Illuusiot ykseydestä ja ehdottoman rakkauden antamisesta! ”Hän ei millään tavalla yrittänyt miellyttää tai rakastaa sellaisella ehdottomalla tavalla vihamiehiään kuin monet ehdottoman rakkauden edustajat ovat kaikkina aikakausina yrittäneet ilmentää. Mestari Jeesus sen sijaan varotti ja opetti seuraajiaan ”heittämästä helmiään maailman sikojen eteen etteivät ne tulisi tallotuksi ja revityksi kappaleiksi”.” Yksi eniten ongelmia aiheuttava ja mielenterveyttä järkyttävä asia henkisessä elämässä on ihmisten taipumus käsittää (ja sen vuoksi yrittää elämässään ilmentää) perustavasti väärin se mitä ykseys ja ehdoton rakkaus tarkoittavat. Ymmärrettävästi nämä Jumalan olemusta luonnehtivat todellisuuden ominaisuudet ovat kaikkina aikoina innoittaneet uskonnollisia ja henkisiä ihmisiä toimintaan. Mutta suuri osa tästä toiminnasta on johtanut suureen kärsimykseen ja huonompaan asian tilaan kuin vallitsi ennen tähän ryhtymistä - ja näin tapahtuu jatkuvasti kaikkialla maailmassa. Eikä tämä johdu vain siitä, että useimmiten olisi kyse siitä, että ympäristö ei ymmärrä tätä Jumalan sanansaattajaa. Vastaanotolleni henkisenä psykologina tulee aina silloin tällöin ihminen, joka kärsii juuri sen viisauden puutteesta, jonka yritän tässä nyt välittää, jotta se palvelisi siinä tarkoituksessa, että tuo kärsimys, mitä ihmiset aiheuttavat itselleen ja toisilleen ymmärtämällä nämä ykseyden ja ehdottoman rakkauden ideaalit perin juurin epäkypsällä ja todellista viisautta vailla olevalla tavalla, voitaisiin välttää. Inhimillinen käsitys Hyvästä erehtyy kovin helposti Ja totta, niin totta, monet heistä ihan oikeasti ovat pyrkineet hyvään! - Mutta hyvää ei saada aikaan vain sillä, että sitä inhimillisesti halutaan. Inhimillinen ymmärrys siitä mikä on hyvää ja oikein jossakin tilanteessa erehtyy tavattoman helposti, lähinnä sen ymmärryksen puutteesta, mitä kutsun tilanteen totuudeksi tai tarkoitukseksi Jumalan Mielessä. Tietenkin ihmisen ymmärrys päämäärien tasolla on myös vailla syvempää viisautta ja kestäviä arvoperustoja, jopa siinä määrin, että henkimaailman edustajat joutuvat toteamaan siitä useinkin, niinkin radikaalisti, että ”kaikki ihmisen päämäärät ovat turhia ja heidän keinonsa näihin päämääriin ovat - eivät vain turhia - vaan myös vahingollisia!”. Ihmiset eivät kovinkaan yleisesti ole saavuttaneet tätä ymmärrystä joko elämänkokemustensa riittämättömyyden ja / tai niiden mahdollistamien oppimismahdollisuuksien laiminlyönnin vuoksi. Ja näin ollen heissä ei ole riittäviä edellytyksiä mahdollistamaan jumalallisen Itsen todella ilmentyä tilanteessa, mikä on siksi muodostunut lähinnä vain inhimillisen haluamisen pohjalta, sen tarkoituksia ilmentäväksi. Korkeamman Itsen ilmentymisen edellytykset Todellinen hyvä ilmentyy vain siellä missä jumalallinen Rakkaus ilmentyy jumalallisen Viisauden ohjamaana, eli siellä missä Jumalan Tahto toteutuu tavalla, johon sisältyy koko laajemman tilanteen, sen tarkoituksen, siihen sisältyvien ihmissielujen tilan, olosuhdetekijöiden yms. tasapuolinen ja kokonaisvaltainen huomioon ottaminen ja arviointi Jumalan Hengen sisällään pitämän ymmärryksen ja tarkoituksen kannalta. Tämä tarkoitus, Jumalan tahto, edustaa aina kokonaisuuden hyvää ja ihminen ei voi sitä vääristymättömästi saavuttaa paitsi sellaisen valmistautumisen kautta, jossa ihminen tahtoo asteittain tulla koulutetuksi ja kasvatetuksi Jumalan tahdon edustajien astiaksi - maljaksi, joka täytetään hetkestä hetkeen Jumalan Mielen piirissä virtailevilla ajatuksen, tunteen ja tahdon virikkeillä tilanteen jumalallisen tarkoituksen ja ymmärryksen mukaisesti. Jotta ihmissielu voisi ottaa tästä vastaan edes merkittävän osan, täytyisi sen olla (1) vapaa kaikista emotionaalisen luontonsa ja haluluontonsa kiinnittymistä tilanteeseen ja sen tekijöihin, etenkin olla persoonallisista syistä haluamatta tilanteessa yhtään mitään. Ihmisminän (2) täytyisi olla saavuttanut huomattavan oman mielensä hallinnan sekä kyvyn pitää itsensä riippumattomana ympärillään olevien ihmisten lähettämien psyykkisten energioiden (toiveiden, halujen ja reaktiivisten emootioiden) alitajuista aluetta manipuloivista ja painostavista vaatimuksista ja odotuksista. Tämä vaatii vuosia kestävän itsekasvatus- ja koulutusprosessin, jossa ihmisen mieli ja koko ulkoinen persoonallisuus käy läpi perustavan muuntumisen ja tämä johtaa myös aivan uudenlaisten sielun kykyjen ja ominaisuuksien ilmaantumiseen, jotka varsinaisesti vasta tekevät mahdolliseksi sen, että ihminen kykenee antautuvasti yhtymään tilanteessa Jumalan Mieleen, tilanteen jumalalliseen kontekstiin, ja havaitsemaan, ymmärtämään ja tahtomaan näin yhdessä Jumalan Mielen ja sen piirissä toimivien henkisten auttajien kanssa. Mutta pääntöisesti tämä tarkoittaa jotain, mitä monet tiedostamattaan inhimilliselle intressilleen ja emotionaalisille asenteilleen lojaalit ihmiset eivät pysty ymmärtämään ja hyväksymään. He ovat siksi taipuvaisia häiriintymään, järkyttymään, suuttumaan tai loukkaantumaan tilanteessa ja alkavat vastustamaan tämän tahdon toteutumista; he kokevat sen yksinkertaisesti jonkin menetyksenä tai uhkaksi omalle asialleen, omalle itselleen. Vääristyneen ykseys- ja pyyteettömyysihanteen perusta Mutta mitä todella tarkoittaa inhimillisessä elämässä nämä vääristyneet käsitykset ykseydestä ja ehdottomasta rakkaudesta? Ykseyden ymmärtäminen ja kaipaaminen sellaisessa kypsymättömässä mielessä, että kaikki ihmiset eläisivät maapallolla sellaisessa veljeydessä, että he halailisivat tuon tuostakin toisiaan ja eläisivät sopusoinnussa päivät pitkät henkisten keskusteluidensa tai harjoitteidensa keskellä, on esimerkki sellaisesta henkisyydestä, mikä on, ei vain mahdotonta ja jopa vahingollista suurimmalle osalle nykyisen aikakauden ihmisistä, vaan siihen sisältyy se perustava harha, että tämä olisi todella Jumalan tarkoittama ihmisten yhdessä elämisen ainoa muoto. Itsensä auttaminen ja kasvattaminen ensisijaista! Samoin moni (henkinen) ihminen aiheuttaa paljon vahinkoa itselleen ja toisilleen ymmärtämällä pyyteettömän rakkauden siten, että heidän täytyisi olla auttamassa ja palvelemassa koko ajan toisia, samalla kun he unohtavat pysähtyä elämässään kuuntelemaan itseään - sitä mitä he oikeasti tulivat tänne tekemään. Ja tämä nykyisessä ajassa tarkoittaa pääsääntöisesti heidän omien elämän oppituntiensa kohtaamista ja niiden luonteen ja viisauden kasvua tukevan tarkoituksen oivaltamista ja sisäistämistä. Mutta monet jättävät väliin tässä toisten elämiin keskittymisessään oman elämänsä oppituntien ja kehitystehtävien kohtaamisen ja siksi heihin ei ole kehittynyt usein riittäviä edellytyksiä auttaa toisia niin, etteivät itse vahingoittuisi tai eksyisi sielunsa kehittymiselle tarkoitetusta tiestä tässä auttamaan pyrkimisessään. On niin helppo samastua esimerkiksi esikuviin, kuten Jeesukseen, äiti Ammaan jne. ja yrittää matkia heitä, mutta todellisuudessa ellei ole kehitetty jo usein aikaisempien maaelämien pohjalta tähän riittäviä henkisen luonteen ja viisauden edellytyksiä tämä tulee muodostumaan usein hyvin kivuliaaksi ja vaikeaksi tieksi, missä on suurena vaarana hyvin vaikeasteinen henkisen kehityksen ja mahdollisuuksien estyminen. Kaikki henkinen suuruus perustuu siihen, että on keskittynyt kohtaamaan ja voittamaan oman sielunsa heikkoudet, sen sijaan, että yrittäisi mennä ottamaan vastuuta toisten elämistä ja toisten heikkouksista, todellakaan pääsääntöisesti tietämättä, mitä ne ovat ja mitä niille voisi tehdä. Vai mitä luulet nasaretilaisen tarkoittaneen kun hän kehotti: ”ottamaan ensin tukin pois omasta silmästä, että näkisit ottaa malkan pois veljen silmästä”? Ei ihmistä vie henkisesti ollenkaan eteenpäin se, että hän epäviisaasti haluaa keskittyä toisten auttamiseen ja ajautuu tässä uupumiseen ja sellaisiin sielun tiloihin ja sosiaalisiin seuraamuksiin, joita hän ei kykenekään hallitsemaan ja joidenka seurauksista hän ei pystykään ottamaan vastuuta ja on sen vuoksi vaarassa menettää jopa mielenterveytensä. Itse asiassa kaikki puhe pyyteettömästä rakkaudesta ja ykseydestä on vaarallista, koska ihmiset eivät todella kykene ymmärtämään niitä kypsästi ja ajan sekä tilanteen vaatimalla tavalla. He vain yrittävät toimia tai suhtautua tilanteessa oman rajoittuneen ja usein hyvin kaavamaisen tapansa mukaan, ehkä uskoen omaavansa tilanteessa oikean näkökulman tai toimivansa oikein. Oppituntina luopuminen toisten muuttamisesta itsen kaltaiseksi Sillä nekin, jotka sitä haluaisivat edustaa, eivät kykene siihen itsekään ja syy on seuraava: he eivät siedä ja kestä sitä, että ihmiset eivät ole heidän kaltaisiaan ja ajattele asioista samalla tavalla ja tee samoja asioita elämässään kuin he. Ei mene kauaa niin he ovat pois tolaltaan, kun kanssaihmiset eivät toimi ja ajattele samalla tavalla kuin hekin, peilaa heille takaisin heidän minäkuvaansa siitä ihmisyydestä jollaisena he haluavat itseään ilmentää. Ja tähän tarpeeseen tehdä muista itsensä kaltaisia perustuu heidän ”ykseysajattelunsa ja ehdoton rakkautensa”. On siis päivän selvää, ettei se voi kestää, koska tällaisella perustalla se toimii Jumalan ihmissielujen kehitykselle asettamia lakeja, mm. vapaan tahdon lakia, vastaan. Ykseys maapäällä jossain merkityksessä voi onnistua vasta sitten kuin ihmiset ovat kasvaneet niin pitkälle, ettei heillä ole tarvetta puuttua kenenkään elämään millään tavalla ainakaan persoonallisista syistä, ja yrittää muuttaa ketään itsensä kaltaiseksi. Heidän täytyisi antaa toistensa olla vapaita, ja auttaa toisiansa pikemmin löytämään oma tiensä, ei sitä tietä, minkä heidän kohtalonsa on asettanut heidät kulkemaan. Tähän liittyy keskeisesti myös se vaikeus, että ihmisellä on suuri taipumus olla hyväksymättä kunniakkaasti omaa osaansa ja olla tekemättä kunnolla sitä. Sen sijaan he vertailevat itseään toisiin ja ajautuvat kateuden ikeessä siihen, että arvostelevat ja vähättelevät toisiaan tai jopa yrittävät estää toisiaan saamasta sitä, mikä kuuluu heidän kohtalon polkuunsa, koska kokevat itsensä niin vähämerkitykselliseksi sen rinnalla - usein kuitenkaan todella tajuamatta, etteivät jaksaisi / kykenisi / haluaisi todellisuudessa elää sitä osaa, johon toisen tyyppinen sielu on uskottu ja johdatettu. Oikeastaan uskonnollisuus ja henkisyys ovat aina olleet alemmassa mielessä tätä: pyrkimystä pakottaa, kiristää ja vaatia toisia ihmisiä olemaan itsensä kaltainen - salaisesti samalla ajatellen, että oma ajatusjärjestelmä eli tietty uskonopinkappale tai henkinen ajatusjärjestelmä on muita ylivertaisempi. Ja tässä on aina silmiinpistävintä todellisen viisauden puute. Tämä näkyy etenkin siinä, että kun ihmiset eivät oikeasti tunne toistensa elämän taustalla vaikuttavia sielun kehityssuunnitelmia, jonka jokainen on tuonut mukanaan nykyiseen maaelämäänsä, he kuitenkin pyrkivät vaikuttamaan toistensa elämään ikään kuin he tietäisivät todella, mikä toiselle on hyväksi. Ja on sanottava, että tällä he hyvin usein aiheuttavat toisilleen paljon esteitä ja kärsimystä, ja siksi myös paljon negatiivista karmaa. Halu auttaa toisia on usein inhimillisiin tarpeisiin perustuvaa Ja totta, silti monet heistä ovat vain halunneet niin paljon auttaa, tehdä niin paljon hyvää. Monet muut taas kantavat kasaantuvaa syyllisyyttä siitä, etteivät pysty saamaan millään aikaiseksi harmonisia ihmissuhteita, esimerkiksi suhteissaan vanhempiinsa, ystäviinsä, työtovereihinsa tai lapsiinsa tai edes puolisoonsa. Heillä on miltei kroonisesti sekä tunnontuskia että erimuotoisia ja eriasteisia konflikteja ja jännitteitä näissä ihmissuhteissaan, joissa he keräävät pettymyksiä, hylätyksi tulemisen tunteita ja loukkauksia ja kokevat itsensä yksinäiseksi. Ja sitten he yrittävät tukahduttaa nämä reaktionsa ja / tai syyttävät niistä itseään tai toisia ja yrittävät jatkaa samastumalla uskomaansa käsitykseen jumalallisen ykseyden ja ehdottoman rakkauden edustajasta ja välittäjästä. Ja usein he ovat pohjimmiltaan järkyttyneitä siitä, etteivät toiset ihmiset tule mukaan heidän ykseyteensä ja eivät suostu rakastamaan ehdottomalla tavalla, niin kuin he sen ymmärtävät ja tahtoisivat tapahtuvat. Heillä ei näytä usein olevan selkeää havaintoa siitä tosiasiasta, että suurin osa siitä, mikä tässä on tapahtuvinaan jumalallisen ykseyden ja ehdottoman rakkauden nimessä on heidän oman alemman itsensä rajallisen ja usein perin juurin inhimillisesti sävyttyneen motiiviperustan aikaansaamaa, usein myös syyllisyyden tai riittämättömyyden tunteista perustansa saavaa - ei suinkaan aina vain tarvetta olla muita tärkeämpi ja kiitetympi. Tällöin suurin osa siitä mikä muodostaa heidän toimintansa motivaation on hyvin persoonallista ja kuuluu pääosin heidän itsetuntemuksensa piirin ulkopuolelle. Puuttuminen toisen elämään tuottaa usein vaikeita sidoksia Tästä syntyvät seuraukset ovat sitten se, mikä muodostuu heille tavattoman raskaaksi taakaksi. Ensinnäkin jokainen alemman haluluonnon psyykkinen kurottautuminen toista ihmistä kohden sillä toiveella, että hän tekisi tai olisi niin kuin sinä haluat tai toivot, johtaa sinuun ja hänen väliseen kiinnittymään, ja sitä voimakkaammin, mitä kiihkeämpää tämä haluaminen on. Ja mikäli toinen toimii tämän mukaan voimistuu psyykkisten energioiden välinen kiinnittymä entisestään heidän 2. ja 3. tsakran tasolla ilmenevässä alitajuisessa psyykessä. Ja siinä määrin kuin tämä haluaminen on vain inhimillistä alkuperää, se tulee johtamaan jonkinlaiseen konfliktiin, koska ennen pitkää ihmiset eivät voi tulla sallimaan sielujaan kahlitsemaan suunnattuja tarkoituksia. Heidän on voitava kasvaa vapaasti siihen suuntaan, mikä on heidän elämänsä henkinen suunnitelma. Tätä toisen kahlitsemisen vääristynyttä tarvetta tai vastaavasti kahlituksi tulemisen psyykkistä ansaa voi vastustaa vain sellainen ihminen, joka näkee tilanteen korkeamman Itsensä kautta, ja pystyy tilannetta koskevan hyvin opitun viisautensa avulla pitäytymään - lähinnä inhimillisen riippumattomuutensa vuoksi - tällaisista sidoksista. Tällainen ihminen on oppinut kuinka valtavan vaikeaa ja usein hyvin tuskallista on voittaa kaikki riippuvuudet ja niiden taustalla vaikuttavat tietoista mielen osaa sitkeästi ja viekkaasti manipuloivat virheuskomukset siitä, miten ihmisten pitäisi liittyä ja mitä velvollisuuksia tähän liittyy. Tällaiset rajoituksiksi muodostuneen sidokset muodostuvat heille samalla heidän suuriksi elämänoppitunneikseen, heidän tahtonsa ja viisautensa kasvattajiksi, sillä näiden sidosten orjuudesta ei ole tietä ulos muuta kuin oivaltamalla niiden aiheuttaman tuskan syy omassa itsessään ja sitten tahtoa vapautua siitä – niin vaikeata kuin se usein tässä vaiheessa sitten onkin. Mutta henkiseen vapautumiseen ja ylösnousemukseen ei ole muuta tietä, kuin voittaa kaikki sosiaaliset ja emotionaaliset sidoksensa, kaikki pelot elää todeksi oma henkinen elämän suunnitelmansa, ja sitä rajoittavat väärät lojaliteetit ja velvollisuudet. Korkeampi Itse ei sido vaan vapauttaa! Korkeampi Itse ja sen edustajat (enkelit ja ylösnousseet mestarit), ihmisen kautta vaikuttaessaan, eivät koskaan toimi tällä tavalla. He eivät pyri kahlitsemaan toisia ihmisiä itseensä tai kanavaansa; korkeampi Itse edustajineen on täällä vapauttamassa ihmiset tällaisista sidoksista, jotka ihmiset luovat toistensa alitajuisten psyykkisten energiakeskusten välille mm. sillä perusteella, että uskovat edustavansa jumalallista ykseyttä ja ehdottoman rakkauden ideaalia ja sitten kuitenkin yrittävät painostaa toisiaan muuttumaan itsensä kaltaiseksi. Totuudessa, tämä on vain traaginen irvikuva ihmisten todellisesta ja alkuperäisestä ykseydestä ja ehdottomasta rakkaudesta heidän yksilöityneen Kristus-Itsensä kautta ja sen tasolla, mitä he eivät koskaan voi saavuttaa kehon tason ilmennyksessään samassa merkityksessä. He voivat vain kehonsa mahdollistamien kokemustensa kautta kehittää sielunsa sellaiseen harmoniaan ja henkisten lakien ilmentämisen suuruuteen, että yhdistyvät tähän jumalaiseen Itseensä, Kristus-Itseensä ja sen kautta varsinaiseen Jumal-Minäänsä, Minä Olen –läsnäoloonsa, eli Isä Jumalan läsnäoloon ihmisen syvimmässä olemuksessa. Tämän jälkeen ihmisen kokemus muuttuu jumalallisen ykseyden kokemusta ilmentäväksi ja se kykenee ehdottomaan rakkauteen. Ja esoteerisemmin puhuttuna tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat puhdistaneet ja muuntaneet neljän alemman olemuspuolensa piiristä kaiken sellaisen inhimillisyyden, mikä saa heidät uskomaan ja halumaan ykseyttä inhimillisillä ehdoilla, jotka pääsääntöisesti tarkoittavat sitä, että sinun on oltava minun kaltaiseni, muuten en aio hyväksyä sinua! Älä heitä helmiäsi sikojen eteen Mitä ykseys ja ehdoton rakkaus käytännössä sitten oikein tarkoittaa, kun se ylösnousseen ja riittävästi täydellistyneen sielun kautta ilmenee? Totuudessa on sanottava, että se ilmenee usein aivan toisella tavalla kuin mitä henkisen ymmärryksensä kehityksessä keskeneräinen ihmismieli on taipuvainen ajattelemaan. Ei tarvitse esimerkiksi kuin tutkia riittävällä huolellisuudella, miten Mestari Jeesus ilmensi Palestiinassa tätä jumalaista ykseyttä ja ehdottoman rakkauden ideaalia, ts. Jumalan olemusta, ja voi heti ymmärtää, että siinä ei ole hitustakaan naiivin mielen piirteitä ilmentyneenä. Mestari Jeesus oli todellakin erittäin kompromissiton ja kriittinen aikalaistensa kehittymätöntä käyttäytymistä ja asennoitumista kohtaan. Hän ei millään tavalla yrittänyt miellyttää tai rakastaa sellaisella ehdottomalla tavalla vihamiehiään kuin monet ehdottoman rakkauden edustajat ovat kaikkina aikakausina yrittäneet ilmentää. Mestari Jeesus sen sijaan varotti ja opetti seuraajiaan ”heittämästä helmiään maailman sikojen eteen etteivät ne tulisi tallotuksi ja revityksi kappaleiksi”. Ja tämä oli mitä suurenmoisinta ehdottoman rakkauden ilmentymistä maanpäällä, nimittäin sen rakkauden, joka pyrki viisaudessaan suojelemaan henkisesti epäkypsiä ihmismieliä siltä vahingolta, mikä seuraisi mikäli he henkisen viisauden puutteessaan väärin ymmärtäisivät Jumalan rakkauden ja tahdon tarkoittavan jonkinlaista hedelmätöntä itsensä uhraamista Jumalan tahdolle vihamielisten massojen edessä. Tässä viisaudessaan hän tiesi, ettei suuri osa maailmasta tule olemaan valmis pitkään aikaan ymmärtämään hänen opetustaan oikein ja ottamaan hänen Sanaansa ja Lähettäjäänsä sydämeensä ja että naiivi uskominen siihen tulee altistamaan ihmiset suurelle vaaralle. Sen tähden myös tavanomainen kristillinen hegemonia Jeesuksesta vain ehdottomana hyvien tekojen tekijänä vaatii yllä sanotun huomioon ottamisen. Ja mikäli ihminen ei tahdo tätä oikein ymmärtää, tämä illuusio tulee vetämään paljon vaikeita kokemuksia ja paljon kärsimystä hänen elämäänsä. Syvällinen ymmärrys johtaa suvaitsevaisuuteen Jotta todellista suvaitsevaisuutta voidaan saavuttaa laajemmin nykymaailmassa, tarvittaisiin suurenmoinen näkökenttä siihen, kuinka ihmissielut laskeutuvat ruumiillistumiinsa toisaalta kohtaamaan menneisyydessä keskenjääneet elämän oppituntinsa, so. viisautensa puutteen ja vapautumaan sen avulla itselleen luomistaan rajoituksista, ja toisaalta luodakseen neljän alemman olemuspuolensa ilmentämään olemuksensa syvimpään ja pyhimpään kätkeytyvää ainutlaatuista jumal-identiteettiään, jonka hän on saanut luomisessaan lahjaksi. Ja jos ottaa tämän henkisen tosiasian lähtökohdakseen voi ymmärtää kuinka maailma on täynnä ainutlaatuisia Jumalan hengen osasia ponnistelemassa ilmentämään omaan alkuperäistä jumalankuvaksi luotua jumal-identiteettiään, ikuista identiteettiään, jumal-luonnettaan, ainutlaatuisia jumal-ominaisuuksiaan. Vasta tällainen ymmärrys - radikaalisti ymmärrettynä - mahdollistaa sen, että voimme alkaa havaitsemaan maapäällä sitä, mitä todellinen suvaitsevaisuus tarkoittaa, sillä silloin ihmiset ovat ymmärtäneet, että Jumalalla on tarkoituksena luoda ainutlaatuisia olentoja, joista jokaisella on oma ainutlaatuinen paikkansa ja tehtävänsä hänen alati laajentuvan ja kehittyvän universuminsa kokonaisuudessa. Vasta tällainen todellisuuden ymmärtäminen antaa mielelle aiheen kokea ykseys ja ehdoton rakkaus oikein, so. Jumalan tahdon mukaan. Vasta tällöin loppuu pyrkimys yrittää muuttaa toisia itsensä kaltaiseksi tai vainota tai paheksua erilaisia; vasta tällöin Kristukselle on tilaa ilmetä ihmissydämen kautta tavalla, mikä ilmentää todellista vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa - yhtä hyvin kuin sellaista ykseyttä ja ehdotonta Rakkautta, mikä ei päädy vastakohdakseen. Matti Ylén	Takaisin