Takaisin
	Vapaudesta ja epävapaudesta Tullaksesi vapaammaksi - ja lopulta ollaksesi vapaa - sinun on löydettävä itsesi ydintodellisuudestasi, puhtaasta olemisesta, puhtaasta tietoisuudesta - tilasta, jota kutsutaan hämmentävän monilla nimillä, mutta jonka tunnistaa siitä, että mikään aikaisempi kokemuksesi ei muistuta sitä, etkä sen jälkeen kaipaa mitään aikaisempaa kokemustasi, sillä siinä on kaikki ja se on täydellistä - täydellistä Rauhaa - ja kaikki puutteen tai vaillinaisuuden tunteet ovat kadonneet, pysyvästi. Mutta niin kauan kuin samastat itsesi ruumiin aistien kautta keräämiisi kokemuksiisi, tai tarkemmin sanoen niistä rakentamaasi psykologiseen kuvaan, ns. minäkuvaan, jonka epätodellisuuden kautta koet itsesi, reagoit toisiin ja tilanteisiin, et ole vapaa. Tämä psykologinen minäkuvasi ei ole totuus sinusta, siinä ei ole todellisuutta hitustakaan; se on vain jatkuvasti muuntuva, ristiriitoja, pelkoja, uhkaa ja huonoa itsetuntoa väistämättä ylläpitävä kuvajainen. Oleellista kuitenkin on oppia näkemään, että koet itsesi tämän jatkuvaa epävarmuutta ja uhkaa tuntevan kuvajaisen kautta, näiden minäkokemustasi määrittävien psyykkisten sisältöjen kautta. Tämä kokemusmateriaali on psyykkisinä edustumina, eri tavoin uudelleenyhdistyneinä muistoaineksina jäljellä sinussa ja on merkityksellistynyt ja emotionalisoitunut siten, miten elämäsi tilanteet, tiellesi tarkoitetut erilaiset oppitunnit aina syntymästä asti olivat merkityksellistyneet ja emotionalisoituneet. Se miten osasit merkityksellistää tilanteet kussakin ikä- ja kehitysvaiheessasi, oli riippuvaista monista tekijöistä, kuten etenkin edellisissä maaelämissäsi saavuttamastasi henkisestä luonteesta, itseymmärryksestä ja edellisiin perustuvasta itsehallinnasta. Toisaalta se oli riippuvaista vanhempiesi viisaudesta ja rakastamiskyvystä, heitä ympäröivästä ja määrittävästä sosiaalis-kulttuurisessa ympäristössä vaikuttavista olosuhteista, normeista ja laeista, opettajistasi, kavereistasi, jne. Mutta oleellista on tiedostaa, että tämän kokemusmateriaalin tietyt sisällöt, muodostavat sen mitä kutsut identiteetiksesi. Identiteettisi määrittää sinun sosiaalista, tiettyä aikaan ja paikkaan sidottua, yksilöllisyyttäsi, itseymmärrystäsi. Kun sinulta kysytään kuka sinä olet, millainen sinä olet? Vastaat: minä tiedät tätä taikka tuota, osaan tätä taikka tuota, pidän tästä taikka tuosta, arvostan tätä taikka tuota, pidän vääränä, pahana tätä ja oikeana, hyvänä tuota. Nämä käsitykset heijastavat sitä mitä tiedät, mitä uskot, mitä arvostat, mihin pyrit, mikä on sinulle tärkeää ja mikä ei. Mutta se, joka pyrkii, on se osa sinua, jota kutsun ’minäksi’ ja joka etsii itseään näiden kokemusten kautta. Tämä osa alitajuisesti kokee ja siksi tietoisemminkin uskoo tarvitsevansa (kipeästi) tiettyjä kokemuksia joihin samastua, joiden kautta kokea olevansa olemassa, kokeakseen itsensä jotenkin muuten kuin se kulloinkin kokee. Keskeistä on se, että tämä ’minä’ kokee (usein enemmän alitajuisesti kuin tietoisesti) itsensä riittämättömäksi, jotakin vailla olevaksi ja jotenkin epäharmonisesti. Mutta mikään samastuminen mihinkään mitä se saavuttaa ja kokee ruumiinsa aistien kautta ei näytä riittävän sille, vaan jättää sen aina levottomaksi ja rauhattomaksi - ainakin ennen pitkää. Ja sen uni onnellisuudesta on aina toteutumatonta unta, jonka toteutumisen se projisoi aina tulevaisuuteen, uskoen että ruumiin kautta saadut kokemukset ja päämäärät tulevat tekemään sen sitten joskus onnelliseksi. Kun katsot lähimmäistäsi, ketä tahansa, hän on myös tuo sama ’minä’, joka etsii levottomasti itseään samastumisensa kautta kokemuksiinsa, tietoihinsa, ammattiinsa jne. Mutta kuten usein huomaat, hän ymmärtää kuitenkin itsensä, elämän ja kaiken siihen sisältyvän eri tavalla, sillä hän on rakentanut näiden kokemusten kautta erilaisen identiteetin, eli erilaiset sosiaaliset uskomukset, roolit, arvostukset, identifikaatiot ja sitoutumat. Hän on ikään kuin pukeutunut erilaisiin ja erivärisiin vaatteisiin. Useinkaan ette ymmärrä toisianne, tunnette tiettyä uhkaa toisianne kohtaan, kiistelette ja ette pidä tosistanne, koska reagoitte ja suhtaudutte toisiinne näiden sosiaalisten ja teitä erottavien positioidenne kautta, jotka elävät teissä emotionaalisesti latautuneina mielipiteinä ja ennakkoluuloina - eli sosiaalisena identiteettinä, käsityksenä sitä kuka minä olen. Mutta tuo toistaiseksi vielä itsestään ja varsinaisesta todellisuudestaan heikosti tietoinen ’minä’, potentiaalisesti vapaa yksilöityvä tietoisuus, on kuitenkin olemassa ajallisista ja paikallisista määreistään, kiinnittymistään, vapaana ilman mitään ennakkoluuloja ja niitä ylläpitäviä itsekkäitä haluja. Tämä ’minä’, tämä tietoisuus on omassa ontologisessa todellisuudessaan hiljainen tarkkailija, puhdas älykkyys, jolla ei sinänsä ole mitään tarvetta takertua siihen tai vääristellä defensiivisesti sitä, mitä se havaitsee ruumiinsa aistien kautta. Tämä ’minä’ on olemassa omalla tasollaan vain nyt-hetkessä, sillä ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta; ts. ’minä’ on uusi joka hetki. Mutta miksi et kuitenkaan ole uusi joka hetki ja takerrut kokemuksiisi ja muodostat niistä uskomus-identiteetin, johon samastut ja jossa menetät riippumattomuutesi, viattomuutesi, puhtaan älykkyytesi, ikiaikaisen vapautesi, kykysi ja halusi olla takertumatta ja vääristelemättä kokemuksiasi? Asiaa tarkastellessa voidaan havaita seuraavaa. Tämän ’minän’, puhtaan, viattoman tietoisuuden ’ympärille’, alkaa rakentumaan aivan syntymästä alkaen se, mistä muodostuu egoinen minäkuvasi, epävapautesi varsinainen aiheuttaja. Tämä alati mutkistuva egoinen minäkuva saa sinut kiinnittymään kokemuksiisi, koska osa niistä oli toisaalta tuskallisia, mm. pettymystä ja turhaumaa aiheuttavia - ja toisaalta osa mielihyvää ja iloa tuottavia. Juuri se kumpi hallitsi (mielihyvä vai mielipaha, nautinto vai kipu) ja toisaalta karmallisesti periytyvä luonteesi ja siihen liittyvä henkinen älykkyytesi määritti ratkaisevasti sitä, miten ja millaiseksi egoinen itsesi alkoi rakentumaan. Ts., tarvitsiko sen ja miten ja millä intensiteetillä alkaa suojautumaan, kehittämään suojautumisrakennetta, jonka avulla se pyrki säätelemään ja hallitsemaan niitä tapahtumia, ihmisiä ja asioita, jotka aiheuttivat sille toisaalta psyykkistä (ja mahd. myös fyysistä) kipua ja toisaalta nautintoa, mielihyvää. Jäit kiinni molempiin, edelliseen pelolla ja vihalla, jälkimmäiseen riippuvuudella, halulla saada sitä lisää ja turvata olosuhteet ja mahdollisuudet saada sitä lisää. Aina kun jouduit jonkin tilanteen toimesta tai ihmisen vuoksi tuntemaan psyykkistä kipua, seurasi siitä primaaristi emotionaalinen järkytys, joka synnytti alitajuista häpeää, koska koit tulevasi torjutuksi ja nöyryytetyksi. Ja kun päätit olla siitä vihainen ja katkera aloit tuntea myös syyllisyyttä ja pelkoa samalla kun aloit sisäisesti kovettua, menettämään viattomuuttasi. Näin alkoi kehittyä egoiseen minäkuvaasi toisaalta uhkaavia sisältöjä (häpeää, syyllisyyttä ja huonommuutta) ja toisaalta ristiriitaisia sisältöjä, joista toiset eivät sopineet yhteen joidenkin toisten minäkuvan sisältöjen kanssa. Sitten aloit yhtäältä tukahduttamaan tietoisuuden piiristä uhkaa tuottavia minäkuvan sisältöjä ja niihin liittyvää kokemusta itsestäsi ja toisaalta rakentamaan erilaisten tekemisten ja tavoitteiden kautta näitä kelvottomuutta kompensoivia minäkuvan sisältöjä. Ja juuri tätä identiteetin rakentamisen motivaatio on, pyrkimystä löytää kehon kautta saatavien kokemusten, suoritusten ja saavutusten kautta parempi kokemus itsestäsi, korjata minäkuvan itsetuntovajetta. Tämä ei kuitenkaan tule johtamaan siihen, mitä sillä tavoitellaan, sillä tuo minäkuva ja siihen ruumiin tasolla liittyvät emootiot eivät ole mitään pysyvää, ts. mitään todellista, vain kuvajainen, niistä puuttuu todellisen Itsen Elämä, joka on kestävää eli ikuista. Mutta tuo rakentamasi egoinen minäkuva kuitenkin määrittää jatkuvasti sinun kokemustasi itsestäsi, koska se ennustaa (muodostaa odotuksia) ja ottaa vastaan (tulkitsee) uudet kokemukset - sen kiinnittymän kautta menneisyyteen. Tämä alitajuinen mekaanisesti toimiva ja alati kompleksisoituva psyykkinen olento alkoi hallita elämääsi yhä perustavammin; sille rakentui tietyt oletukset ja odotukset elämästä, toisista ihmisistä, itsestä ja etenkin siitä mitä toiset ihmiset ajattelevat siitä. Täten jo n. 12-vuoden ikään mennessä olit menettänyt suuren osan kyvystäsi olla läsnä, luonnollisena, viattomana, riippumattomana ja vapaana. Tässä iässä sinussa oli jo paljon sosiaalisia pelkoja, tunsit epävarmuutta itsestäsi, kaikki tuntui ahdistavalta ja ärsyttävältä; olit jo myös täynnä mielipiteitä, jyrkkiä erotteluita sen välillä, mikä on tyhmää ja mikä järkevää, mistä pidät ja mistä et pidä jne. Samanaikaisesti tämä onneton egoinen itse, koska sen kuva itsestään on tuomittu olemaan riittämätön, yrittää kompensoida tätä riittämättömyyttä. Etenkin sosiaalisella alueella se vertailee itseään ja tuntee kateutta, pyrkii suorittamaan enemmän ”voittaakseen”, ja toisaalta yrittää mitätöidä toisten aikaansaannoksia ja egoista statusta tunteakseen itsestään paremmin. Niin ikään siitä on tullut krooninen arvostelija ja tuomitsija, koska uhan tunteiltaan se ei voi muuta kuin hyökätä ja puolustautua. Tärkeää kuitenkin on - sisäisen vapautumisen kannalta - pyrkiä ymmärtämään, että tuo mekaanisesti toimiva asteittain kehittynyt emotionaalinen rakenne on sekä identiteettisi, eli minäkäsityksesi että minäkokemuksesi. Minäkokemuksesi koostuu siis etenkin niistä emootiosta, joita olet luonut ja liittänyt niihin minäkuvasi sisältöihin, jotka edustavat identiteettisi eli minäkäsityksesi kriittisimpiä sisältöjä. Siksi kukaan ei voi olla kritisoimatta tai vähätellä sitä mitä tiedät tai osaat tai arvostat, ilman etteikö hän samalla saisi sinut uhantunteen ja siten puolustautumistarpeen valtaan. Mutta jos sinulla ei olisi näitä identifikaatioita, kiinnittymiä, tiettyihin (niin muuttuviin ja usein niin tyhjänpäiväisiin) mielipiteisiin, et koskaan olisi kyseenalaistettu, kokisi omanarvontunteen uhkaa. Voisit vain havaita kuinka joku, joka selvästikään ei ymmärrä sinua oikein - eikä totisesti itseäänkään - kykene katsomaan ilman omien kiinnittymiensä tuottamaa rajoittuneisuutta sitä mihin hän sinussa tai ko. tilanteessa reagoi. Mutta egoinen itsesi ei ole vain tätä, vaan se on myös haluja ja tämän minäkuvan jatkuvasti loihtimia tarpeita, joille kaikki emootiosi ja uskomuksesi ovat alisteisia, sillä sinulla ei voi olla yhtään emootiota, ilman haluja tai tarpeita. Jos katsot itseäsi rehellisesti, kun olet emotionaalinen, voit huomata, että esim. närkästyksesi tai turhaumasi johtui siitä, että tietty halusi tai tarpeesi jäi tyydyttymättä, tuli jonkin ihmisen tai tapahtuman toimesta estetyksi. Samoin kun olet ns. innostunut jostain, se johtuu siitä, että halusi saada jotain on herännyt tietyn asian voimasta ja tuon asian saamisen edellytykset ovat sinun saatavillasi (tai niin uskot), mutta jos jostain syystä menetät nämä edellytykset, petyt, turhaudut, tulet vihaiseksi tai alakuloiseksi. Egoinen minäkuvasi siis haluaa ja tarvitsee (ja nämä halut ja tarpeet vielä usein vaihtelevat kuin tuulen suunta) ja sen emootiot heilahtelevat sitä mukaa, miten egoisen minäkuvan orjana oleva ’minä’ havaitsee näiden halujen toteutuvan. Mitä voimakkaampia haluja sitä voimakkaampia emootioita. Mitä usempia haluja sitä useampia emootioita ja sitä useampia sisäisiä ristiriitoja. Sitä osaa egoisesta itsestäsi, joka tulee näkyviin ulkoisessa käyttäytymisessäsi, ja joka pyrkii hallitsemaan ja säätelemään halujesi ja niiden nostattamien emootioidesi ulkoista ilmentymistä sosiaalisissa tilanteissa, voidaan kutsua persoonallisuudeksesi. Persoonallisuudellasi usein peität sen, mitä todella egoisessa itsessäsi haluat, tunnet ja ajattelet - olkoonpa se toisilta saadun ihailun tai huomion tarvetta, heidän tarpeisiinsa vaikuttamis-pyrkimystä, heidän hyväksi käyttöä tai kokemaasi hämmennystä, syyllisyyttä, alemmuutta, raivoa jne. Tällöin puristat kasvoillesi tietyt ilmeet, joilla teeskentelet kiinnostunutta, välitöntä, ystävällistä jne. Persoonallisuuden ilmentymiseen vaikuttaa myös se, mitä kutsutaan syntymätemperamentiksi; tämä esim. joko tukee tai heikentää egoisen itsen käytössä olevia keinoja hallita itseään uhkaavia tilanteita, usein voimistamalla tai hillitsemällä emotionaalisia reaktioita. On kuitenkin myös nähtävä, että egoinen itse ja sen minäkuva on viime kädessä luonnollisten tarpeiden vääristymän pohjalta rakentuva, onneton, turvaton ja ailahteleva tarvitsija, jonka tarpeet ja halut ovat muodostuneet vuorovaikutuksessa läpeensä epäaidon ja epäaitoutta rakastavan yhteiskuntamme sosiaalisissa konteksteissa, jonka sosiaalistajat - vanhempasi, opettajasi, idolisi, päättäjät jne. - ovat jo tuossa luonnottomuuden tilassaan, pelkojen luonnehtiman epäautenttisuuden ja tietämättömyyden tilassaan, kasvattamassa sinua kohti samaa valheellista ihmisyyttä. Luonnolliset tarpeesi ovat (1) tarpeesi liittyä tyydyttävästi, mutkattomasti ja spontaanisti olemassaoloon ajassa ja tilassa ruumiisi kautta ja erityisesti toisiin ihmisiin, jakaa heidän kanssaan kaikkea, mikä on (riippumattomalle vapaalle tietoisuudelle, ’minälle’) kaunista ja hyvää. Toinen eksistentiaalinen perustarpeesi on (2) toimia, tehdä jotain saada jotain aikaan, johon löydät inspiraation liittymisen tarpeen tuottamien kokemusten kautta (ihmetellen kaikkea sitä mitä kohtaat ja joka tuottaa sinulle iloa ja nautintoa). Kolmas luonnollinen perustarpeesi on (3) elämän ymmärtäminen siten, että löydät siihen kätkeytyvän kauneuden ja viisauden, jumalallisen arkkitehtuurin, joka tulee lopulta johtamaan siihen, että tulet löytämään itsesi osana tuota suurta kauneutta ja sen alkuperää, osana Jumalaa, alkuperäistä Itseä. Mutta ensimmäinen tarpeista on perustavin: mikäli se vääristyy, vääristyy kaikki muukin, sillä se olemustaso, jolla luonnontilassasi liityt, on Rakkautesi, so. Jumalan Rakkaus sinussa, Joka tahtoo sinun yhdistyvän toisten olentojen kanssa, se on Rakkauden eli Todellisuuden eli todellisen Identiteetin olemus, se vetää puoleensa, yhdistää, harmonisoi ja liittää. Kaikki se, mikä rakentuu Rakkauden ja vapauden kokemuksen peittäviksi vastavoimiksi egoiseen itseen ja sen epätodelliseen minäkuvaan, muodostuu yhdysvaikutuksessa karmallisesti perimäsi henkisen luonteesi ja älykkyytesi sekä niiden maailmallisten ihmissuhteiden välittämänä, joissa jo vallitsee vääristyneet tarpeet, arvot ja käsitykset. Koko rakkaudeton yhteiskunta, sen rakkaudettomat elämänmuodot, uusintavat ja varioivat näitä epäautettisuuden tarpeita. Kovin harvat, liian harvat kykenevät näkemään tämän sosialisaation läpi, tämän valheen ytimeen ja tulevat siksi saaneeksi väkisin tartunnan, tartunnan tuosta levottomuudesta, kiireellisestä, kilpailevasta, vertailevasta, hyökkäävästä, kriittisestä ja ahneesta elämäntavasta. Tällöin luonnolliset tarpeemme jäävät tukahdutettuna piiloon. Ne ovat tälle maailmalle vain naiiveja satuja, mutta miltei jokainen jossain syvällä tiedottomasti kaipaa aitoa liittymistä, kohtaamista ja jakamista, joka poistaisi sen miltei vastustamattoman houkutuksen vajota onnettomuuteen, turvattomuuteen ja yksinäisyyteen, mikä seuraa tuon rakkaudettomuuden, kaiken kilpailun ja pinnallisuuden tuottamasta erillisyyden ja vieraantumisen kokemuksesta. Mutta ellemme uskalla valita toisin, ja elämme valheen, rakennamme sosiaalisen egoisen itsen, joka on epävapautemme ruumiillistuma, uuvuttava kompromissi aidon luonnollisen olemuksemme ja valheellisten elämän muotojen välillä, joista tulee epätodellinen identiteettimme tuossa loputtomassa kilpajuoksussa, josta luulemme saavamme jotain. Todellisuudessa saamme siitä palkaksi rakkaudettoman egoisen minäkuvan, epävapautemme ja niihin perustuvan kärsimyksemme - mutta, jos ihme tapahtuu joissain yksilöissä, tuo alati lisääntyvä kärsimys, psyykkinen tuska, pakottaa heidät tietoisemmaksi ja kaipaamaan vapauttaan. Tämä on se hetki, josta toivo vasta todella alkaa, sillä ihmisen sisällä on herännyt aito avunpyyntö, oikea nöyryys - eli hetki on tullut jolloin ihminen ei enää sokeasti usko egoisen minäkuvansa illuusioista nouseviin tarpeisiinsa, käsityksiinsä ja emootioihinsa ja niiden väkivaltaiseen taistelemisen, syyttämisen ja tuomitsemisen haluun, vaan on saanut alustavan yhteyden jumalallisen Itsensä levolliseen Ääneen, armon ääneen, joka sanoo: ”Ole uskosi kautta kehittyvän yhteyden kautta Minuun täydellinen ja vapaa, niin kuin Minä loin Sinut täydelliseksi ja vapaaksi!” Matti Ylén