- Henkisellä tiellä oleminen tarkoittaa inhimillisestä persoonallisuudesta eroon pääsemistä - Sisällys: ____________________________________________________ Inhimillinen persoona ei halua muuttua Tieto jota et käytä itsesi kasvattamiseen lusiferisoituu Haluttomuus ymmärtää henkisen tien tarkoitus Muutoksen pelko itsetuntemuksen esteenä Esoteerisuus ja älyllisyys muutoksen välttelykeinoina Hyvä ja huono oppilas! Lopuksi ____________________________________________________ Inhimillinen persoona ei halua muuttua Henkisenä opettajana on melko tavallista joutua huomaamaan, etteivät ihmiset, jotka aloittavat henkisen tien - tai jotka ajattelevat olevansa siinä pitkälle edistyneitä! - todella kykene siihen, mitä henkinen tie käytännössä tarkoittaa. Ja se tarkoittaa: inhimillisestä persoonallisuudesta eroon pääsemistä! - Kyllä, juuri tämä on se kaikkein tärkein päämäärä henkisen kasvun ja muuntumisen prosessissa. Ellet ala pääsemään eroon inhimillisestä persoonallisuudestasi, ei sinuun synny tilaa korkeamman Itsesi harmonisen, rauhallisen ja rakastamiskykyisen todellisuuden ilmentymiselle. Tämä asia on pakko sanoa näin suoraan, sillä saan toistuvasti nähdä, että ihmiset ovat - melko harvoja lukuun ottamatta - taipuvaisia olemaan korkeintaan keskinkertaisia henkisen tien oppilaita. Ja tämä ilmenee mitä moninaisimmissa ja itsepäisemmissä inhimillisen persoonallisuuden muutosvastarinnan muodoissa. Keskeistä tälle miltei aina on, että tämä itseään jopa hyvinkin edistyneenä pitävä oppilas ei todella huomaa tätä muutosvastarintaansa. Ja paradoksaalista kyllä, vaikka hän joissakin tapauksissa vaikuttaa tunnistavansa ongelmansa älyllisellä tasolla, hän ei tästäkään huolimatta ole TODELLA motivoitunut muuttamaan käyttäytymistään eli persoonansa ilmentämistapoja. - Tämä on kuitenkin henkisellä tiellä ainoa todella ratkaiseva asia - ei lainkaan se, mitä ihminen kuvittelee tietävänsä ja mitä hän haluaa tietää. Tieto jota et käytä itsesi kasvattamiseen lusiferisoituu Sillä kaikki (erityisesti henkinen) tieto, mitä ihmiset keräävät haluamatta käyttää sitä persoonansa konkreettiseen kasvattamiseen ja muuntamiseen kohti Jumalan kuvaksi luotua ihmisyyttä, lusiferisoituu - eli siitä muodostuu inhimillisen ja itsekeskeisen minäkuvan rakennusainetta, minuuden, joka ajattelee olevansa jotain tärkeää ja vaikutusvaltaista vain siksi, että tietää - abstraktilla tasolla - jotain. Ihmisistä ja ihmiskunnasta ei tule yhtään parempaa vain siksi, että he haluavat tietää jotain, ts. vain heidän abstraktin tietomääränsä vuoksi (oli se sitten, tieteellistä, uskonollista, henkistä tai jotain muuta luonteeltaan). Pikemminkin, erityisesti henkisten ihmisten kohdalla, tapahtuu joskus jopa aivan päinvastoin: inhimillinen persoona muuttuu entistä itsekeskeisemmäksi, dominoivammaksi ja sen heikkoudet ja vääristymät alkavat vahvistua dramaattisen korostuneesti. Tällöin ihmisen elämä muuntuu kaoottiseksi - jopa mielenterveyden vakautta uhkaavaksi - erityisesti ihmissuhdealueella. Tyypillistä on, että hän haluaa kovasti puhua ja tulla sosiaalisiin kontakteihin, jopa dramaattisin ja suurielkeisin elein haluten antaa itsestään tiettyä viisaan ja merkittävän ihmisen vaikutelmaa, mutta kuitenkin kaikessa tässä sosiaalisuudessa on vain vanhan persoonan ääni ja ilmentymismuoto toiminnassa - etsimässä kiihkeästi huomiota itselleen ja vahvistamassa tämän vanhan persoonan hengissä säilymistä. Tyypillistä tällöin on myös se, että oppilaan egoinen itse käyttää oppilas-opettaja –suhdetta väärin: hän ei ymmärrä ottaa opetusta vastaan niin, että hän yrittäisi vapauttaa sen avulla itseään tästä egoisesta persoonastaan, vaan hänen egoinen itsensä kaappaa tämän tiedon osaksi vanhan älyllisen persoonansa sosiaalisten esiintymiskeinojen repertuaaria haluten saada siitä yhden uuden huomion ja vaikutuksen tekemisen keinon. Ja sanomattakin on selvää, että tämä vanha persoona elää sosiaalisessa vertailutietoisuudessa ja sitä potentiaalisesti kalvaa kateus ja jatkuva riittämättömyyden tunne ja siksi impulsiivinen taipumus kilpailla - myös opettajan kanssa. Ja melko tyypillisesti tähän liittyy ja tästä seuraa emootionalista ylös-alas -heilahtelua: toisinaan täynnä itsevarmuutta ja toisinaan täynnä raastavaa itse-epäilyä. Haluttomuus ymmärtää henkisen tien tarkoitus Tässä kaikessa on ongelmana oikeastaan vain se, että oppilas ei halua todella ymmärtää sitä, mitä tarkoitusta varten henkisen kasvun tiellä ollaan: - älyllisen hallinnan vaikutelman yläpitämisen pakkomielteestä huolimatta hän sallii tämän vanhan egoisen persoonan tulla läpi, joka valitettavan usein on kiinnostunut enemmän toisten muuttamisesta ja auttamisesta kuin itsensä muuttamisesta ja auttamisesta. Tämä on egoisen itsen yksi kaikkein vaikeampia harhautus- ja vastustusmuotoja voitettavaksi. Kun egoinen itse on rakentanut itselleen korostuneen älyllisen henkisen minäkuvan, joka nojautuu kaikkeen sen kahmimaan abstraktiin henkiseen tietosälään, tulee tästä minäkuvasta ja siihen samastumisesta ansa, josta on erittäin vaikea astua ulos - erityisesti sosiaalisella alueella, jossa muodostuu toistuva paine todistaa tämä älyllinen ”hallintansa”. Tämä kuitenkin merkitsee sitä, ettei ihminen tällöin pysty vapauttamaan itseään tämän vanhan itsensä orjuudesta. Tämä illusorinen hallinnan tunne ja sen ylläpitämisen pakkomielteinen tarve - mitä tuotetaan ja ylläpidetään enemmän tai vähemmän pakkomielteisen abstraktin ajattelun keinoin - on siis tuon alitajuisen halu- ja tunneluonnon tasolta toimivan vanhan persoonan itsesäilytystarpeen palveluksessa. Tämän vanhan persoonan toimintamalli estää ihmistä pääsemästä henkisesti eteenpäin, vapautumasta aivan uuteen ja tasapainoiseen ihmisyyteen, korkeamman asteiseen ja harmoniseen ihmisyyteen - yhtä hyvin kuin tämän mukanaan tuomiin eheisiin ja toimiviin ihmissuhteisiin. Muutoksen pelko itsetuntemuksen esteenä Ei pidä kuvitella, että kirjoitan hyvin harvinaisesta ilmiöstä tai että karrikoisin tätä poikkeuksellisen paljon. Olen kirjoittanut ja puhunut aikaisemminkin paljon siitä, että henkiseen koulutukseen tulevien ihmisten pitäisi alkaa ensimmäiseksi tavoitella itsetuntemustaan sekä tähän liittyvää rohkeutta ja rehellisyyttä. Olen huomannut, että pelko - erityisesti vanhan identiteettiperustansa menettämisen pelko sekä siihen oleellisesti liittyvän elämänhallinnan ja ”tärkeän ihmisen” minäkuvan menettämisen pelko (ts. ytimeltään muutoksen pelko) - ovat yksi suurimpia esteitä tarvittavan itsehavainnoinnin ja -tuntemuksen saavuttamiselle. Tämän ohella, tarvitaan jatkuvaa (kirjaimellisesti joka aamuista) henkisellä tiellä olemisen käytännöllisen päämäärän ja tarkoituksen mieleen palauttamista ja selkiyttämistä. Edellisten varaan perustuu sitten tärkein tehtävä: - luja päättäväisyys työskennellä vanhan persoonansa itsekeskeisten ja negatiivisten halu- ja emootiovoimien muuntamiseksi aina milloin ne päivän aikana aktivoituvat erilaisissa tilanteissa, lähinnä ihmissuhdetilanteissa. Oman elämän tilanteet ja olosuhteet täytyisi siis oppia näkemään annetuiksi mahdollisuuksiksi voittaa inhimillinen itsensä - sen sijaan, että tavoittelisi elämässään jonkin sortin pikkuporvarillista pysyvyyttä ja mukavuutta, ja että saisi näin tyytyä siihen ”merkittävän” ihmisen osaan, joka tekee vain sen, mikä on yleisesti arvostettua ja joka ajattelee olevansa tärkeä siksi, että tietää sitä tai tätä. Esoteerisuus ja älyllisyys muutoksen välttelykeinoina Olen todella kyllästynyt kuuntelemaan tai lukemaan ihmisten älyllisiä ja esoteerisia pohdiskeluita, kun samalla saan todeta, että he vain näin välttelevät ja pitkittävät vanhan itsensä voittamista, ulkoistamalla sen johonkin tavattoman abstraktiin ja omasta kokemuksestaan irti olevaan – haluten samalla esiintyä jonkin sortin asiantuntijana ja odottaen tälle tunnustusta. Haluan tehdä sen selväksi, että tämä henkinen älyllisyys ja tämä esoteerinen ”tietäminen”, tämä aikamme kirjanoppineisuus, ei merkitse minulle mitään! - Siinä, miten se ihmisyydessä ilmenee, ei ole minulle mitään, mikä saa minulta tunnustuksen. Hyvä ja huono oppilas! Paljon suuremman kiitoksen ja tunnustuksen minulta saa sellainen itsestään vähän ääntä pitävä oppilas, joka tulee kerta toisensa jälkeen vanhan persoonansa vääristymien voittamisessa epäonnistuneena ja siksi mieli täynnä epävarmuutta siitä, että ”onko minusta yhtään mihinkään, olenkohan minä valmis vielä tälle tielle”, pyytämään apua. Tällaiset oppilaat ovat minulle suuria oppilaita ja suurin osa heistä pääsee todella eteenpäin, koska heissä säilyy (lähinnä sisäisen resistanssin ankaruudesta johtuen) nöyryys ja siksi kyky ja tarve keskittyä siihen, mikä on olennaista henkiselle kasvulle: - päästä eron vanhasta itsestään! Heissä erityisen tunnustettavaa - parhaimmillaan jopa ihailtavaa ja rakastettavaa - on juuri heidän käytännöllisyytensä ja rohkeutensa todella kamppailla tätä vanhaa itseään vastaan, käydä sen pelkojen ja itsekkäiden impulssien kanssa tuo Vanhassa Testamentissa kuvattu Jaakobin paini - eli muutoskamppailu oman jumalallisen Itsensä varjokuvan kanssa, alitajunnasta kohoavan negatiivisen luonnekarman aikaansaaman lohikäärmeen kanssa, tuon ainoan todellisen vastustajansa kanssa. Ja mikä tärkeintä, he eivät mene esittelemään ja tuputtamaan itseään toisille, yrittämään muuntaa toisten egoista itseä itsensä kaltaiseksi - eli ottamaan pois malkaa muiden silmästä - vaan he ymmärtävät haluta tehdä tämän siellä missä sen todella vain voi tehdä: oman sisäisyytensä piirissä kohtaamalla ja muuntamalla väsymättömästi omien halujensa ja emootioidensa synnyttämiä reaktioitaan, ja ollen ensisijaisen kiinnostuneita vain sellaisesta opetuksesta, joka todella voi auttaa heitä tässä vanhasta itsestä vapautumisen prosessissa. Minulle hyvä henkinen oppilas on sellainen, joka haluaa ymmärtää sen, mitä opettaja opettaa ja tekee niin. Huono oppilas on sellainen, joka ei kykene kuulemaan, koska hän ei oikeastaan halua kuulla paitsi oman (egoisen itsensä) äänen - ja siksi hän ei todella kuule ja ymmärrä sitä, mitä hänelle opetetaan, eikä hän siksi tee (oikein) sitä mitä hänelle opetetaan. Melko usein huono oppilas myös ajattelee, että itse asiassa hänen pitäisi olla opettaja. Häneltä puuttuu tarvittavia luonteen hyveitä, ennen kaikkea kärsivällisyyttä, itsettömyyttä ja riittävää oleellisuuden tajua. Tämän takia hänen täytyy usein kärsiä paljon - ja hän tuottaa helposti kärsimystä myös muille, useimmiten tähän ongelmaan liittyvän sosiaalisen lukutaidottomuutensa, puutteellisen sinä-minä -rajan sekä edellisiin nojautuneen vinoutuneen vuorovaikutusmallinsa vuoksi. Lopuksi Saattaa olla, että tämä kirjoitus häiritsee voimakkaasti joitain lukijoita - silloin sen sanoma on todennäköisesti osunut lähelle! Tämän kirjoituksen tarkoitus on osoittaa sormella suoraan egoista itseä antamatta sille mitään, mihin se voisi tarttua oikeuttaakseen ja kätkeäkseen itseään. Ellet tunnista egoista itseäsi jatkuvasti ja pyri päättäväisesti syrjäyttämään sitä (mitä vastaan se taistelee viekkaasti kaikin käytössään olevin keinoin), sen valta ja ote sinusta tulee säilymään, ja silloin se varmasti sabotoi todellisen henkisen edistymisesi tuudittaen sinua samanaikaisesti hyväksymään sellaisen kompromissin, jossa sallit sen säilyvän osana itseäsi. Näin kuitenkaan et saavuta valaistumistasi ja ylösnousemustasi, jonka egoinen itsesi haluaa sinulta riistää. Matti Ylén	Takaisin