten ja erilaisten torjutuksi tulemisen kokemusten kautta (joihin ahrimaniset olennot ovat olleet myös myötävaikuttamassa) myös näinkin ymmärrettävissä. Mutta on kuitenkin vielä nähtävä, että tämän yleisen sosiaalisen pelon taustalla on olemassa eräs spesifi tekijä, joka on omiaan tuottamaan tämän sangen yleisen, tosin myös yleisesti tiedostamattoman, pelon – syy, jota Ahriman käyttää häikäilemättömästi hyväkseen. Ja tämä syy on ihmissielun alkuperäisin heikkous, eli lusiferinen ylpeys, joka ilmenee alitajuisena koko ihmisluontoa voimakkaimmin määrittävänä tarpeena tuntea itsensä muita tärkeämmäksi tai tulla jotenkin erikoiseksi, tulla jotenkin tunnustetuksi, kiitellyksi ja ihailluksi merkittävänä ja suurenmoisena. Tätä ei laimenna sekään, että ihminen tahtoisi johonkin kuulumisen kautta, kuten vaikka antroposofien ryhmään kuulumisen kautta, etsiä arvostusta tälle koko ryhmälle. Tämän melko yleisen ryhmänmuodostumismotiivin takana on silti usein voimakasta lusiferista erikoisuuden tavoittelua, mikä tulee usein siinä vaiheessa esiin, kun ryhmä ajautuu sisäisiin ristiriitoihin, joita leimaavat mm. jonkintyyppiset – niin yleiset – arvovaltataistelut. Tässä inhimillisessä tarpeessa ruumiillistuu lusiferisten olentojen oman kehityksen vääristynyt suunta: tavoitella ansaitsematonta ja aiheetonta kunniaa, vain pintavaikutelmaa täydellisyydestä ilman, että täytyisi kehittää kärsivällisesti niitä suuren sielun ominaisuuksia ja hyveitä, joihin harmoninen sielunrakenne perustuu ja jotka mahdollistaisivat sellaisen tahdon vakauden ja tietoisuuden kirkkauden, joihin korkeampi Itse voisi luotettavasti laskeutua asumaan ja ilmentymään. Mutta tähän liittyvää nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ei ole lusiferisilla olennoilla, eikä siten myöskään ihmissieluilla, joiden alitajuisella alueella nämä lusiferiset olennot saavat elää ja vaikuttaa. Lusifer tuottaa tämän ihmisluonnon syvimmän ja primaarisimman heikkouden syyn siten, että se houkuttelee ihmisen alitajuisella alueella ajattelemaan itsestään omahyväisesti ja itsekeskeisesti, etsimään vain itselleen, korottaakseen itsensä, tehdäkseen itsestään muita tärkeämmän. Tämä motivoi ja on naamioituneena mitä monimuotoisimmin miltei ihan kaikessa inhimillisessä aktiviteetissa ja pyrkimyksessä, nk. henkinen opiskelu ja etsiminen mukaan luettuna. Usein tälläkin etsitään varsin turhamaisessa ja latteassa merkityksessä kunniaa ja erikoisarvoa ko. ihmiselle ja tai ryhmälle. Esim. en ole tavannut tuskin yhtään sellaista henkistä opetusmuotoa tai traditiota (olkoon se vaikka Urantia-kirja, Ihmeiden oppikurssi, hengentiede, erilaisten mestareiden opetukset, eri uskonnot jne.), joidenka useimmat edustajat eivät ihan naivin yksioikoisesti ajattelisi olevansa ylivertaisen ja muita tärkeämmän opetuksen kanssa tekemisissä! Ja aivan yhtä leimallista tälle pääsääntöisesti on aina myös se, että tämä henkisyys ilmenee lähinnä vain abstraktissa ja usein myös sangen väittelynhaluisessa, oman totuutensa ylpeänä oikeimmaksi todistamaan pyrkivässä älyllisessä tarpeessa, ilman että useinkaan olisi havaittavissa merkittävää moraalisen luonteen edistymistä, tai edes ymmärrystä, että juuri sitä todella tarvittaisiin, että ihmisestä tulisi sanan todellisessa merkityksessä henkinen. Tämä on nimenomaan Lusiferin inspiroimaa henkisyyttä, egoistista henkisyyttä, jossa lusiferiset henget pyrkivät vääristämään henkisyyden vain älyllisen nokkeluuden omahyväiseksi ilmennykseksi, ilman että ihminen saavuttaisi alemman itsensä muuntumista ja puhdistumista. Lusifer pyrkii tekemään ihmisestä ’moraalisen automaatin’ Lusiferiset olennot itsessään ovat tämän motiivin suuria peittelijöitä, ts. ne ovat suuria teeskentelijöitä, ja siten ihmissielun kautta vaikuttaessaan suuria ’hurskastelijoita’ tai ’hyväntekijöitä’. Tämä muodostaa ihmisissä juuri ihmisluonnolle ominaisen haavoittuvuuden, juuri tämä kaikkein painokkaimmin – eli hänen viattomuutensa puute! Ja tästä seuraa ihmisluontoon kolme rauhan tilaa ja sosiaalisia suhteita sabotoivaa tekijää: (1) häpeän pelko, mikä on ytimeltään omien pyyteellisten tai muuten moraalisesti kyseenalaisten motiivien paljastumisen pelkoa, (2) sosiaaliseen vertailuun perustuva huonommuuden tunteiden pelko ja (3) taipumus kateuteen, kilpailemiseen, vahingoniloon, halveksuntaan, ennakkoluuloiseen vähättelemiseen ja toisten edustamien asioiden arvon riistoon. Ja tämä kaikki perustuu ihmisessä silloin siihen, että lusiferisilla tarpeilla varustettu itsekäs minäkuva ei saa odotustensa mukaista vahvistusta omasta paremmuudestaan tai oikeassa olemisestaan, tai kokee uhkaa niiden suhteen. Ja oikeastaan vain tähän perustuu ytimeltään todella ihmisluonnon psykologinen haavoittuvuus! – Se ei tule ihmisen alkuperäisestä ja viattomasta olemuksesta; se ei tule Jumalan käden jäljestä; se tulee lusiferista hänessä, ylemmyydentunteen hengestä, tuosta käärmeestä, joka luikerteli – Eedenin puutarhan symboloimaan – viattomaan ihmissieluun! On kuitenkin niin, että eivät varsinaisesti lusiferiset olennot yllytä ihmisiä konfliktiin ja eripuraan keskenään – huolimatta siitä tosiasiasta, että juuri Lusifer oli se, joka johti aikanaan ihmiset primaaristi erillisyyteen opastamalla varhaiset ihmissielut yksilöitymään tavalla, mikä ei mahdollistaisi tämän yksilöllisyyden kypsyä sellaiseen todelliseen henkiyksilöitymisen täydellisyyteen, mikä nostaisi nämä sielut jumalalliseen itsetietoisuuteensa ja siten takaisin Jumalan hengen ja sen lakien ykseyden suurenmoiseen ilmentämiseen – luomisensa tarkoituksen täyttäneinä Jumalan hengen säteilevinä ilmennyksinä. Lusifer pyrkii nimittäin aina teeskentelemään ihmisessä ja ihmisen kautta erinomaista, hyvää ja viatonta ja pyyteetöntä, siitäkin huolimatta, että lusiferinen olemus on usein täynnä omahyväisyyteensä perustuvaa kiihkeyttä ja jopa pakottavaa raivonsekaista fanaattisuutta. Mutta silkasta ylpeydestä lusiferinen olento ei useinkaan kuitenkaan lankea tuhoavaan raivoon, vaan vetäytyy paremmille ’apajille’ – jättäen ’sielun haaskan’ ahrimanisille olennoille. Lusifer tekisi ihmisestä sen, mitä Steiner on eri yhteyksissä kutsunut moraaliseksi automaatiksi, epävapaaksi ja siten rakkaudettomaksi näennäisten ’hyvien’ ja ’oikeiden’ tekojen automaatiksi, tehden ihmisestä samalla riippuvaisen kaikenlaisesta ulkoisesta ja turhanpäiväisestä kunnioituksesta ja arvostuksen etsimisestä, mikä ihmisessä oikeastaan ilmentää Lusiferin omaa ansaitsemattoman kunnioituksen ja arvostuksen kärttämisen pakkomiellettä, mutta samalla todellisen rakkauden kieltämistä, jossa tällaista tarvetta ei ole; se on suoraa seurasta todellisen rakkauden pelosta ja siksi sen puutteesta sielussa. On vain älykkäästi nähtävä, että syvässä totuudessa kaikki riippuvuuden muodot ovat tästä maailmankaikkeuden rakkaudesta irti olemisen mukanaan tuomia tiloja ja niiden ulkoiset tyydytyksen kohteet ovat muodostuneet rakkauden korvikkeiksi. Lusiferiset olennot ovat todellakin johtaneet ihmissielut irti universumin rakkaudesta, eli siitä sielun tilasta, mikä vallitsi nk. Eedenissä, jossa kaikki ihmissielut olivat vielä tuon suuren Viinitarhurin viinipuussa kasvavia hyviä ja lisääntyvästi hedelmöiviä oksia, Eedenin elämänpuun oksia, kunnes koitti aika, jolloin oksat alkoivat kuivettua karahkoiksi, eivätkä ne enää tuottaneet hyviä hedelmiä, josta puu aina tunnettaisiin. Ravinnontarpeen ja seksuaalisuuden puhdistaminen Kuten edellä jo asiaa sivusimme, kaikenlaisten inhimillisten riippuvuuksien ja pakkomielteiden taustalla on – syvällinen yhteys ruumissidonnaisessa ihmisluonnossa (alimpien tšakrojen kautta) vaikuttavien ravinnon ja seksuaalisten tarpeiden energioihin, joihin lusiferinen hyväksi käyttävä vaikutus – sekoittuessaan ihmisen fyysisen perinnöllisyyden voimiin – pääsi myös käsiksi. Tästä seurasi, ei vain ihmisrotujen ja fyysisten piirteiden valtavan moninaisuuden kehittyminen, vaan myös yhteyden menettäminen puhtaisiin uudistaviin elämän voimiin ihmisen sisäisen sielullisen ravitsemuksen ja syvän tyydytyksen lähteenä sekä sen tyydytyksen lähteenä, mitä myöhempi fyysinen seksuaalisuus erilliseksi kehittyvien fyysisten sukupuolten välillä oli tarkoitettu tulla korvaamaan. Mutta koska Lusifer onnistui suistamaan (vaikuttaessaan ihmisten astraaliruumiissa synnyttämiensä hillittömyyksien kautta elämänruumiiseen asti) sekä ravinnon tarpeeseen että seksuaalisuuteen kytkeytyvät elementaaliolemukset vääristyneisiin toimintamuotoihin, ovat inhimillisen ravinnon tarpeen sekä seksuaalisuuden taustalla vaikuttavat voimat olleet näihin päiviin asti portteja näille alemmille olennoille ihmisen olemukseen. Tämä on johtanut suureen taipumukseen aistien tyydyttämiseen liittyviin lukuisiin riippuvuuden muotoihin sekä niiden tukahduttamisesta johtuviin erilaisiin muihin pakkomielteisiin. Nämä ihmisen luonnolliset tarpeet olivat alun perin tarkoitettuja toimimaan suunnitelman mukaisessa kehityksessä uudistavien elämän energioiden, so. Jumalan rakkauden, elvyttävinä lähteinä, pyhinä rituaaleina, joiden kautta kyettäisiin pitämään päivätietoisesti yhteyttä korkeamman Itsen tervehdyttävään ja uudistavaan piiriin. Se, mitä ihmiset ovat menettäneet lusiferisen vaikutuksen turmellessa ja saastuttaessa heidän elinvoimansa lähteen, on heidän nyt saatava takaisin ja puhdistettava nämä inhimillisyytensä alueet ja löydettävä näin takaisin muutoin hiipuvan elinvoimansa lähde. Tietoinen suhde ravintoon ja ravinnon tarpeeseen Tämän ajan ihmisen on opittava muodostamaan ravinnon tarpeeseensa hyvin tietoinen ja tähän liittyviä kokemuksiaan tarkasteleva suhde. Olisi omattava muutoinkin syvällisempi suhde ravintoon – ymmärrettävä oikealla kunnioituksella, että siinäkin vaikuttaa henkinen elämän voima. Ilman sitä hänen ravintonsa ei lisää hänen hyvinvointiaan vaan tulee vähentämään sitä. – Sillä kaikki, mitä hän syö kuuntelematta tietoisesti itseään (erityisesti kuuntelematta sitä, mihin tarpeeseen hän kulloinkin on todella syömässä), tulee hänen nauttimastaan ravinnosta vapautuva elämänenergia ravitsemaan hänessä lusiferisesti saastuneita elementaaliolentoja, jotka loisivat tästä mekaaniseksi tavaksi tai hillittömäksi käyneestä ravinnon nauttimisesta. Ja näin nämä olennot muodostavat kaikkien ravitsemukseen liittyvien riippuvuuksien perustan. Erityisesti liiallinen ja jollakin tapaa yksipuolinen ravinnon halu, on näiden ruuansulatuksessa ja aineenvaihdunnassa toimivien elementaalivoimien lusiferisesti vääristyneen tilan seurausta. Rakastelun alkuperäisen tarkoituksen palauttaminen Myös fyysisen rakastelun kautta täytyisi löytää jälleen yhteys ja tie korkeampaan ja puhtaampaan rakkauteen, tietoisen ja rakkaudelle uskollisen rakastelun harjoittelemisen kautta. Tämä on aihe, joka vasta tässä ajassa on tullut mahdolliseksi tuoda takaisin ihmiskunnan tietoisuuteen, mutta samalla erittäin tärkeä aihe. Nimittäin, mikäli ihmiset eivät puhdista ja jalosta seksuaalisuuttaan, tulevat nämä energiat epäpuhtaassa ja pakkomielteisessä muodossaan kaikkein voimakkaimmin sitomaan ihmisen tietoisuuden hänen ruumiilliseen luontoonsa ja mahdollistaa, ei vain lusiferisten olentojen, vaan myös ahrimanisten olentojen pääsyn näihin ihmisen ruumissidonnaisen luonnon tarpeisiin. Tämä tekee ihmisistä, ei vain himojensa ja aistillisten tarpeidensa orjia, vaan samalla hyvin onnettomia olentoja. Sillä seurauksena siitä, että ihmisen minä on lusiferisesti ohjaillun alemman mielikuvituksensa kautta kiinnittyneenä näihin rakkaudettomiin ja hyvin addiktiivisiin haluihin (jotka vetävät hänen tietoisuutensa kahden alemman tšakransa pakottaviin haluihin) hän tulee kokemaan niiden tuottaman riivauksen, ei vain taipumuksena syyllisyyden ja häpeän tunteisiin, vaan kasvavan epämääräisen pahoinvoinnin lisääntymisenä koko keho-mieli-järjestelmässään. Ja samalla kun tämä psyykkinen onnettomuus tulee lisääntymään miehissä ja naisissa – pohjimmiltaan rakastelun tietoisuutta kohottavan ja ruumiin voimia virkistävän alkuperäisen tarkoituksen puutteesta – saavat ahrimaniset olennot sen tuottamien ongelmien, riitojen ja konfliktien kautta pääsyn elämänruumiin voimiin. Erityisesti ajassamme pitäisi oppia kokemaan ja näkemään selkeästi, miten edellä kuvatun lusiferisesti riivatun rakkaudettoman seksin himon ja sen tuottaman syvän sisäisen tyydyttymättömyyden kautta ahrimaniset olennot saavat pääsyn miesten ja naisten väliseen suhteeseen pyrkien sabotoimaan aidon rakkauden heidän välillään ja kääntämään heidät toisiaan vastaan. Ne pyrkivät tukahduttamaan elävän rakkauden kaikkialla, missä se pääsee ilmentymään. Tämän lusiferisen ja ahrimanisen yhteistyön seuraukset näkyvät etenkin sydänalueen miltei täydellisenä sulkeutumisena, pinnasta kovaksi muuntumisena ja lisääntyvinä mielialaheilahteluina, kasvavana tyytymättömyytenä ja myöhemmin kroonistuvana masennuksena, mutta myös seksuaalisesti aggressiivisena, pinnallisena ja huomiohakuisena käyttäytymisenä – ytimeltään pelosta johtuvana kovettumisena, rakkauden läsnäolon puutteesta. Tyypillistä on myös taipumus lääkitä ongelmaa, jos sitä edes ongelmaksi tiedostetaan, samalla lääkkeellä, jolla se on syntynytkin yhtä hyvin kuin yrittää kanavoida edellä kuvattuun perustuvan seksuaalielämän turhaumia ja ahdistusta lisääntyvään työntekoon tai sammuttaa niiden paloa jatkuvalla kiireen luomisella elämään tai etsimällä tyydytystä ja helpotusta epäsuorasti alkoholin, muiden päihteiden tai massaviihteen kautta. Uskollisuus rakkaudelle Vastavoimat ovat oppineet tiedostamaan, mikä on hyvän parisuhteen ja siinä vaalitun elävän rakkauden merkitys ja arvo ihmissielun kehitykselle, kuinka sellainen suhde, kirjaimellisesti pyhä suhde, on kuin linnoitus, jota on hyvin vaikea valloittaa. Tällaisessa suhteessa kumppaneiden tietoisuus säilyy joko spontaanisti tai tietoisesti jaetun henkisen ponnistelun avulla jatkuvasti sydänkeskuksen alueella, Kristus-tietoisuuden alueella, myös fyysisen rakastelun aikana. Tällöin alemmat himot eivät saa liittolaista kumppaneiden rakkaudelle uskollisista minuuksista, eivätkä näin onnistu vetämään heidän tietoisuuttaan alempien tšakrojen alueelle pelokkaiden ja onnettomien emootioiden sekä kiihkeiden halujen vyöhykkeelle – sinne missä kumppanit menettäisivät kokemuksen puhtaasta ja ongelmattomasta rakkaudestaan. Juuri tästä syystä nämä olennot pyrkivät estämään parisuhteen onnistumisen ja pyrkivät kaikin tavoin vetämään alas, esim. hylätyksi tulemisen pelkoa tai erimielisyyksiin liittyvää ärtymystä vahvistaen, heidän tietoisuutensa 2. tšakran epävapaaseen ja ehdollistuneeseen tietoisuuteen. Lusifer antaa ihmiselle pettävän itsetunnon, lankeavan ylpeyden Tähän Lusifer yhdessä ahrimanisten joukkojen kanssa tahtoisi ihmisen kehityksen johtavan, saadakseen hänet valtaansa ja estääkseen Jumalan tahdon mukaisen kehityspäämäärän toteutumisen: todella vapaan, Jumalan kuvaksi luodun ja alkuperäisestä Lähteestään ja sen mukaisesta asemastaan tietoisen ihmissielun kehityksen. Lusifer saa ihmisminän tuntemaan sietämättömän ahdistavaa pelkoa siitä, että hänen pyyteelliset ja/tai teennäiset motiivit paljastuisivat, että lusiferiset (valheen) ’kasvot menevät’ – mikä on itse asiassa lusiferisen olennon omaa pelkoa, todellisen moraalin ja rehellisyyden pelkoa, ytimeltään todellisen yhteyden ja ykseyden pelkoa, mitä lusiferinen olento valheellisen itsenäisyytensä pakkomielteessä inhoaa. Ja juuri tätä lusiferista häpeän ja syyllisyyden pelkoa ihmisessä ja siihen liittyvää sietämätöntä alemmuuden tunnetta, Ahriman käyttää välittömästi hyväkseen. Milloin lusiferinen olento pettyy intressinsä suhteen, liukenee hän usein – toistaiseksi – ihmissielun piiristä jättäen ihmisen uhkaavan häpeän, syyllisyyden ja sietämättömän kelvottomuuden tunteen tilaan, mikä on seurausta siitä, että lusiferisen olennon ihmisessä ylläpitämä keinotekoinen itsetunto ja -varmuus katoavat lusiferinen olennon lähtiessä hänestä. Ja juuri tähän ihmisen romahtamista seuraavaan häpeän, syyllisyyden ja kelvottomuuden tilaan (sen alhaisiin ja karkeisiin värähtelyihin) ahrimaniset olennot ja niiden orjana olevat elementaaliolennot kykenevät inkarnoitumaan, tarrautumaan kiinni, pyrkien voimistamaan niitä niin paljon kuin mahdollista, jotta ihminen ajautuisi niin perustavaan sisäiseen pirstoutumiseen ja epätoivoon kuin mahdollista ja putoaisi alas alempiin helvetillisiin astraalitasoihin, joissa samanaikaisesti ahrimaniset olennot pyrkivät – mahdollisuuksistaan riippuen – sitten siihen, että ne saisivat ihmisen reagoimaan tähän häpeän ja syyllisyyden tuskaan niin voimakkaalla katkeruudella, vihalla ja kostonhimolla kuin mahdollista. Ja tästä alkaa ahrimaninen projekti viljellä vihaa, anteeksiantamattomuutta, sotaa, terrorismia, konflikteja, päätöntä kostamista ja tuhoamista perustuen siihen, että ihmissielu ei näe mitkä voimat sitä manipuloivat eikä ymmärrä mitä sille tapahtuu, ja on jäänyt näiden salaisten sielun vihollisten uhriksi. Ahriman pyrkii vetämään lankeavan ihmisen alas häpeän ja syyllisyyden avulla Eksytykseen pyrkivä yhteistyö lusiferisten ja ahrimanisten olentojen välillä on juuri tässä. Edelliset kiihdyttävät emotionaalisesti ihmistä houkutuksilla pääsystä (nopeaan) erikoisasemaan tai mahdollisuudesta kunniaan, maineeseen, parrasvaloihin ja sosiaaliseen tunnustukseen, mikä ikinä sille välineenä tai mahdollisuutena sitten kulloinkin onkaan. Tässä kokemiensa pettymysten ja turhaumien kautta ihmisminä putoaa – usein yhdessä hetkessä – ahrimaniseen närkästykseen ja katkeruuden voimien riivaamiin alemman astraaliruumiinsa mustiin sielun energioihin, jotka vähimmillään synnyttävät pettymykseen liittyvää masennusta, epätoivoa, tyytymättömyyttä tai syyttelyä, mutta pahimmillaan täydellistä sielun tuhoutumisen uhkaa ja/tai mielipuolista raivoa ja kostamisen kiihkoa. Ratkaisevassa osassa siis on lusiferisten olentojen läpäisemä inhimillinen haluluonto ja sen suhteen koettu tyydyttymättömyys ja pettymykset. Normaali-ihmisyys on ylimalkaan jatkuvaa heilahtelua näiden kahden eksyttävän voiman välillä; milloin kiihdytään ja innostutaan haluamaan ja odottamaan jotain lusiferisen houkutuksen mukaisesti (ylösmenovaihe, koetaan että elämässä ’menee hyvin’), ja sitten petytään, turhaudutaan ja romahdetaan alas (alasmenovaihe, koetaan että elämässä ’menee huonosti’), jolloin joko masennutaan tai aletaan syytellä jotain koetusta pettymyksestä, mahdollisesti myös itseä. Itsensä tuomitseminen onkin eräs ahrimanisten olentojen viekkain keino suistaa sielu pois tasapainostaan, nk. kultaiselta keskitieltä, joka on Kristus-Itsen kuuntelemisen tie. Juuri tästä tasapainosta, Kristus-Itsen kuuntelemisesta sydän-tietoisuuden kautta, nämä vastavoimat pyrkivät ihmisen suistamaan pois – joko lusiferisen ylemmyyden tunteen kautta ja sitten väistämättä, ennen pitkää (sillä ”joka itsensä ylentää, se alennetaan”), ahrimanisen mahdin synnyttämiin alemmuuden ja kelvottomuuden tunteisiin, jolloin minätietoisuus romahtaa alempien tšakrojen epäpuhtaiden emootioiden tervaan. Kaksi juuri-illuusiota: ylpeä-vihaisuus ja menetyksen aiheuttama katkeruus Edellä esitetystä voi oivaltaa, kuinka vihan tai ylipäätään negatiivisuuden taustalla on kaksi juuri-illuusiota, jotka tarvitsee oivaltaa ja joiden läpi täytyy nähdä voittaakseen negatiivisuuden. Ensimmäinen on se, mitä voidaan kiteytetysti kutsua YLPEÄKSI-VIHAISUUDEKSI, jossa edellinen sana viittaa sen lusiferiseen ja jälkimmäinen ahrimaniseen määreeseen. Se on seurausta siitä, että lusiferisilla tarpeilla ja odotuksilla ylläpidetty spesiaali-minäkuva ei saa odottamaansa ja kaipaamaansa tukea. Syntyy pettymykseen liittyvä vihaisuus, joka tässä tapauksessa on juuri ylpeydestä johtuvaa, siis ylpeää vihaisuutta ja katkeruutta, eikä oikeastaan mitään muuta. Toinen negatiivisuuden taustalla oleva juuri-illuusio voidaan kiteyttää seuraavaan ilmaisuun: MENETYKSEN AIHEUTTAMA KATKERUUS. Tämä vihaisuuden muoto liittyy osaltaan myös edelliseen kohtaan, sillä usein menetys on spesiaali-minäkuvaan liittyen odotusten toteutumattomuuden myötä koettu menetys, esim. statuksen, maineen, arvonannon, tunnustuksen jne. menetys. Voidaan siis nähdä, että nämä kaksi juuri-illuusiota ovat toisiinsa liittyneitä – ja oikein syvältä nähtynä edellinen on viime kädessä mukana useimmissa tapauksissa. Lisäksi molemmat ilmenevät anteeksiantamattomuutena eli kiinnittymänä sitä kohtaan, mikä on koettu vääryytenä. Tosin on välttämätöntä korostaa, että menetyksen kokemus voi olla myös hyvin vapaata kaikesta lusiferisesta erikoisuuden tavoittelusta; se voi myös perustua vain siihen inhimilliseen taipumukseen, että koetaan turvallisuuden, pysyvyyden ja mukavuuden tunteen menetys, kun menetetään jokin asia elämässä, jonka avulla ihminen on ehdollistunut ylläpitämään ja hallitsemaan turvattomuuttaan ja siihen liittyviä alitajuisia uhkiaan. Tämä menetyksen aiheuttama katkeruus on voittopuolisesti ahrimaninen illuusio sikäli, että Ahriman houkuttelee niitä ihmissieluja, joissa lusiferinen ylpeys ja siihen liittyvä herkkänahkaisuus ei saa kovin suurta jalansijaa tai se hallitaan hyvin, siihen, että he identifioituisivat voimakkaasti aineellisuuteen, ensi kädeltä omaan ruumiillisuuteen. Tällöin ihminen alkaa voimakkaasti kokea turvallisuuden ja arvokkuuden ja elämäntarkoituksen vain aineellisten asioiden, kuten tavaroiden, omaisuuden, omistussuhteiden, rahan, vallan, työn jne. kautta, jolloin niiden menetys koetaan itseen, minään liittyvänä menetyksenä, koska minä koetaan kaikissa suhteissaan ja mahdollisuuksissaan niiden kautta. Usein kumppanin menetyskin liittyy tähän, sillä ahrimanisoituneet (siis rakkaudessa latistuneet) parisuhteet perustuvat materialistiseen hyötyajatteluun, ellei peräti suoraan kaupankäyntiin. Silloin esim. menetetään toisen tuoma ulkoinen, usein aineellinen turvallisuus / mukavuus / itsestäänselvyys, tavanmukainen seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen mahdollisuus, sosiaalisten odotusten mukaisesti elämisen tuottama kunnollisuuden tunne, yhteiseen omaisuuteen ja menneisyyteen liittyvät ’haikeat’ kiinnittymät jne. Seuraa siis enempi tai vähempi kovia pettymyksiä ja tiedostamattomien riippuvuuksien tai kiinnittymien pintaan nousuja ja aktivoitumisia. Ja tämä kaikki tuottaa menetyksen tuskaa, johtaen helposti kokemuksiin vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta ja siten hyvin helposti myös katkeruuteen eli anteeksiantamattomuuteen. Taustalla vaikuttaa kuitenkin se illuusio, että hyvä ja rakkaus tulevat näiden ulkoisten asioiden kautta tai on niiden varassa. Näin on ehdollistuttu kokemaan ja alitajuisesti uskomaan. Koskien tätä menetyksen tuskaa Ahrimanilla on myös käytössään vielä muuan keino ajaa ihmiset ja ihmisten maailma sekasortoon. Kun ahrimaniselle heikkoudelle alttiit ihmiset ajautuvat hyvän etsimisessään materiaalisten omistusten ja asioiden suhteen ahneuteen ja kohtuuttomuuteen, mikä on melko yleistä, johtaa tämä hillittömäksi kasvava ahneus inhimillisessä maailmassa väistämättömään kokemukseen epäoikeudenmukaisuudesta ja epätasa-arvosta. Ja tätä Ahriman käyttää kaikin tavoin hyväkseen synnyttääkseen katkeruutta ja vihaa, joka johtaisi selkkauksiin, konflikteihin, terrorismiin, jopa sotaan asti. Ahrimanin vaikutukset yhteiskunnassa ja globaalissa maailmassa Ahriman pyrkii yhteiskuntaelämän eri alueilla toimimaan niin, että lainsäädäntö, yleinen mielipide ja moraaliset tavat muuntuisivat kaikkea luonnotonta (kuten väkivaltaa ja pornoa) sallivammaksi, jopa ihailevammaksi. Ahriman esim. pyrkii saamaan talouslainsäädännön sellaiseksi, että se mahdollistaisi itsekkyyden voimien vapaan kasvun elinkeinoelämässä ja taloudellisissa pyrkimyksissä yhtä hyvin kuin kansainvälisissä kauppasuhteissa. Se, että vain rahalla mitataan kaikki, on Ahrimanin suurta menestystä maailmassa; rahan ’moraalissa’ ja uusliberalistisessa markkinatalouspolitiikassa juuri Ahriman ruumiillistuu, ollen juuri, jos jokin, tuo Adam Smithin tarkoittama ’näkymätön käsi’ ohjaamassa yhteiskunnan järjestymistä. Tämän kaiken ja paljon muuta ahrimaninen itsekkyys (joka tällä alueella on ihmisessä lähinnä kylmäsydämisyyttä ja ahneutta) saa aikaan ytimeltään siten, että se yhdessä lusiferisen kiihkeyden avulla estää ihmistä saamasta yhteyttä syvempään Itseensä, yhteyttä Kristus-Itseensä – ja myöskään esim. ympäröivään luontoon. Tämän Ahriman pyrkii erityisesti turvaamaan siten, että länsimainen sivistys- ja kasvatusjärjestelmä levittää lähinnä vain (ja lisääntyvästi) kuollutta sanaa eli biologis-materialistista maailmankuvaa, jossa samalla taloudellis-teknologiset arvot ja intressit esitetään ainoina todella tärkeinä asioina, ainoan todellisuutena. Näin Ahriman siis pyrkii kasvattamaan ihmisten aineellisuuden unessa nukkuvan tietoisuuden taustalla muuria ihmis-minän ja Kristus-Itsen välille – samalla kun se pyrkii hyväksikäyttämään näin syntyvää tyhjyyden ja merkityksettömyyden kokemusta ihmissielussa ja kiinnittämään yhdessä lusiferisten olentojen kanssa ahdistunutta ihmissielua yhä perustuvammin kaiken maailman aineellisiin ja ulkokohtaisiin ’lohdukkeisiin’ ja ’pelastuksiin’, kuten päihdeaineisiin, pornoon, tyhjänpäiväiseen massaviihteeseen jne. Ja mikäli Ahriman ei onnistu saamaan jotain ihmistä materialismin uneen tai vihaan ja toraan, hän luovuttaa tämän sielun ’kaitsennan’ sitten mielellään Lusiferille, mikäli ihmissielussa on vähääkään – kuten siellä miltei aina on – tähän potentiaalia. Esim. mikäli Ahriman ei saa ihmisiä, jotka ovat hyviä tuttuja keskenään tai joilla on sama inhimillinen intressi, kääntymään toisiaan vastaan, hän antaa silloin myös Lusiferin tehdä osansa varmistaakseen, että nämä ihmissielut eivät vain kokisi edes häivähdyksen omaisesti Kristus-Itsensä läsnäoloa tai mitään kaunista, aitoa ja hyvää – asioita, joita kohtaan Ahriman siis tuntee inhoa ja vastenmielisyyttä. Lusiferiset ’me-hegemoniat’ Lusifer tekee sitten puolestaan kaikkensa, että näiden ihmisten välinen yhteys olisi vain näennäistä, pinnallista kuppikuntaisuutta, ’me-hegemoniassa’ hehkuttelemista, tila jossa ihmisissä olevat lusiferiset tarpeet ja heikkoudet hemmottelevat toisiansa turhuudessa, pinnallisuudessa ja omahyväisyydessä. Syntyy suuria määriä tyhjänpäiväistä kehumista, kunnianosoituksia ja kerrotaan suuria sankaritarinoita, joissa egoiset itset voivat tuntea olevansa jotain ja nautitaan siitä, kuinka ollaan jotenkin spesiaaleja tai VIP-väkeä. Juuri tällaiseen Lusifer sitten ihmisiä tuudittaa käyttäen nyt hyväkseen sitä, mitä Ahriman vuorostaan suo hänelle ’raaka-aineeksi’: ihmisten maailmallisen identiteetin sisältöjä ja aineksia; heidän työasemansa, meriittinsä, kokemuksensa, tietonsa, koulutuksensa, taustansa, sukunsa jne. Kaikesta tästä Lusifer pyrkii leipomaan ja kiinnittämään ihmisen minäkuvaan spesiaali-identiteetin aineksia ja antamaan niille Jumalan aseman ihmisten todellisuuskäsityksessä ja arvohierarkiassa ja opettaa ihmiset kumartelemaan näitä katoavia, muuntuvia ja epätäydellisiä asioita, eli viime kädessä alempaa itseään, omaa lusiferista luontoaan. Lopputarkastelua Kaikesta edellä esitetystä voimme vain kuvitella, miten vaativan tehtävän edessä maapiirissä toisen tulemisensa haasteellisia ongelmia ratkova Kristus-olento joukkoineen on! – Tarvitsemme kouriintuntuvan ymmärryksen siitä mitkä ja millaiset voimat sitä pyrkivät vastustamaan, jotta voimme todella auttaa Häntä tässä työssä. Toivottavasti tämä kirjoitus on tässä tarkoituksessa jotain palvellut. Selvää tietysti on, että mitään ylevöittävää ja kaunista luettavaa yllä esitetty ei ole. Mutta tarvitaan kuitenkin niitä, jotka kykenevät kohtaamaan ihmissielun koko pimeyden kirjon ja sen salatut syyt säikähtämättä ja murtumatta sen edessä, ymmärtäen, että siinä vaikuttaa koko ihmisen kehityshistorian kaikki aikaansaannokset niin hyvässä kuin pahassa. Tulee olemaan yhä lisääntyvämpi tarve saada kärsivät sielut kaikkialla maailmassa syvempään ymmärrykseen niistä alitajuisista voimista, jotka manipuloivat ihmisen vapautta ja hänen kehitystietään ja pyrkivät aikaansaamaan ihmismieltä jatkuvasti turruttavan ja hämmentävän helvetillisen kaaoksen maanpäälle – ja tosiaankin tästä tietämättömien ihmissielujen itsensä kautta! Tämän kaiken voi oppia kestämään vain, kun tuntee ja luottaa varmuudella, että se ei ole perimmiltään mitään todellista, vain kuin ihmismielten riivaavaa unta. Kun tuntee, että tätä unta manipuloi yhä epätoivoisemmaksi käyvä langennut tahto – tahto, joka pyrkii hyväksikäyttämään ihmisten tietämättömiä sieluja etsien keinoja jatkaa yhä rajallisemmaksi väistämättä käyvää väärän tahdon ilmentämisen mahdollisuuttaan ihmisten maailmassa. Se on tuomittu lopulta katoamaan, kuten kaikki, mikä on epätäydellistä, vähemmän kuin Kristus-Itsemme täydellisyys. Tämä on juuri Kristuksen toisen tulemisen tarkoitus: kaiken hulluuden loppuun saattaminen niin ihmisten maailmassa kuin kosmoksessamme. Mutta samalla Kristus tahtoo jokaisen radikaalisti ymmärtävän, että ihmisminälle kehityspäämääräksi annetun vapauden vuoksi tämä hulluus ei lopu ennen kuin ihmiset itse ymmärtävät tahtoa lopettaa sen mahdollisuuden ilmetä sielussaan, ymmärtäen sen lopulta olevan jotain, mitä he eivät itse todella tahdo, ja tahtovat sen sijaan maailmankaikkeuden laeissa peilautuvaa rakastavaa ja todellista Tahtoa, ikuista Tahtoa, Jumalan Tahtoa. Ja kun ihminen samanaikaisesti opettelee antamaan kaikki tässä kokemansa sisäiset ja ulkoiset vaikeutensa ja ongelmansa korkeammalle Itselleen, Kristukselle hänessä, kykenee hän selviytymään mistä tahansa, koska hän oppii tuntemaan ja tietämään työskentelevänsä joka hetki yhdessä Universumin kaikkitietävän viisauden ja rakkauden sekä ehdottaman oikeamielisen Tahdon kanssa. Matti Ylén ^1) Sanat ’hyvä’ ja ’paha’ voitaisiin tosin myös korvata sellaisilla ilmaisuilla kuin ’todellinen’ ja ’epätodellinen’, kuten on melko ominaista nykyisille henkisille opetuksille, jotka haluavat usein välttää moralisoivaa ja dualistista tietoisuutta ylläpitävää kielen muotoa.	Takaisin