|
|
|
|
|
|
- Energian häviämättömyyden laki
- KAIKKI
mitä ajattelet, tunnet ja teet palaa luoksesi! - OSA II _______________________________________________ ”Keskeistä
tässä todella on se, että vapaan tahdon lain varaan
nojautuvassa kehityksessä ihminen on kerta kaikkiaan asetettuna
itsensä varaan, ts. hänen valintansa ratkaisee kussakin
elämäntilanteessa. Jumalan auttajat eivät tule pakottamaan
häntä valitsemaan oikein ainakaan suoranaisesti. Hänen
täytyy kasvaa ja kypsyä siihen, että hän tahtoo valita
sen vapaaehtoisesti, mikä on todella oikein - siis Jumalan tahdon ja lakien mukaisesti.
Tätä vapaa tahto ja sen oikea soveltaminen tarkoittaa.” _______________________________________________ Sisällys
Kirjoituksen ensimmäisessä osassa
kuvasin kuinka ihminen on vieraantunut Jumalan kuvaksi luodun laajemman
luontonsa perustassa vaikuttavista ajatusta, tunnetta ja tahtoa ohjaavista laeista,
jotka vallitsevat kaikkialla universumissa, paitsi tässä inhimillisen
sielun ja sen värähtelytasoille rakentuneiden alempien epätäydellisten
ja epäpuhtaiden henkimaailman tasojen piirissä. Kuvaisin myös
sitä, mitkä ovat tämän seuraukset, ja miten erityisesti
henkiselle tielle tietoisesti lähteneet ihmiset tulevat kokemaan näiden
lakien unohtamisen ja hylkäämisen. Viittaisin siihen, miten
näiden lakien hylkäämisen vuoksi asetettu kompensoiva (Jumalan
Mielen piirissä korkeampien henkiolentojen toiminnan kautta) vaikuttava laki
(karman laki) palauttaa ihmiselle hänen luomansa ajatukset, tunteet ja
teot, jotta ihmisellä olisi mahdollisuus kehittyä ottamaan vastuu
kaikesta siitä, mitä hän tietoisuutensa luovilla voimilla
tekee, eli miten hän käyttää ja mihin muotoon hän laadullistaa (mielensä ajattelu-,
tunne- ja haluaktiviteetillaan) päivittäin käyttöönsä
saamaansa elämänenergian. Kuvasin myös sitä, kuinka tämä
täyden vastuun ottaminen omasta luomisestaan vaikeutuu, koska ihminen ei
tiedosta omaa osuuttaan virheelliseen tilaan luomansa psyykkisen
elämänenergian palautuessa hänelle (hänen
sisäisinä tiloinaan ja / tai ulkoisina vastoinkäymisinään). Kristuksen
toisen tulemisen aika ja karman muuntaminen Tässä toisessa kirjoituksessa tahdon
tuoda lisää tärkeitä näkökohtia tähän
puhdistumisen ja muuntumisen prosessiin, jossa yhä kasvava
määrä (henkiselle tielle johdatettuja) ihmisiä ponnistelee
- usein kivun,
väsymyksen ja epätoivon keskellä - uudelleen laadullistaakseen tämän menneisyytensä
virheluomuksina palaavan psyykkisen elämänenergian ja vapautuakseen
siitä - kohotakseen korkeampiasteiseen
ja kärsimyksistä vapaaseen tietoisuuteen. Ensinnäkin kaikki tämän vanhan
karman, vanhan virheelliseen tilaan tuodun elämänenergian
palauttaminen tapahtuu lain mukaisesti osana Kristuksen toisen tulemisen ajan syvällistä suunnitelmaa
ja tarkoitusta. Tämä suunnitelma ja tarkoitus koskee ihmisen kehittymistä
hänen Jumalan kuvaksi luotuun luontoonsa, jonka hän siis menetti
nk. syntiin lankeemuksessa, eli ihmisen henkisimmän osan eli
minä-tietoisuuden ennenaikaisessa ja liian syvään aineelliseen
tasoon alkaneessa vajoamisessa muinaisen lemurisen aikakauden
viimeisellä kolmanneksella. Tämän seurauksista eli
negatiivisen karman kasaantumisesta ja sen vaikutuksista ihmisen ja
ihmiskunnan kehitykseen voi sitten lukea tarkemmin vaikka Pahan
alkuperää käsittelevästä kirjoituksestani (ks. tästä). Keskeistä on nyt kuitenkin se, että
jokainen yksilö, jonka nykyistä maaelämää koskevaan
henkiseen elämänsuunnitelmaan sisältyy mahdollisuus
merkittävään henkiseen edistymiseen, jopa lopullinen
vapautuminen ja valaistuminen, tulee suunnitelmansa mukaisessa kehitysvaiheessaan
siihen, että tätä toistaiseksi sinetöidyssä tilassa
olevaa karman energioiden negatiivista aspektia (ja toisaalta sen
positiivista aspektia) aletaan asteittain palauttaa hänen neljän
alemman kehonsa piiriin kohdattavaksi ja muunnettavaksi. Ja tätä ei
voi mitenkään välttää, tästä ei ole
olemassa vapautusta, pakotietä tai poikkeuslakia. Tosin tämän
prosessin aloitusta voi kyllä lykätä tiettyyn rajaan asti,
kunnes on valmiimpi - tai kunnes
armon antamat lukuisat mahdollisuudet vahvistaa itseään
tähän prosessiin on kaikki haaskattu inhimillisen mukavuuden halun,
turhamaisuuden, pelon tai itsepintaisen tietoisen vastaanhangoittelun vuoksi. Kristuksen
toisen tulemisen aika ja sen vaikutukset ihmisen keho-mieli -järjestelmässä Tähän liittyy nyt se ajassamme merkittävästi
voimistunut ilmiö, että ihmiset ovat alkaneet kokemaan
lisääntyvästi erilaisia melko vaikeasti
määriteltävissä olevia psyko-fyysisiä oireita, kuten
mm.
Ja kun he menevät lääkäriin,
lääkäri ei löydä heistä mitään
fyysistä sairautta tai vikaa, mikä selittäisi näitä
oireita. Samoin monilla alkaa ilmentyä voimakkaita ja vaikeasti hillittävissä
olevia negatiivista emootiota, kuten esim. vihanpuuskia, ahdistusta ja masentuneisuutta
ja he ihmettelevät, mistä tämä on saanut alkunsa, vaikka
eivät ole olleet juuri lainkaan nykyisen maaelämänsä
aikana taipuvaisia negatiivisiin reaktioihin / mielialoihin. Mutta nyt
heistä on tullut - usein hyvin lyhyen
ajan sisällä - suorastaan
yliherkkiä reagoimaan kivulla, stressillä, masennuksella, ahdistuksella,
turhaumalla tai vihaisuudella vähän kaikkea epäharmonista
kohtaan, joskus jopa kaikkea harmonista ja positiivistakin kohtaan. Lisäksi monilla on lisääntynyt
sellainen kokemus, ettei heidän aikansa enää riitä niihin
tehtäviin, joita heidän elämäänsä ulkoisella
tasolla kuuluu, että he eivät enää ehdi saamaan samassa
ajassa aikaan lähellekään sitä, mitä he saivat aikaisemmin
ja tuskattomammin aikaan. Tähän liittyy samalla keskeisesti
muuntunut kokemus ajasta - että
aika vaikuttaisi menevän eteenpäin paljon nopeammin kuin aikaisemmin
tai että aikatietoisuus olisi muuntunut
epämääräisemmäksi tai jopa miltei kadonnut. Tämä
on niin ikään Kristuksen toisen tulemisen ajan tyypillinen ”oire”
- ihmisen korkeamman
Itsen ajattoman ja ikuisen läsnäolon vaikutusta hänen ajallisen
ja katoavaisen kokemuksensa piirissä. Kristuksen
toisen tulemisen ajan yliaistinen perusta Jotta nämä ajallemme tyypilliset oireet voidaan
todella ymmärtää, tarvitsemme seuraavan Kristuksen toisen tulemisen tarkoituksia avaavan näkökentän. Maata lähimmän henkimaailman, nk.
eteerisen eli elämänvoimien maailman, tasolle on 1900-luvun viimeisen
puoliskon aikana muodostettu koko Maan piirin kattava enkeliolentojen ja
ylösnousseiden mestareiden puhtaiden eteeristen
ruumiiden ylläpitämä
valomatriisi, jonka kautta kosmisen
Kristuksen henki, toisessa tulemissaan maapiirissä toimii. Tämä
mestareiden ja etupäässä kolmesta alemmasta enkelihierarkiasta
peräisin olevien olentojen muodostama valomatriisi ruumiillistaa sen, mitä
alati kehittyvä kosminen(1) Kristus ihmisten
maailman kannalta käytännössä tarkoittaa. Kristus-henki kykenee lähestymään, kaikkialla
Maan piirissä, ihmisten inhimillistä tietoisuutta tämän valomatriisin
aktiivisten ja jumalallisesti itsetietoisten toimintayksiköiden (so.
mestareiden ja enkeleiden) alimpien henkisten olemuspuolten kautta, jotka
värähtelevät harmonisesti inhimillisen tietoisuuden edistyneimpien
ja puhtaimpien ajatusten, tunteiden ja tahdon virikkeiden kanssa. Tämä
muodostaa edellytykset vaikuttaa ihmisen ajatuksiin, tunteisiin ja tahtoon tavalla,
jossa vapaan tahdon lakia samalla kunnioitetaan. Ja tässä ajassa
voidaan henkisesti havaita, kuinka ylösnousseiden ja puhtaiden
elämänvoimien tasolle rakentuneen säteilevän kauniin valomatriisin
kautta - sen hengen
12-kertaisia valovoimia välittävien olentojen kautta - virtaa ihmisen neljän alemman kehon piiriin Kristus
hengen pyhän tulen eri aspektien ajoittaisia virtauksia niiden
tšakra-keskusten puhtauden ja elinvoiman sekä niiden tietoisuustoimintojen
kehittymisen aikaansaamiseksi. Kristuksen
toisen tulemisen ajan armon lahja Tämä on Kristuksen toisen tulemisen ajan
suurin saatavilla oleva armon lahja - lahja, jota vain hyvin harvat ymmärtävät
ja osaavat käyttää hyväkseen siitä huolimatta,
että siihen on jokaisella oikeus. Ilman tätä lahjaa käytännöllisesti
katsoen juuri kukaan ei pysty muuntamaan karmaansa ja kohottamaan
tietoisuuttaan ylösnousemuksen ja valaistumisen edellyttämälle
tasolle, eli muuntamaan ja kohottamaan neljää alinta kehoaan ja
niiden mahdollistamaa yksilöllistynyttä jumalallista Minä Olen
-tietoisuutta kuolemattomien elämänvoimien ja ikiaikaisen viisauden
ilmentämisen pysyvälle tasolle, ts. Jumalan lakien
ilmentämisen tasolle. Kun kirjoituksen ensimmäisessä osassa
puhuttiin Jumalan laeista ihmisen ajatusta, tunnetta ja tahtoa ohjaavina
Jumalan mielen toimintaperiaatteina, viitattiin juuri tähän
mestareiden ja enkeleiden kautta toimivan pyhän hengen aktiviteettiin,
kosmiseen Kristus-henkeen. Näin ollen, kosminen Kristus tarkoittaa näiden
kosmoksen ajatusta, tunnetta ja tahtoa ohjaavien lakien alaisuuteen kuuluvien,
siihen palanneiden sekä palaamassa
olevien olentojen muodostamaa Jumalan poikien ja tyttärien alati
laajentuvaa veljeskuntaa (nk. Suurta Valkoista Veljeskuntaa), jonka
jäsenet - mm.
ylösnousseet ihmiset - ovat
näiden lakien ilmentäjiä ja toimivat näiden lakien mukaan
täydellisessä ykseydessä ja harmoniassa(2). Kosmisen Kristuksen toiminta pyrkii näiden ylösnousseiden
eli Kristuksen ”ruumiin” osasten kautta - eli tämän valomatriisin kautta - ohjaamaan maan kehitystä kohti Maan ja sen ihmiskunnan
kehitykselle asetettua suurta tarkoitusta. Ja tämä tarkoitus on
kohottaa Maan ihmisten tietoisuus ja heidän kauttaan koko planeetta
uuteen ja korkeammanasteiseen olemassaolon tilaan, Jumalan lakien alaisuuteen.
Tätä todella tarkoittaa Kristuksen toinen tuleminen sen varsinaisessa
merkityksessä ja tarkoituksessa. Palautuvan
karman mekanismit ja sen psyykkiset vaikutukset Yllä sanottu näkyy - erityisesti henkisesti kehittymään
motivoituneiden - ihmisten
kohdalla niin, että heidät on otettu tässä valomatriisissa
toimivien heille sopivien mestareiden ja enkeleiden opastuksen ja avun
piiriin. Tämä on monissa tapauksissa päätetty ja siihen
on jo valmistauduttu henkimaailmassa ennen ruumiillistumista fyysiseen
kehoon. Ja tämä tarkoittaa sitä, että nämä yksilöt
johdetaan ja valmistellaan jo varhaisesta iästä alkaen kohtaamaan
karmansa erityisen suoralla ja nopeutetulla tavalla. Tämä
puolestaan tarkoittaa sitä, että he joutuvat ottamaan - erityisesti tietyssä elämänsä
vaiheessa - lähes päivittäin
vastaan näiden ohjaajiensa heille palauttamia negatiivisen karmansa tallenteita. Useimpien kohdalla merkittävä osa
tästä tapahtuu aamuyöstä ja heräämisen aikaan
aamulla, jolloin ihmisen minä-olemus ja hänen astraaliruumiinsa
palaa uniperiodilta takaisin henkimaailmasta fyysiseen ja eteeriseen kehoonsa
tuoden mukanaan nyt kuitenkin jotain muutakin kuin vain syvän unen
aikana vastaanotettuja uudistavia ja virkistäviä elämänvoimia.
Hieman ennen heräämistä ja fyysiseen kehoon yhdistymistä,
he ottavat vastaan astraaliruumiiseensa henkilökohtaisen kosmisen kellonsa osoittaman laadun
mukaisesti tietyn määrän virheelliseen muotoon aikaisemmin
saattamaansa elämänenergiaa. Inhimillisessä kokemuksessa tämä
tulee esiin mm. yllälistattuina psyko-fyysisinä oireina, kuten
lisääntyneenä väsymyksenä ja keskittymiskyvyn
puutteena sekä ajoittain myös puhtaasti sisäsyntyisinä psyykkisinä
kriiseinä, jotka voivat heilahdella syvästä masennuksesta
vaikeasti hallittavissa oleviin aggressio- ja turhaumareaktioihin.
Tyypillistä myös on ylenpalttinen herkistyminen kaikelle
negatiivisuudelle ja epäharmonialle samoin kuin aikaisemmin
selkeästi esiintymättömien persoonallisuuden piirteiden, kuten
esim. korostuneen ihmissuhderiippuvuuden tai
välttelykäyttäytymisen, lisääntyminen.
Nämä keskeisesti liittyvät siihen, että ihminen on joutunut
vaikeasti hallittavien psyykkisten energioiden ja tilojen valtaan, joista
hänellä ei ole vastaavankaltaista kokemusta nykyisen
maaelämänsä osalta. Yleistä on myös kokemus kognitiivisten
toimintojen, kuten muistin, tarkkaavuuden ja älykkyyden heikentymisestä
ja häiriintymisestä. Monien kohdalla ulkoiset elämänpuitteet
ja -olosuhteet joutuvat niin ikään muutoksen ja myllerryksen
piiriin. Toisinaan tämä tapahtuu siksi, että he reagoivat
tähän palaavaan energiaan niin, että se saa heidät
elämänsä kaaoksen ja hallitsemattomuuden tilaan - usein harkitsemattomien valintojen tuottamiin ikäviin
seurauksiin. Toisinaan kuitenkin tämä ulkoisen
elämätilanteen muutos on heille todella tarkoitettu osaksi
heidän elämänsuunnitelmaansa sekä tuomaan heille paremmat
edellytykset muuntaa palvaavan karmansa rajoittavat ja negatiiviset
taipumukset. Karmansa
muuntamisen konkreettiset keinot Keskeistä ja yleistä tälle
prosessille on se, että ihminen valmistautuu syvänunen aikana
henkisten ohjaajiensa avulla kohtaamaan sen virheelliseen tilaan luodun
elämänenergiansa laadun ja määrän, jonka heidän
on määrä - nk. kosmisen
kellonsa määräämän syklin mukaisesti - tulla kohtaamaan ja muuntamaan tulevan
päivän aikana. Tämä liittyy nyt siihen, mitä
yllä on esitetty erilaisista henkisellä tiellä vastaan
tulevista oireista. Nimittäin tämä ihmisen psyko-fyysiseen
järjestelmään lähes päivittäin vapautettu negatiivinen
elämänenergia saa aikaan nämä oireet, tekee hänet ikään
kuin sairaaksi ja heikoksi, pahimmillaan saa hänen mielenterveytensä
/ fyysisen terveytensä järkkymään vaikea-asteisesti,
sillä nämä virheelliseen tilaan luodut ja palaavat
elämänenergiat ovat ainakin haitallisimmissa muodoissaan kuin
myrkkyä tai vahingollisesti vaikuttavaa substanssia ihmisen keho-mieli -järjestelmässä.
Ihmisen tehtävänä tässä
on ensikädeltä kestää tämä ahdinkonsa ja muuntaa
se seuramaalla etenkin seuraavia periaatteita: (1)
kohtaamalla päivittäin kehomeditaatiossa
tämän ahdistusta, levottomuutta ja kipua aiheuttavan virheelliseen muotoon
saatetun elämäenergian, liittymällä tietoisesti ja
antautuvasti sen aiheuttamiin epämukaviin aistimuksiin kehonsa
sisäisessä elämäntunnossa; (2)
kehittämällä näin samalla mielensä
hallintaa harjoittelemalla hiljentämään ja
tyhjentämään mielensä pakottavista ja kehässä
pyörivistä epätarkoituksenmukaisista ajatuksistaan, joita erityisesti
palaava virheellinen elämänenergia ylläpitää; (3)
tekemällä rohkeasti rakastavia ja
hyväntahtoisia tekoja sekä korjaamalla tämän psyykkisen energian
sisältämät virheelliset ja epätodet uskomukset ohjaamalla
ajatuksensa päättäväisesti oikeisiin eli hyväntahtoisiin muotoihin; (4)
rukoilemalla päättäväisesti - kaikesta sisäisestä vastustuksesta
huolimatta - hyvää
niille, joita tämä vanha negatiivinen psyykkinen energia saa hänet
vihaamaan, arvostelemaan, kritisoimaan ja/tai kadehtimaan; (5)
rukoilemalla hyvää niille jotka
arvostelevat ja paheksuvat häntä itseään; (6)
omistautumalla itsetuntemuksen kasvattamisen tielle
periaatteenaan ”mitä voin oppia itsestäni ja ongelmieni
syistä ja elämäni tarkoituksesta tämän tilanteen
kautta”; (7)
voittamalla käytännöllisten
tekojen tasolla pelkonsa ja ongelmansa, so. tekemällä jotain konkreettista,
mikä on ensikädeltä mahdollista ongelmiensa auttamiseksi; (8)
aloittamalla järjestämään elämänsä
(toimeentulonsa, ihmissuhteensa, koulutuksensa jne.) sellaiseksi kuin sen
todella tahtoisi olevan, valittamisen ja moittimisen ja kroonistuvan
tyytymättömyyden sijaan; (9)
pyytämällä päivittäin Kristus-Itsensä
edustajilta eli ylösnousseilta mestareilta ja enkeleiltä pyhän
tulen vuodatuksia neljän alemman kehonsa sisään ja ympärille
sekä ohjausta kaikissa vaikeissa tilanteissa ja näkökentän
selkiyttämistä tilanteiden syvempien tarkoitusten suhteen. Vaarana
samastuminen ja uudelleen reagoiminen palautuvaan karmaan Mikäli ylläkuvatun tärkeyttä ei
ymmärretä riittävästi, tähän liittyy hyvin
merkittävä vaara, niin kuin asiaa kuvaisin kirjoituksen
ensimmäisessä osassa. Jos ihminen ei halua noudattaa
ylläkuvattuja karmansa muuntamisen periaatteita eikä ylimalkaan
tahdo ymmärtää oikein tätä karmansa muuntamisen
välttämättömyyttä ja siihen liittyviä
vaikeuksiaan, johtaa tämä hyvin helposti siihen, että
tähän paluutaan tekevien negatiivisten ajatus-, tunne-, ja
halumuodosteiden energiaan samastutaan ja reagoidaan uudestaan. Tällöin
sitä ei muunnetakaan, vaan se onnistuu manipuloimaan siihen samastuneen
tietoisuuden suhtautumaan ja toiminaan samalla tavalla kuin tämä
virheellinen psyykkinen energia oli joskus saatu aikaankin ko. tietoisuuden
piirissä. Esimerkiksi jos palaavaan vihaisuuteen reagoidaan
uhkalla ja uudella hyökkäyksellä, ihminen ohittaa sille
päivälle tarkoitetun kosmisen kellon
määräämän elämänoppituntinsa ja siihen
sisältyvän mahdollisuuden vapautua tästä
kärsimystä ja psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia tuottavasta
energiastaan, mikä painuu (koska se jää, ehkä
lisääntyen, osaksi ihmisen neljän alemman kehon
energiajärjestelmiä) takaisin alitajuntaan odottamaan seuraavaa tähän
heikkouteen liittyvää kosmisen kellon sykliä, joka aktivoi sen. Ja erityisesti se, että monet henkiset
ihmiset kokevat aikatietoisuutensa muuntuvan yllä kuvatulla tavalla,
liittyy siihen kosmisen Kristuksen aktiviteettiin, että heidän
neljään alemman kehonsa - siis inhimillisen tietoisuutensa piiriin - ei palauteta vain heidän negatiivista
karmaansa, vaan sitä laadullisesti vastaava jo aikaisemmista
maaelämistäkin saavutettu positiivinen karma. Tämä
positiivinen karma edustaa kaikkia niitä sielun voittamia ominaisuuksia,
jotka hän saa automaattisesti avuksi siihen psyko-fyysiseen tuskaan,
epämukavuuteen ja ahdinkoon, johon vastaava määrä
päivittäistä negatiivista karmaa hänet johtaa. Muutakin
apua tähän voi ja usein tarvitsee saada mutta sitä tarvitsee erityisesti
ja johdonmukaisesti pyytää. Tämä palaavan positiivisen
karman apu kuitenkin tulee pyytämättä, koska se on ihmisen omaa
luomusta, hänen aikaisempien rakentavien ponnisteluidensa ansaittu ja
voitettu palkka. Rakentavien
kykyjen ja omaisuuksien merkitys palautuvan karman muuntamisessa Tosin monesti on niin, että ihminen ei ole
kehittänyt aikaisemmissa maaelämissään (eikä nykyisessäkään)
merkittävästi sellaista positiivisuutta, sellaisia mm. sosiaalisia kykyjä,
taitoja ja sielun ominaisuuksia, jotka voisivat näin virrata
hänelle avuksi, silloin kun hänen päiväkohtainen
negatiivisen karmansa energia palautuu kaikessa psyykkisessä
manipulatiivisuudessaan hänen neljän alemman kehonsa piiriin saaden
ne psyykkisen häiriötilan valtaan. Ja koska hän ei tyypillisessä
epäuskossaan pyydä apua myöskään henkisiltä
auttajiltaan, on siksi hyvin ymmärrettävää, että
negatiivisen karman ja sen kautta ruumiillistuvien psyykkisten (ja myös
fyysisten) heikkouksien muuntaminen ja niistä vapautuminen on usein
hyvin vaikeaa. Ihminen ei siis ole voittanut itselleen sen muuntamisessa
tarvittavia sielullisia ominaisuuksia, jotka näin voisivat virrata
hänen avukseen, kun negatiivisen karman voimakkaat energiat ottavat otteen
hänen neljän alemman kehonsa piirissä olevasta tietoisuudesta.
Keskeistä tässä todella on se,
että vapaan tahdon lain varaan nojautuvassa kehityksessä ihminen on
kerta kaikkiaan asetettuna itsensä varaan, ts. hänen valintansa
ratkaisee kussakin elämäntilanteessa. Jumalan auttajat eivät
tule pakottamaan häntä valitsemaan oikein ainakaan suoranaisesti. Hänen
täytyy kasvaa ja kypsyä siihen, että hän tahtoo valita
sen vapaaehtoisesti, mikä on todella oikein - siis Jumalan tahdon ja lakien mukaisesti. Tätä
vapaa tahto ja sen oikea soveltaminen tarkoittaa. Se, miksi tämä muodostuu
ihmiselle kuitenkin usein niin vaikeaksi, johtuu juuri siitä, että
hänen todellinen ja käytännöllinen ymmärryksensä
tästä kaikesta on niin kovin puutteellista (vaikkakin hän ehkä
olisi lukenut aiheesta kymmeniä kirjoja!). Toisaalta oikean valinnan
tekemisen vaikeus johtuu siitä, että hän on edelleen erittäin
taipuvainen samastumaan ja uskomaan virheelliseen tilaan luomiensa
sielunenergioiden palautuessa syntyviin negatiivisiin ajatuksiinsa, tunteisiinsa
ja haluihinsa. Näihin liittyvät huonot asenteet ja itsekeskeisyys
ovat edelleen osa - jopa hänen
tietoisesti vaalimaansa - minäkuvaa.
Tällöin hän pyrkii selittämään itselleen
näiden heikkouksien tarpeellisuuden eikä hän usein edes
tunnista niitä heikkouksiksi. Usein esimerkiksi ihminen ei ole oppinut
hallitsemaan ja voittamaan pelkojansa riittävästi ja siksi joko
jättää joitain tekemättä, mikä olisi ollut
välttämätöntä jonkin häntä uhkaavan
tilanteen tai asian kohtaamiseksi ja siihen liittyvän heikkouden voittamiseksi
- tai hän
reagoi siihen hyökkäämällä ja puolustautumalla
vahvistaen näin sidostaan tähän negatiiviseen energiaan,
pelkoihinsa ja siten myös säilyttäen heikkoutensa.
Tällöin hän ei onnistu käyttämään
hänen henkilökohtaisen kosmisen kellonsa ko. heikkouteen
liittyvän syklin aktivoimaa mahdollisuutta vapautua tästä
virheelliseen tilaan luodusta sielun ominaisuudesta. Virheellisten
luomusten paluu ja ihmissuhteet Merkittävin osa virheelliseen tilaan luodun
elämänenergian kohtaamisesta - ja sen muuntamisesta - liittyy kuitenkin ihmissuhdekarmaan eli siihen,
mitä ihmissielut ovat toisilleen tehneet tai jättäneet
tekemättä menneiden maaelämiensä rakkaudettomien
tekojensa ja asenteidensa vuoksi. Toisin sanoen, ihmissielut ovat - eläessään ilman Jumalan lakien
ohjausta -
vahingoittaneet toisiaan eli ytimeltään estäneet toisiaan
kehittymästä maaelämiensä jumalallisen
kehityssuunnitelman mukaan ja kiinnittyneet näin toisiinsa erityyppisillä
ja -asteisilla velkasiteillä - velvollisuudella auttaa toista nyt eteenpäin
aikaisemmin myötävaikuttamastaan kehityksen
pysähtymisestä tai jopa vaikeasta taantumisesta. Suurin osa tästä liittyy ihmisten parisuhteisiin
ja heidän lapsi-vanhempi -suhteisiinsa, joissa heidän on
määrä hyvittää toisilleen se, mitä ovat joskus jättäneet
tekemättä tai ovat vahingoittavasti tehneet. Mutta kun ihmiset
sitten johdatetaan karmallisista syistä yhteen tai tekemisiin toistensa
kanssa, heidän alitajunnastaan alkaakin melko pian nousta pintaan kaikki
se heidän välisessä suhteessaan aikaisemmin virheelliseen
tilaan luotu elämänenergia - ilmeten mitä moninaisimmissa ja hankalimmissa
muodoissa. Näin ollen oikeastaan kaikki se, mitä heidän
välillään on jo aikaisemminkin epärakastavassa
merkityksessä tapahtunut, pyrkii tapahtumaan uudestaan, virheelliseen
tilaan luodun karmallisen elämänenergian purkautuessa heidän
keho-mielijärjestelmänsä piiriin eripuraan, taistelemiseen tai
kilpailemiseen houkuttelevien negatiivisten emootioiden muodossa. Ymmärtämättömyys ihmissuhteiden
tarkoituksesta avaa ovet
rakkauden vastavoimille Ja tämä ilman oikeaa
ymmärrystä ja tahtoa ilmenee siinä niin yleisessä ja traagisessa
tosiasiassa, että he eivät taaskaan halua sitoutua todella rakastamaan toisiaan, vaan antavat periksi
alitajunnastaan nouseville epäluottamuksen, kateuden, mustasukkaisuuden,
ärtymyksen ja vastenmielisyyden tunteille ja alkavat joko kritisoimaan
ja arvostelemaan toisiaan tai suhtautuvat toisiinsa kuin tosikkomaiset
kilpailijat päätyen uuvuttaviin kaikkea kypsyyttä vailla
oleviin ylpeisiin valtataistelu-riitoihinsa. Toiset puolestaan aloittavat ihmissuhteissaan
hienovaraisemman koston ja vihanpidon ylläpitämisen, kuten
kommunikoinnin tai rakastelun välttelemisen yhtä hyvin kuin haluttomuuden
osoittaa tukea, kannustusta ja myötätuntoa toiselle. Samoin
kiinnostuksen ja välittämisen osoittamisen saatetaan
evätä, koska jokin hallitseva osa sielua ei vain halua antaa
toiselle mitään hyvää, oli syy siihen sitten katkeruus, välinpitämättömyys,
kateus tai halu kostaa. Tällaisessa kaikessa vaikuttaa ihmisten vanha
negatiivinen luonnekarma, joskus äärimmäisen itsepintaiset
persoonallisuuden alitajuiseen tasoon uurtuneet mieltymykset ja
vastenmielisyydet, ja niihin nojautuvat emotionaaliset asenteet ja
reaktiomallit. Ja tämä kaikki tarkoittaa vain ihmisen rakastamiskyvyttömyyttä,
epärakastavien taipumusten vallintaa hänen ihmisyydessään.
Ja siksi virheelliseen tilaan saatetun elämänenergian palautuessa käy
melko helposti sitten juuri niin, että he samastuvat täydelleen tämän
energian aikaansaamaan psyykkiseen epäharmoniaan, eivätkä osaakaan
käsitellä sitä niin, etteivät ajautuisi uusintamaan yhä
uudestaan ja uudestaan siihen sisältyvää taipumusta negatiivisuuteen
ja itsekkyyteen. Potentiaalisesti kaikki katkeruus, kateus, ja taipumukset
anteeksiantamattomuuden moninaisiin piileviin muotoihin sekä kaikki ne
pelot, huonot asenteet, syyllisyys, väsymys ja epäluottamus, minkä
muodon nämä virheelliseen tilaan saatetut elämänenergiat ihmisen
psyykessä ottavat, saavat aikaan sitten niin helposti sen, että ihmiset
käyttävät niitä perusteina sille, miksi heidän ei tarvitse
alkaa rakastamaan ja olemaan hyviä toisilleen TÄSSÄ ja NYT ja
joka HETKI. Ymmärrys
Kristuksen toisen tulemisen ajan tarkoituksesta kaikkein ratkaisevinta Onnistumiselle tässä on kaikkein
tärkeitä juuri se tieto, mitä tämä kirjoitus
välittää. - Siis se
tieto, että ihmisten on välttämätöntä ottaa
vastaan ja ponnistella rakkaudella ja alati kehittyvällä viisaudella
muuntamaan tämä palaava karmansa, mikä ilmenee muuten, ei vain
yksittäisten ihmisten, vaan myös ihmisryhmien ja kansakuntien
välisissä suhteissa tuhoisina voimina. On kerta kaikkiaan ymmärrettävä,
että koko universumin Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen tahto,
Jumalan tahto, on että ihmiset aloittavat muuntamaan sen esteen, jonka
ovat luoneet nykyajalle tarkoitetun korkeammanasteisen kehityksen tielle ja
näin ollen Jumalan lakien ilmentämisen tielle. Ja koska ihmiset
ovat tarkoitettu vapaiksi olennoiksi, vapaan tahdon varassa kehittyviksi
olennoiksi, ihmisten tarvitsee ymmärtää tämä
vapaaehtoisesti ja omakohtaisesti. Heidän täytyy siis kypsyä
siihen, että heidän oikea tahtonsa voi olla vain se, että he
ovat onnellisia ja harmoniassa, että ainoa ajateltavissa oleva
vaihtoehto suhtautua elämään ja sen tarkoitukseen on, voittaa
rakkauden ja epäharmonian vastavoimat alkamalla rakastamaan aktiivisesti
ja viisaasti ja lannistumattomasti - joka päivä, jokaisessa tilanteessa,
Kristus-Itsestä virtaavan johdatuksen ja tuen avulla. Tärkeää on myös ymmärtää
ja muistaa, että yllä esitetty ei koske mitenkään erityisesti
vain henkisesti edistymään pyrkiviä ihmisiä, vaan
myös sitä yhä kasvavaa ihmiskunnan osaa, johon kuuluvat
ihmiset eivät tietoisesti ole henkisen kasvun tiellä. Sillä
myös heidän kohdallaan ilmenee ja tulee yhä voimakkaammin ilmentymään
virheelliseen tilaan luotujen elämänenergioiden palautuminen. Ja on
selvä, että elleivät he ymmärrä tätä
oikein, ymmärrä elämää ja sen syvää tarkoitusta
ihan uudella tavalla, totuudellisella tavalla, he tulevat epäonnistumaan
tässä ja palaava negatiivinen elämänenergia ja sen
aikaansaamat emotionaaliset riivaustilat tulevat luomaan heidän kauttaan
lisää negatiivisuuta. Tässä Maan ja koko ihmiskunnan
vapautumisessa ja muuntumisessa jokainen yksilö on tärkeä,
sillä tämän kasvun ja puhdistumisen prosessin voi tehdä
vain yksilö - se alkaa yksilöstä
ja päättyy yksilöön, joka kantaa ja edustaa kokonaisuutta
todellisessa Itsessään. Jokaisen täytyy ottaa oma
ristinsä, ottaa vastuu omasta karmastaan, omasta negatiivisuudestaan,
omasta rakkaudettomuudestaan, ja muuntaa se rakkaudeksi ja viisaudeksi,
sitoutumalla olemaan käytännöllisesti rakastava ja kohtaamaan
päivittäisen karmansa oikealla ymmärryksellä ja mielenlujuudella.
Muuta tietä ei ole vapauteen ja Kristukseen. Universumi antaa apunsa ja
tukensa tähän muuntumisen ja puhdistumisen prosessiin. Mutta
sitä voi merkittävässä määrin saada vain, jos
sitä pyytää, ja pyytää vielä oikealla tavalla sekä
säännöllisesti. Matti
Ylén 1) Tässä sana “Kosminen”
tarkoittaa Maan ja sen aurinkokunnan piirin ulkopuolelta tulevaa. 2) Näin voidaan ymmärtää
oikein myös mm. se mitä kristillinen ilmaisu pyhäinyhteys
tarkoittaa. Sillä pyhiä ovat ne, jotka elävät Jumalan
lakien mukaan ja ne, jotka elävät jumalan lakien mukaan, elävät
harmonissa ja sopusoinnussa eli pyhässä yhteydessä, so. pyhässä suhteessa katsoen ja
havaiten vain todellista. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|