- Päästä irti tehtävänsä palvelleista ihmissuhteista! -

 

_______________________________________________

 

On siis ymmärrettävä, että ihmisillä on aikansa ja paikkansa elämässämme. Ja kun heidän aika on lähteä, kun he ovat palvelleet sen, mikä oli mahdollista rakentavassa mielessä ko. ihmissuhteessa saada aikaan, sinun pitäisi kiitollisena ymmärtää, että on hyväksi, että he eivät ole enää osa inhimillistä elämääsi.

_______________________________________________

 

 

Totuudessa ihmissuhteillasi on usein aivan eri merkitys kuin minkä annat niille omien inhimillisten tarpeidesi ja emootioidesi pohjalta. Vääristyneet käsitykset ja odotukset ihmissuhteilta muodostavat suuren psyykkisen onnettomuuden lähteen ja muodostavat yhden suurimmista henkisen kehityksen esteistä. Ihmissuhteiden kulkua pidemmällä aikavälillä ohjaa kaksi henkistä periaatetta:

 

1.      Elämääsi ilmestyy ihmisiä kussakin elämäsi vaiheessa sen mukaan kun tarvitset heitä kehitystäsi tukemaan.

 

2.      Elämästäsi on tarkoitus lähteä pois ihmisiä sen mukaan, kun he ovat palvelleet tehtävänsä kehityksesi hyväksi.

 

Eli kun ihmissuhteet ovat tulleet siihen pisteeseen, että ne eivät voi palvella sinun kehitystäsi enää, näiden ihmisten on aika lähteä elämästäsi, koska he ovat palvelleet niin paljon kuin kykenit käyttämään niissä muodostettuja harjoitusolosuhteita todellisen kehityksesi hyväksi, kohti viisaampaa ja rakastamiskykyisempää ihmistä. Näiden suhteiden on määrä päättyä silloin, kun ne eivät voi enää palvella tässä tarkoituksessa. On tietenkin totta, että näillä ihmisillä voisi olla joissain ihmissuhteissasi vielä paljonkin annettavaa, mutta mikäli et kykene hyödyntämään niitä tällä hetkellä enempää, tarvitset toisenlaisia kokemuksia, toisenlaisen elämän luokkahuoneen järjestelyineen oppiaksesi ja päästäksesi eteenpäin.

 

Väkisin jatketut ihmissuhteet vahingollisia

 

Mutta mikäli näitä ihmissuhteita väkisin jatketaan tai yritetään jatkaa inhimillisten uskomusten ja muodostuneiden riippuvuuksien vuoksi, ne muuntuvat pääsääntöisesti vain vahingollisiksi ihmissuhteiksi, jotka tuottavat paljon tuskaa ja esteitä näiden sielujen todellisen henkisen edistymisen mahdollisuuksiin. Ja tämä johtuu siitä, että nämä ihmissuhteet rakentuivat menneet vuorovaikutukset kautta täyteen sellaisia negatiivisia emotionaalisia sidoksia, jotka olivat seurasta siitä, että henkisesti kehittymätön ihmisyys keräsi ja sai niissä aikaan pettymystä, loukkaantumisia, toistuvia riitoja, pyrkimystä muuntaa toista itsensä kaltaiseksi, pyrkimystä käyttää toista oman alemman itsensä tarpeiden tyydyttämisen välineenä jne.

 

Joten päästä irti inhimillisen mielesi kiinnittymistä menneisyytesi päättyneisiin ihmissuhteisiin! - Päästä heidät vapaaksi ja vapauta itsesi sille uudelle ja hedelmälliselle, mitä elämääsi voitaisiin toisten ihmisten tai toisten olosuhteiden kautta tuoda, jos et roikkuisi haikeana, katkerana tai muutoin väärin informoituna näissä mielesi kuvittelun ylläpitämissä tuskallisissa fantasia-ihmissuhteissa. Saata näin loppuun se kärsimys, jota aiheutat omassa mielessäsi itsellesi, kun joudut sattumalta tai esim. eron jälkeen lapsien yms. asioiden vuoksi kohtaamaan näitä menneisyyden ihmisiä. Ihan sama ketä ja mitä nämä ihmiset ovat sinulle olleet ulkoiselta rooliltaan: ex-puoliso, vanhempi, lapsi, työkaveri, veli / sisar, opettaja, henkinen opettaja jne. Ja ihan sama mitä nämä ihmiset ovat sinulle sinun mielestäsi tehneet väärin tai jättäneet tekemättä.

 

Yhtä kaikki, päästä irti, mikäli nämä suhteet ovat tulleet luonnollisesti siihen kypsyyteen, että niillä ei ole enää mitään erityistä annettavaa tai mikäli ne ovat ajautuneet siihen pisteeseen, että tiedät, ettet pysty muuhun kuin reagoimaan näihin ihmisiin negatiivisuudella, vaatimisella tai hyväksikäyttämisellä.

 

Kyllä, myös lapsesi kuuluvat tämän saman periaatteen piiriin; he ovat tulleet elämääsi opettamaan sinulle jotain (vaikkakin tietenkin itsekin oppimaan).  Ja kun aika on kypsä, heidän on lähdettävä kohti oman elämän suunnitelmansa toteutumista, usein siinä vaikeassa tilanteessa etteivät saa erilaiselle yksilöllisyydelleen tukea tai tunnustusta. Lapsiaan, yhtä hyvin kuin puolisoitaan ei voi mitenkään omistaa; jokainen on yksilöllinen sielu joka kantaa Jumalan hengen osaa sisällään, etsien totuutta Itsestään ja palvellakseen osaltaan suurta tarkoitusta, suurta suunnitelmaa sen mukaan kun on nykyiseen maaelämäänsä tahtonut tavoitteekseen ottaa. Olet ja olit osa joidenkin ihmisten kehityssuunnitelmaa - siinä missä hekin ovat ja olivat osa sinut kehityssuunnitelmaa. Tunne tämä henkinen totuus ihmissuhteista ja anna sen muodostua vapauttavaksi ymmärrykseksi.

 

Älä ylläpidä ja etsi keinotekoisesti ihmissuhteita

 

Yli malkaan lakkaa ylläpitämästä keinotekoisesti mitään ihmissuhteita! - Kyllä ne ihmiset, jotka ovat sinulle avuksi (jos heidän ilmestymisensä tarkoituksen oikein tahdot ymmärtää) sitten saapuvat kun olet siihen valmis. Tähän liittyvän mahdollisen pitkittyneen yksinäisyyden syy on pääsääntöisesti vai sinussa: – jos esim. kannat sisälläsi vihaa menneisyyden ihmisiäsi kohtaan muodossa taikka toisessa, miksi uskoisit, että universumi tahtoisi tuoda sitkeästi vaalimasi katkeruuden kohteeksi yhtään ketään?

 

Heti kun olet valmis luopumaan kaunastasi, ottamaan siitä syyttelyn ja kriittisyyden sijasta vastuun ja purkamaan sen rakentavasti itsestäsi ulos, ilman että projisoisit sen epäoikeudenmukaisesti elämääsi auttamaan tarkoitettujen sielujen päälle, universumi varmasti tuo elämääsi ihmisen tai ihmisiä, joita todella tarvitset. Tosin on aina vaara, että tämä vanha emootio sinussa, josta et ole ottanut tietoisesti vastuuta, ohjaa sinua valitsemaan itsellesi ihmissuhteita, joissa tämä emootio saa uusia siihen sisältyvän vanhan tuskan. Tällaisista ihmissuhteista eivät ole Kristus-Itsesi edustajat vastuussa.  He eivät ohjaa sinun elämääsi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ajautuisit helposti jatkamaan vanhaa sotaasi omaa eheyttäsi vastaan. Sellaisia ihmissuhteita vedät itse luoksesi silloin, kun menneisyyden katkerat ja/tai haikeat kiinnittymät ohjaavat ihastumisiasi ja mieltymisiäsi.

 

 On tietysti muitakin syitä siihen, miksi ihmisen täytyy olla joskus pitkähköjäkin aikoja yksin, kuten se, että ihmisen täytyy ensin oppia tulemaan toimeen riittävästi omillaan ja voittaa itsessään liiallinen riippuvuus, mikä muuten tulisi helposti pilaamaan uuden ihmissuhteen – samalla kun se estäisi ihmistä löytämästä omaa todellista sisintä Itseään, koska ihminen etsisi sitä vain ulkoisesta ihmissuhteestaan, ulkoisella tavalla, löytämättä rakkautta Itsestään.

 

Pyri olemaan oma aito itsesi kaikissa ihmissuhteissasi

 

Kaikki ihmissuhteet, joissa et aio olla / kykene olemaan koko sydämelläsi läsnä ja joissa ei ole korkeamman Itsesi tarkoitusta mukana tulevat eksyttämään ja viivyttämään sinua elämäsi todellisen tarkoituksen ja tehtävän löytämisen tieltä. Joten opi tarkkailemaan itseäsi, ja tunnistamaan itsessäsi kaikki sellainen, mikä vetää ihmisiä pinnallisessa merkityksessä yhteen; eli opi tiedostamaan kuinka alitajunnassa on jatkuvasti erilaisia yllykkeitä kilpailemaan, vertailemaan, utelemaan, antamaan näyttöä omasta pätevyydestä, todistamaan jollekin olevansa jotakin, etsimään arvostusta, tunnustusta ja kiitosta, tai vain nuuskimaan ulkoisen menestymisensä mahdollisuuksiaan.

 

Myös suuri osa kaikesta tuttavallisuudesta kuten halailemisesta ja toisten ihmisten intiimivyöhykkeelle astumisesta liittyy johonkin muuhun kuin korkeamman Itsen rakkauden tekoon ja intressiin. Kaikessa tällaisessa pääsääntöisesti on inhimillinen intressi, joka siksi johtaa sidoksiin ja pyrkimysiin sitoa toisia ihmisiä tämän inhimillisen tarpeen mukaiseen käyttäytymiseen, minkä tunnistaa aina siitä, että se turhautuu, suuttuu ja loukkaantuu, kun sen tarpeita ei myötäeletä. Korkeampi Itse ei tee tällaista koskaan, se ei yritä manipuloida ihmisiä elämään totuutensa mukaan.

 

Huomioi itsessäsi sitä mihin perimmiltään pyrit

 

Tämä on tärkeää, sillä et voi luopua alemmasta itsestäsi, ellet tunnista tarkasti sen pyrkimyksiä, sillä niistä on sitten monet ulkoiset seuraukset yhtä hyvin kuin sisäiset tilasi ratkaisevasti riippuvaista. Huomaa - etenkin itsessä - tähän liittyen kaikki taipumus teeskennellä, olla siis kaikkea muuta kuin oma aito ja vilpitön itsensä, ja esittää kiinnostunutta, välittävää, ystävällistä, hienotunteista jne. samalla kun jokin osa itseäsi laskelmoi ihan kaiken mitä sanot, miten sen sanot ja miten elehdit pyrkien antamaan jonkin vaikutelman - ja usein hienovaraisesti manipuloimaan ja ohjailemaan toista omien tarkoitusperiesi suuntaan ja tutkimaan omien inhimillisten intressien toteutumisen mahdollisuuksia tilanteessa. Pyri siis aina tiedostamaan jokaisessa tilanteessa mihin perimmältään pyrit.  Älä kuitenkaan tuomitse itseäsi siitä mitä havaitset, anna sen vain asteittain vähentyä itsessäsi.

 

Erityisesti ole tarkkana miellyttämisen tarpeen kanssa, sillä se on omiaan sitomaan sinut vaikeasti voitettavalla tavalla toisiin. He tulevat odottamaan sinulta tätä miellyttäjän roolia jatkossakin, ja huomaat, kun olet rooliisi väsynyt ja pettynyt, kuinka vaikeaa siitä on vapautua. Luovu siitä itseäsi tarkkailemalla heti kun seuraavan kerran on tilanne jossa paine pukeutua tähän rooliin taas alkaa muodostua; kestä toisten todennäköinen hämmennys, älä suostu olemaan riippuvainen siitä, että sinut hyväksytään ja tunnustetaan vain, jos otat tämän toisten pinnallista persoonaa hyväilevän roolin; se ei ole myöskään heille hyväksi. Myös, tunnista välttelemisen ja / tai kriittisyyden yllykkeet, edellinen lähinnä pelon ja epäluulon ilmentymäksi ja jälkimmäinen reaktioksesi sellaisiin pettymyksiin, että et ole saanut muita olemaan itsesi kanssa samaa mieltä jossain asiassa. Tosin jälkimmäinen on myös yleisesti hyväksytty ”sosiaalinen muotivirtaus” - eli olla kriittinen pyrkii välittämään kuvaa älykkäästä ihmisestä, tärkeästä ihmisestä, eikö totta?

 

Pyhät, rakastavat ja viisaat

 

Ja varsinkin nk. henkisillä ihmisillä on usein erittäin kova tarve esittää pyhää, rakastavaa ja viisasta. Ja on selvää, että he aina tarvitsevat tämän pyhän, rakastavan ja viisaan minäkuvansa ylläpitämiseen toisia ihmisiä, vahvistamaan sitä heille ja auttamaan heitä ylläpitämään sitä heissä. Näille pyhille ja viisaille sanonkin, lakatkaa sitomasta ja manipuloimasta toisia ihmisiä omaan roolileikkiinne, omaan riippuvuuteenne. Se ei ole teissä olevan rakkauden teko, vaan inhimillisen itsenne ongelmia ja kärsimystä luova inhimillinen kaikkialta erilaisissa naamiaispuvuissa tavattava taipumus. Heti kun rakkaus sisältänne todella virtaa ja läpäisee tuon inhimillisen itsenne, teiltä lakkaa saman tien tarve pitää yllä (inhimillisiä) ihmissuhteita! – ja elämänne ja ihmissuhteenne järjestyvät vastedes aivan uuden vapauden periaatteen pohjalta.

 

Muutama testi saattaa tosin vielä tulla varmistamaan, että kestääkö tämä uusi vapaus: jonkun / joidenkin näistä vanhojen ihmissuhteiden ihmisistä täytyy vielä tulla tämän muutoksen aiheuttaman sisäisen kriisinsä vuoksi koettamaan saisiko sinut vielä takaisin egoisten minuuksien ylläpitämään vanhaan vuorovaikutusmoodiin, oli se sitten aikaisempia oppiriitoja, ”peilaa minulle minua” –suhde tai jokin muu inhimillisten tyydyttämättömien tarpeiden synnyttämä konflikti tai kauna.

 

Inhimillisyys voi vain teeskennellä ykseyttä

 

Saattaa tosiaankin kuulostaa ristiriitaiselta, sillä eikö tämänkin kirjoituksen allekirjoittanut ole kirjoittanut niin monta kertaa ihmisten ykseydestä ja sen perustalla olevasta Jumalan rakkauden ihmisiä yhteen saattavasta voimasta ja tarkoituksesta. Totta, tosiaan, paljon olen tästä kirjoittanut! - Pyytäisin nyt lukijaa olemaan henkisesti hereillä, henkisesti siis älykäs. Sillä mitä tässä ja niin monissa muissa kirjoituksissani, yhtä hyvin kuin useimmilla kursseillani olen jatkuvasti painottanut, on se, ettei mikään inhimillisessä ”rakkaudessa” ja inhimillisen itsen liittymisen tarpeissa ylipäätään ole motivoitunut todella liittymään. Inhimillinen itse ei kykene mihinkään muuhun kuin etsimään itselleen mahdollisuutta erillisyyteen, erottautumaan muista, tekemään itsestään muita tärkeämmän ja etuoikeutetumman. Ja tähän tämä inhimillinen itse käyttää välineinään käytössään olevia tietojaan taitojaan ja omistussuhteitaan, joihin samastumisen kautta syntyvässä minäkuvassaan tämä henkisesti nukkuva minä pyrkii jatkuvasti tekemään itsestään jollakin tapaa erikoisemman tai etuoikeutetumman kuin muut.

 

Siksi muut ihmiset ovat hänelle kilpailijoita tai niitä jotka saattaisivat saada sen osan, mikä kuuluisi hänelle - oli sitten kyse perustarpeiden tyydytyksestä, kunniasta, asemasta, maineesta, omistuksista, vallasta, eduista jne. Eivät nämä näennäissivistyneen ja ns. korrektin pinnan alle kätkeytyvät inhimilliset tarpeet mitään kestävää ja todellista yhteenkuuluvuutta etsi – eivätkä aikaansaa. Tämä on aivan selvää sille, joka on rehellisesti ja totuuden rakkaudessaan oppinut tuntemaan oman inhimillisen itsensä ja sitä kautta tämän inhimillisen itsen intresseistä käsin rakentuneen maailman.

 

Ja totta, niin korruptoitunut on tämä inhimillinen egoinen itse ja siksi sen tekemä maailma, että siltä ja sen vaikutusten jatkuvasti tuottamasta negatiivisuudesta on ihan turha odottaa mitään edellytyksiä sellaiseen kestävään ykseyden ja jakamisen kokemukseen, mikä vallitsee ihmisen korkeamman Itsen piirissä jatkuvana ja myötäsyntyisenä tilana, eli Jumalan rakkauden kokemuksellisena todellisuutena.

 

Kiitollisuus auttaa vapautumaan

 

Joten, kuule nyt tämä neuvo: - älä liity tarkoituksettomasti sellaiseen inhimillisyyteen, mitä suurin osa ihmissuhteista ilmentää, vaan etsi ja rakenna ensin korkeamman Itsesi rakkauden ilmentymisen edellytykset itsessäsi, mihin juuri viittasin Jumalan rakkauden aina läsnä olevana kokemuksellisena todellisuutena sisäisen olemuksesi piirissä. Päästä KIITOLLISENA irti ihmissuhteistasi, jotka ovat palvelleet aikansa äläkä kahlehdi itseäsi niihin katkeruudella tai inhimillisillä kaipuillasi ja sentimentaalisuudella; muutoin pysäytät oman kehityksesi kasvaaksesi ilmentämään tuota Jumalan rakkauden todellista olemusta itsessäsi, mikä tekee sinusta jo maanpäällä vapaan olennon.

 

Joku on joskus kysyt: ”miten voin olla kiitollisempi, kun kerta kaikkiaan en pysty sitä oikeasti tuntemaan; ei minua ainakaan auta se, että vain käsket olemaan kiitollisempi”.  Et voi tuntea kiitollisuutta, jos sallit mielesi jatkaa sen totunnaista ja itsepintaista epäkohtien huomioimista ja pyrkimystä nähdä vain negatiivisia asioita elämässäsi. Tuntea kiitollisuutta edellyttää sen, että alat todella suuntautumaan elämässäsi niin, että pyrit todella huomioimaan ja tunnustamaan sen, mikä elämässäsi on oikeasti hyvää. Ja hyvää, oikeaa ja kaunista on elämässäsi aina paljon, jos se vain tahtoisit havaita. Ja säännöllisesti vaalittuna tämä johtaa ennen pitkää siihen, että universumi tuo lisää runsautta sinun elämääsi, koska se havaitsee, ettei se ole kannettua vettä kaivossa.

 

Ja mikäli ihmissuhteesi on tullut päätökseen, ja tiedät sen mm. siitä, ettet pystyisi tuntemaan siitä enää kiitollisuutta, jos se vielä jatkuisi, anna sen silloin päättyä ja tunne sen sijaan kiitollisuutta siitä, mitä sait oppia itsestäsi ja elämästäsi sen kautta. Ja mikäli haluat kasvaa kyvyssä tuntea kiitollisuutta (=todella edistyä henkisesti), opettele voittamaan tarve (ja sitä ylläpitävät sosialisaatiossa opitut inhimilliset uskomukset) ylläpitää ja muodostaa sellaisia ihmissuhteita, joissa vallitsee jokin epäharmoninen elementti, kuten taipumus kiistellä ja riidellä jostakin (muutoin tulet saamaan niitä!).

 

Näissä ihmissuhteissa tuskin tulet oppimaan olemaan kiitollisempi, koska niin oma inhimillinen itsesi kuin toisenkin alempi itse on aina taipuvainen menemään niihin käymään taisteluitaan, projisoimaan niihin menneisyytensä vääryydet tai pakottamaan toista muuttumaan itsensä kaltaiseksi sen sijaan, että ihminen muuttaisi tämän oman ongelmia luovan itsensä - mm. sen kautta että opettelisi elämässään aina läsnä olevan hyvän, oikean ja kauniin tiedostamisen avulla tuntemaan enemmän kiitollisuutta.

 

Älä myöskään anna itsesi ajautua mahdollisen myötätunnon etsimisen tarpeessasi vaativaksi, ole sen sijaan itse myötätuntoinen siellä missä koet jonkun kärsivän; elämänkokemustesi pitäisi juuri herkistää sinua tähän suuntaan, että kehittäisit kykyä tuntea myötätuntoa - myös itseäsi kohtaan!

 

Pyydä apua korkeamman Kristus-Itsesi edustajilta

 

Pyydä sen sijaan nöyrästi ja kestävää lujuutta itsessäsi kehittäen todellisen Itsesi edustajilta apua siihen, että näkisit itsesi ja voittaisit itsesi siellä missä houkutus astua vanhojen emootioiden reaktiotapaan ja sidokseen on suuri. Pyydä, että he sillä hetkellä auttavat sinua valitsemaan viisaammin, valitsemaan vapauden näiden emootioiden orjuuttavasta sidoksesta. Ja sinä tiedät ilman sanomattakin, että se ei tule olemaan aina helppoa eikä miellyttävää, koska nämä ruumiillisen luonnon hermo- ja rauhasjärjestelmän tasolle sementoituneen ehdollistuneen reaktio- ja suhtautumismallit ovat toistaiseksi tätä reaktiomallia helposti ylläpitäviä - koska minän eli hengen tahtovoima kehon tason ilmennyksessä on vielä sen verran heikkoa. Niin sanotusti liha on vielä vahvaa ja henki heikko.

 

Mutta yksikin todellinen onnistuminen siinä, että esim. sanoo jonkun vanhan ihmissuhteen kohdalla, kun tämä henkilö ottaa yhteyttä pyytääkseen sinua johonkin tapaamiseen / harrastukseen / muuhun kuvioon, johon sydämestäsi et halua mennä, että ”kiitos mutta minulla nykyään elämässäni muita asioita, joihin haluan käyttää rajallisen aikani” johtaa merkittävään vapautumiseen ei-toivotusta vanhasta ja sitä myötä uusien mahdollisuuksien avautumiseen. Tiedän monelle tämä on aika vaikeaa - miltei mikä tahansa rehellisyys itselle sosiaalisella alueella on monelle todella vaikeaa, varsinkin läheis- ja sukulaisuussuhteissa. Mutta totuudessa mitään verisiteiden velvoitetta ei ole olemassakaan; niitä ei ole Jumala asettanut, ihmisen luomia kaikki tykkänään, kuten niihin liittyvät tunnonvaivat ja huolenaiheetkin.

 

Ole uskollinen sille mitä todella haluat

 

Mutta, jos teet jotain mitä et todella tahdo, vaan teet sen itse asiassa miellyttämisen paineesta tai arvostelun pelosta, tulet olemaan tyytymätön ja usein vähintään alitajuisesti vihainen ihminen tämän epävapautesi vuoksi. Joten opettele olemaan uskollinen sille, mitä todella haluat elämässäsi; älä siis ylläpidä ihmissuhteita, joissa et voi jakaa sitä, mitä todella tahtoisit ja mikä olisi sinulle hyväksi. Sillä, jos jatkat ihmissuhteita, jotka eivät enää anna sinun kehityksellesi mitään, ne tulevat rajoittamaan ja vetämään sinua tavalla taikka toisella alapäin kehityksessäsi. Usein huomaat tämän siitä, että ihmiset joiden on aika jäädä ulkoisen elämän näyttämöllä pois elämästäsi muuntuvat jotenkin hankalaksi sinulle, ja tämä johtuu siitä, että sinuun on virrannut korkeammasta Itsestäsi jotain, mikä kuuluu nykyiseen vaiheeseesi, ja tämän nämä ihmiset kokevat vieraaksi ja uhaksi sille, mitä sinä aikaisemmin heille olit ja annoit. Mutta tämä oikeastaan samalla vain varmistaa sen, että nopeammin ymmärtäisit tämän ihmissuhteen palvelleen aikansa.

 

Eräs vaikein kohta monille ihmisille …

 

Eräs vaikein kohta monille ihmisille on siinä, että kun inhimillinen kiinnittymä on joskus syntynyt, ja kun se oli sitten väistämättä ennen pitkää tuonut mukanaan sen aikaansaamat ongelmat, heidän - tai usein vain jommankumman osapuolen - onkin vaikea päästä toisesta irti. Ikään kuin sellainen negatiivisten emootioiden ja inhimillisten halujen muodostama sitkeä liimasidos olisi muodostunut heidän sielujensa välillä, mikä sitoo ja vainoaa heitä jatkuvasti – niin tarpeiden, tunteiden kuin ajatustenkin tasolla. Ja heti kun he tulevat tekemisiin, tämä negatiivisuus ja/tai itsekkäät vaatimukset ovat hyvin taipuvaisia ottamaan heidän minänsä orjakseen, ja sama draama ja tuska ovat vaarassa uudistua jälleen. Heidän on opittava päästämään irti, opittava vain kävelemään toisiaan vastaan ja tervehtimään neutraalisti ja tekemään parhaansa etteivät ajattelisi koko tilannetta ja heidän välistä menneisyyttään kerta kaikkiaan ollenkaan, koska se heti johtaisi vanhan pitkään vaalitun negatiivisen ja vapauden riistävän sidoksen aktivoitumiseen.

 

Näihin liittyvät kiihkeät emootiot estävät joko molempia tai toista osapuolta käymästä tilanteessa juuri mitään rakentavaa kommunikointia sillä tasolla, mikä voisi todella purkaa tämän emotionaalisen energian sielusta. Ja tämä ytimeltään johtuu siitä että näitä katkeria emootioita ylläpitää (yleensä vain jommassakummassa osapuolessa) jokin tyydyttymätön halu tai toive ja siihen liittyvä vaikea pettymys, joka ei pysty hyväksymään sitä, mitä on tapahtunut.

 

Tunnista itsessäsi sidoksien ylläpitämisen mekanismit – ja vältä niiden ansa

 

Ja siinä kaikki mitä olisi tässä tilassa hyväksi heidän sielujensa välillä tapahtua. Enempi olisi useimmiten pahasta. Vasta paljon myöhemmin, joskus hyvin, hyvin monin vuosien jälkeen olisi mahdollista kommunikoida lisää - tosin usein silloinkin hyvin pienin askelin ja pitäytyen lähinnä muodollisuuksissa. Muuhun ei ole mitään tarvetta, paitsi egolla ja sen uteliaisuudella, jonka lonkerot helposti vielä ulottuvat menneisyyteen ja sen haluihin, pettymyksiin ja emootioihin. Tämä tilanne paljon myöhemmin on tarkoitettu vain testaamaan oletteko jo vapaita luomienne inhimillisten sidosten orjuudesta välillänne. Ei tarvitse eikä useinkaan ole hyväksi odottaa siltä yhtään mitään muuta! – demonstroida vain vapautensa, ja olla kiitollinen.

 

Joten jos tunnistat itsesi, päästä irti, älä palaa vanhaan! – siellä ei ole mitään, pääsääntöisesti mitään mitä tarvitset nykyisyydessäsi. Hyväksy se, mitä kerran oli ja opi siitä, mitä et enää elämässäsi ja itsessäsi tahdo ja tule vapaammaksi; sen sijaan tietoisesti ponnistele rakastamaan enemmän siellä missä nyt olet - se on ainoa keino voittaa tuo menneisyyden energia. Älä anna sen sabotoida vanhoilla katkerilla emootioilla tai vanhojen tyydyttymättömien halujen tuottamalla tuskaisella kaipuulla nykyistä elämäntilannettasi ja ihmissuhdettasi.

 

Vasta tästä tilasta alkaa sitten asteittain syntyä edellytyksiä siihen, että kykenee kokemaan jumalallisen rakkauden ykseyden, kaiken ykseyden, mikä ei ole mitenkään rajoittunut vain yhteen ihmiseen tai olentoon, sen on ykseyttä kaiken olevaisen kanssa, ja vielä tarkemmin sanottuna ykseyttä kaiken olevaisen lähteen kanssa kaikessa olevaisessa – ja tämä on Jumalan Rakkauden, alun ja lopun Henki!

 

 

Puhu jollekin joka ymmärtää ja kykenee tuntemaan aitoa myötätuntoa

 

Voi olla, että sinun täytyy puhua siitä jonkun kanssa, milloin sisäinen tilasi on vaikea ja vanhojen emootioidesi kuolin tuska uuvuttaa sinun äärimmilleen ja saa sinut aivan epätoivoiseksi. Silloin on hyväksi jos sinun elämässäsi on ihminen, joka ymmärtää sinua, ja joka tahtoo olla myötätuntoinen sinua kohtaan, tai jolla on jopa kykyä auttaa sinua, ei vain omien kokemustensa synnyttämän viisauden kautta, vaan myös jollain käytännöllisellä tavalla, kuten esim. hieronnan, Reiki-hoidon tai Rosén-terapian avulla. Mutta ole varovainen, ettet muodosta häneenkään inhimillistä kiinnittymää siksi, että hänestä virtaa sinuun rakastavaa tahtoa ja ymmärrystä. Ole vain siitäkin kiitollinen, kiitä Jumalaa, että Hän siunaa sinua edes yhdellä ihmisellä, joka tahtoo olla sinulle rakastavasti läsnä. Mutta älä tuomitse muita siitä, että he eivät toimi näin sinun suhteesi; sillä silloin oikeastaan vain syyttäisit itseäsi aivan samasta asiasta, eli siitä ettet itse jaksa rakastaa kaikkia, edes itseäsi riittävästi. Joten kiitä kaikesta mitä saat.

 

Yhteenveto

 

On siis ymmärrettävä, että ihmisillä on aikansa ja paikkansa elämässämme. Ja kun heidän aika on lähteä, kun he ovat palvelleet sen, mikä oli mahdollista rakentavassa mielessä ko. ihmissuhteessa saada aikaan, sinun pitäisi kiitollisena ymmärtää, että se on hyväksi, että he eivät ole enää osa inhimillistä ulkoista elämääsi. Eli ihan sama minne tai millä ulkoisella syyllä ihmiset lähtevät elämästäsi: joko toiseen ihmissuhteeseen, kuoleman portista toiseen olemisen tilaan tai vain tarvitsevat yksin olemisensa, SE ON SINULLE HYVÄKSI. Ihan sama kuinka vaikea sinun on aluksi hyväksyä ja ymmärtää sitä; katkera kapina tätä vastaan on vain kapinaa Itseäsi, elämänsuunnitelmaasi ja onnellisuuttasi vastaan, asettumista esteeksi sille tielle, jonka universumi näkee sinulle tästä eteenpäin tarpeelliseksi kasvaaksesi lopulta siihen täyteen mittaan, jossa lunastat luomisesi tarkoituksen - mikä on sinun elämäsi todellinen tarkoitus!

 

 

Matti Ylén

 

Takaisin