Takaisin
	Totuus masennuksesta Sisällys: Johdanto Masennuksen perussyy Masennus ja menneisyyden tapahtumat Masennus ja anteeksianto Halujen 2-kertainen suoja Halut paljastuvat tuottamiensa konfliktien kautta Pettymys-shokki Halujen tiedostaminen -> syyllisyys Masennuksen varsinainen muodostuminen Masentunut kieltää elämän TIIVISTELMÄ ____________________________________________________ Masentunut ihminen on väsynyt ja ei jaksa, koska hän ei oikeastaan tahdo jaksaa, häneltä puuttuu siihen motiivi: hän kokee, että elämä ei anna hänelle sitä mitä hän on odottanut. - Hän tavallaan VASTUSTAA sitä MIKÄ ON, koska se ei ole kuten hän olisi halunnut. Ja hän pelkää elää, koska hän tietää haluavansa jotain, joka saa hänet tuntemaan pettymystä, vihaisuutta, syyllisyyttä ja kipua. Mutta hän ei todella halua nähdä tätä asiaa, ja hyväksyä sitä mikä on NYT ja elää sen antamien mahdollisuuksien kautta, vaan hän tahtoo yhtäältä kantaa kaunaa siitä, että asiat eivät ole, eivätkä olleet, kuten hän haluaisi. Ja toisaalta hän tahtoo odottaa hyvitystä, erityiskohtelua, jonka suhteen hän myös tulee pettymään, ja jonka vuoksi hän tulee myös tuntemaan syyllisyyttä, häpeää ja vihaisuutta, ja mikä tulee ylläpitämään hänen masennustaan. Hän ei halua nähdä, että hänen kaunansa on kaunaa todella vain hänelle itselleen, vaan hän haluaa elää fantasiassa, että hänelle on tehty väärin, että hänelle on käynyt elämässä niin epäoikeudenmukaisesti, että hänen halunsa, toiveensa ja odotuksensa eivät ole toteutuneet. Ja mikäli hänen masentuneisuutensa on ns. bi-polaarista luonteeltaan, vuorottelevat masennuksen ja manian periodit, joista juuri jälkimmäinen tuo hyvin esiin patoutuneiden halujen ja odotusten voiman - niiden ajaessa masentuneen jälleen kerran ”ylös” tuohon hurjaan yliaktiiviseen ”menoon” ja ”näyttämiseen”, joka sitten jonkin ajan kuluttua, pettymysten ja tylsistymisen kautta, taas kääntyy ”alapäin” kohti masennuksen aallonpohjaa. ____________________________________________________ JOHDANTO Miksi ihminen on masentunut tai masentuu? - Oletko valmis lukemaan tämän, sillä totisesti masentuneet eivät ole vain ympäristönsä viattomia uhreja, vaikka niin tahdotaankin ajatella, ja keksiä kaikki mahdolliset ulkoiset ja pinnalliset syyt sille, miksi ihmiset ovat masentuneita, jotta ei vain jouduttaisi kohtaamaan sitä koko ihmisen itseymmärryksen päälaelleen kaatavaa totuutta, että ‘minä’ itse valitsin masentuneisuuteni. Tärkeää myöskin tätä lukiessaan on pitää mielessä, että masennus on todellakin eri asteissaan ja muodoissaan uusi ”kansantauti”, kuten sitä usein näin luonnehditaankin. Seuraavassa kerron miten ja miksi ihminen masentuu, miten hän valitsee masennuksensa, miten ja miksi hän tekee itsestään heikon - miksi hän siis valitsee tämän heikkouden, mikä ilmenee tahdon voiman ja elämän vitaliteetin vähyytenä. MASENNUKSEN PERUSSYY Ihminen voi olla masentunut ja masentua vain, koska hän on ODOTTANUT ja HALUNNUT asioita tapahtuvaksi persoonallisista syistä - ja kun näin ei tullut käymäänkään, hän antautui pettymykselleen. Ja hänen herkkyytensä pettyä, ja pettymyksensä voimakkuus, on suorassa suhteessa siihen, miten paljon hän uskoo haluamisensa tai odotustensa kohteen antavan hänelle sitä, mikä tekee hänet onnelliseksi, mitä ilman hän ”ei voi elää” tyydyttävää elämää. Masentunut ihminen on siis ensi kädeltä PETTYNYT ihminen, koska hänen halunsa, toiveensa ja/tai odotuksensa eivät toteutuneet. Mutta vähän tarkemmin katsottuna masentunut ihminen on pettymyksensä vuoksi myös usein VIHAINEN ja TURHAUTUNUT ihminen, mutta hänen vihaisuutensa on suuntautunut sisäänpäin. Miksi näin on käynyt, vaatii ihmiseltä, joka sen tahtoo ymmärtää, ei vain älykästä itsehavainnointia ja itsetuntemusta, vaan myös paljon tahdon voimaa olla todella rehellinen ja ottaa siten vastuu itsestään. Tätä tahdon voimaansa masentunut on menettänyt vastaavassa määrin kun hän on yhtäältä antautunut ajattelemaan, että hänelle on tehty väärin ja toisaalta ehdollistanut onnellisuutensa ulkoisiin asioihin. Ja juuri tässä määrin hän on tullut siirtäneeksi vastuun onnettomuudestaan itsensä ulkopuolelle, ja myöskin juuri samassa määrin hän on kykenemätön näkemään, että hänen onnettomuutensa johtuu viime kädessä hänen haluistaan. Ilman haluamista hän ei pettyisi, mutta hieman lievemmin sanottuna ilman halunsa kohteen väärin arvostusta tai mahdottomien asioiden toivomista, hän ei pettyisi ainakaan niin perustavasti kun hiemankin voimakkaamman ja pitkäkestoisesti masentuneen ihmisen kohdalla on asianlaita. Tässä kirjoituksessa annetaan vastaus siihen, miksi masentunut ihminen on kääntänyt vihan itseään kohden, siis vihaisuuden siitä, että minun fantasiani, haluni, toiveeni ja odotukseni petettiin ja otettiin pois (siis joku ihminen, erikoisasema, status, maine, raha, tai periaatteessa mikä tahansa), enkä voi nähdä mahdollisuutta nyt niiden toteutumiseen - siis masentunut ihminen on tässä suhteessa juuri TOIVOTON, että hän ei voi nähdä mahdollisuutta saada sitä mitä hän haluaa, siksi hän on masentunut. Ja tämä toivottomuus pohjimmiltaan perustuu siihen, että hän kokee olevansa ”ei mitään” ellei hän saa halunsa kohdetta. Hänen elämässään ei siis ole tarkoitusta ja merkitystä, koska tarkoitus ja merkitys on tehty riippuvaiseksi näiden halujen, toiveiden ja odotusten kohteista, niiden kautta saavutettavasta ”tarkoituksen tunteesta”, ”hyvästä itsetunnosta” jne. Eli onnellisuus on ehdollistettu itsen ulkopuolelle, kuten maineeseen, asemaan, virkaan, valtaan, tunnustukseen, kiitoksen saamiseen jne., jotka kaikki, joka tapauksessa, ovat luonteeltaan asioita, joiden yleinen arvostus tulee muuttumaan. Mutta ennen kuin katsotaan syytä vihan sisäänpäin kääntämiseen, on tärkeää myös nähdä, että masentunut ihminen tuntee - väistämättä, koska on vihainen - myös SYYLLISYYTTÄ, sillä tuo menetyksen ja pettymyksen hetken jälkeinen vihaisuus, joka siis erityisesti masentuneen tapauksessa kääntyy sisäänpäin, johtaa, melkein loogisella välttämättömyydelläkin, itsensä syylliseksi kokemiseen. Sillä ollessasi vihainen olet jo tuominnut, mikä tuo syyllisyyden mukanaan kuin varjon, vaikka syyllisyys, kuten hieman myöhemmin tulee ilmi, ei johdukaan varsinaisesti tuosta vihaisuudesta, kuten päältä katsoen vaikuttaa, vaan siitä, joka edelsi vihaisuutta: pyyteellisistä haluista. Syyllisyys ja itsen tuomitseminen ei siis koske viime kädessä vihaisuutta, vaan sen motiivia, koska vihaisuutta ei olisikaan ilman sen motiivia; vihalla on aina syy, ja se on halu ja sen suhteen koettu este tai rajoite. Sama koskee pääsääntöisesti muitakin emootioita; ne ovat alisteisia pyydeluonnolle. MASENNUS JA MENNEISYYDEN TAPAHTUMAT Ja vielä on ensin syytä katsoa psykologian ja psykiatrian vaalimaa käsitystä, joka kysymykseen muotoon pantuna on seuraava: Onko masentunut ihminen masentunut siksi, mitä hänelle tapahtui vääryytenä ja ikävinä asioina menneisyydessä? - On vain nähtävä, että masentunut ei ole masentunut sen tähden mitä hänelle tapahtui menneisyydessä, vaan hän tulee käyttämään menneisyytensä kokemuksia verukkeina ja usein näennäisen viattomana syynä sille, miksi hän on onneton, peittääkseen itseltään ja toisilta todelliset syynsä olla onneton eli masentunut. Ja nämä todelliset syyt ovat hänen halunsa, toiveensa ja odotuksensa ja niiden suhteen koettu pettymys ja vihaisuus, ja sitten syyllisyys. Ja masentunut ihminen on kiinnittynyt pettymykseensä - eli hän on tullut uskolliseksi pettymykselleen. Ja tämä uskollisuus pettymyksille tulee johtamaan haluttomuuteen elää tässä ja NYT, mitä ruokitaan sillä, että menneisyyden kokemuksista rakennetaan jatkuvasti verukkeita olla tyytymätön ja haluton mihinkään, todellisen (ja salatun) syyn ollessa siis se, että masentunut ei halua, koska asiat eivät tapahdu, eivätkä tapahtuneet, niin kuin hän olisi halunnut. Masentunut ihminen siis käyttää verukkeena menneisyyttä ja sitä mitä siellä on tapahtunut sille, ettei hänen tarvitsisi NYT ottaa vastuuta elämästään, ja uskaltaa elää se, mitä hän NYT voisi saada elämältä. Masentunut ihminen ei tahdo olla uusi ja vapaa, päästää irti menneisyydestä, ja hänen rohkeuden puutteensa tähän, on sama kuin hänen pelkonsa syyllisyydestä, johon hän tietää ajautuvansa halutessaan olla uskollinen pettymyksilleen. Mutta kuitenkin hän haluaa vain olla uskollinen pettymyksilleen ja elää kiinni menneisyydessä - siksi hän on masentunut. MASENNUS JA ANTEEKSIANTO Oleellista on sitten myös huomata, että masentunut ei pääse masennuksestaan eroon vain yrittämällä antaa anteeksi menneisyytensä vääryydet, vaan hänen täytyy kohdata vielä jotain muutakin - mikä itse asiassa on vastuussa siitä, että hän on masentunut, vaikka hän saattaakin syyttää tilaansa menneisyyden tapahtumia. Hänen on kohdattava halunsa ja niiden suhteen tapahtunut pettyminen, juuri näiden halujen suhteen koetussa pettymyksessä ja tyydyttymättömyydessä piilee myös syy siihen, miksi anteeksianto ei ole todella tapahtunut. Juuri tästä syystä, noin yleistikin puhuttuna, anteeksianto on todella vaikeaa. Ei siis riitä, että vain pinnallisesti ”hyväksyy” sen mitä tapahtui. Täytyy myös luopua siitä mahdottomasta halusta tai toiveesta (tai vähintäänkin muuntaa ymmärryksen valolla ko. halun kiihkeyttä ja sen taipumusta tuottaa yksioikoista ymmärrys-, arvostamis- ja asennoitumistapaa), joka tuotti pettymyksen, ja joka kiinnitti ihmisen tuohon tapahtumaan juuri tuon halun ja odotuksen pakottavuuden vuoksi - ja usein, jos ei aina, hyvin suoraan myös sai aikaan tuon tapahtuman, on siitä vastuussa. Mutta tätä ihminen ei tahdo nähdä, kun hänellä on vaikeuksia antaa anteeksi, hän ei siis pysty päästämään irti, koska tuo alitajuinen toive tai halu, etsii siinä menneessä tapahtumassa tai menetyksessä (esim. ihmisen menetyksessä) edelleenkin alitajuisessa fantasiassa tyydytystä, joko pettymystä ”helpottavaa” kostoa tai epätoivoista fantasiasulautumista halun kohteeseen. Ja ihmisen täytyy jo siksikin olla tuomittu kärsimykseen, koska hänen halunsa on usein mahdoton. Mutta siltä hän syyttää joko tietoisesti tai tiedottomammin pettymyksestään halunsa kohdetta ja yrittää toistamiseen uusiutuvissa katkeruuden ja toiveiden motivoimissa fantasiatiloissaan uudelleen elää tuon menetyksen tai pettymyksen ja muuttaa sitä jotenkin, toivoa, että niin ei olisi käynyt, tai fantasioida tyydytys tulevaisuuteen, jota kohden sitten aletaan suuntautumaan ”paremman” toivossa. Mutta, koska tapahtuneen syytä ei tietoisesti kohdattu, tulevaisuus tuskin lupaa parempaa; havaintoa ja kokemusta siitä kuitenkin ohjaa ja määrittää kiinnittyminen menneisyyteen. Tämä menneisyyden syyttäminen on pyydeluonnon harhauttaman ihmis-’minän’ keino välttää näiden halujen kohtaaminen ja niiden vastuuroolin tunnistaminen masennuksessa. Ja samalla tämä tarkoittaa sitä, että nämä halut estävät ‘minää’ näin kokemasta Elämää tässä hetkessä; menneisyyden syyttäminen kärsimyksestään johtaa pois tästä hetkestä suoraan - ja tulevaisuutta koskevat halut, odotukset ja toiveet niin ikään estävät ‘minää’ oivaltamasta itseään tässä hetkessä, mutta niiden suhteen masentunut juuri haluaa olla hyvin toivoton ja pettynyt ja usein käyttää menneisyyttään syynä tähän toivottomuuteen. Ja sitten siihen, miksi masentunut ihminen on kääntänyt vihan sisäänpäin. Miksi siis ihminen on menetyksen ja pettymyksen jälkeen ajautunut itsesyytöshyökkäyksen tuottamaan ahdistustilaan? Miksi hän on siis tuominnut itsensä? Kuten on jo monesti tullut selväksi, hän tuomitsee itsensä viime kädessä näiden halujensa, odotustensa, vaatimustensa ja toiveidensa vuoksi, jotka ovat pääsääntöisesti ihmiselle itselleen hyvin tiedostamattomia. HALUJEN 2-KERTAINEN SUOJA On huomattava, että ’minä’ ei tunne ensisijaisesti syyllisyyttä (vaan viiveellä tulevaa pelkoa) siitä vihaisuudesta, jolla se reagoi siihen, kun sen halut ja odotukset tuottavat pettymyksen, vaan juuri näistä haluista ja odotuksista itsestään - juuri ne ovat syyllisyyden kokemisen syy ja kohde, vihaisuus on alisteista niille. Ja on älykkäästi huomattava, että vihaisuus on vain ‘minän’ keino estää (hetkellisesti) itseään huomaamasta, tätä syyllisyyttä ja siten etenkin sen taustalla olevia pyyteellisiä haluja - projisoimalla vastuun halujensa tuottamasta pettymyksestä itsensä ulkopuolelle. ‘Minän’ halut ovat siis kaksinkertaisella suojauksella peitetty. ‘Minän’ vihaisuus auttaa ‘minää’ välttelemään molempia: sekä syyllisyyttä että siihen johtavia pyyteitä. Ja jos ‘minä’ hallitsee vihaisuutensa, se joutuu kohtaamaan syyllisyyden (ja myös vihan synnyttämän pelon), jota viha auttoi peittämään. Ja syyllisyys puolestaan estää ‘minää’ katsomasta suoraan pyyteellisiin, usein lapsellisen itsekeskeisiin haluihin, jotka ovat koko kärsimyksen kivijalka, mutta samalla kaikkein perustavimmin suojattu, naamioitu ja peitelty. HALUT PALJASTUVAT TUOTTAMIENSA KONFLIKTIEN KAUTTA Mutta ihminen tulee syvältä tiedostamattomastaan operoivista haluistaan tietoiseksi (vain) sen konfliktin kautta, joka syntyy sillä hetkellä, kun hänen halunsa ja odotuksensa kokee pettymyksen tai tulee torjutuksi. Tätä hetkeä ennen hän ei useinkaan ole ollenkaan ollut tietoinen siitä minkälaisia nämä halut ovat luonteeltaan, ts. kuinka itsekkäitä, kahmivan ahnaita ja/tai omistavia ne ovat luonteeltaan. Ja jos joku tahtoo esittää, että masentunut tai muutoin onneton ihminen ei ole itsekäs, vaan viaton, niin vastaan, että jos hän on vihaisuudesta ja pyyteestä vapaa, so. viaton, hänen masennuksensa täytyisi loppua siihen paikkaan, sillä silloin hänessä, ei ole mitään mikä ikinä voisi tehdä hänet tyytymättömäksi mihinkään, havaita yhtään epäkohtaan yhtään missään. Vaikka psykiatria opettaakin, että me sosiaalisesti opimme tuntemaan syyllisyyttä haluistamme tuon sosiaalisen oppimiskontekstin kautta, se on vain pinnallinen ”totuus. Tietenkin on niin, että halujensa ja pelkojensa kahlehtimat ihmiset vaikuttavat kasvatuksen sekä vuorovaikutuksessa kontrolloinnin, sitomisen ja syyllistävän manipuloinnin kautta toisiinsa, ja tässä mielessä niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin saavat vääristyneitä vaikutuksia itseensä, vaikutuksia, jotka jäävät elämään ihmisen persoonallisessa itsessä alitajuisesti. Mutta ihmisen kokiessa myöhemmin pettymyksiä / menetyksiä / vastoinkäymisiä, nämä voimat aktivoituvat hänessä ja liittyvät nykyiseen konflikti- tai kriisitilanteeseen. Tämä johtaa tyypillisesti masennukseen, tavallaan krooniseen väsymykseen koetun umpikujan vuoksi. Tässä kohden ihmisen sisäistämät vanhat kiinnittymät / rajoittavat uskomukset ajautuvat tekemisiin nykyiseen pettymykseen liittyvien halujen kanssa. Tämä on sisäinen konflikti ja psykologisen avuttomuuden tila, mutta se syntyy nykyisten halujen suhteen koettujen pettymysten vuoksi, ja tähän turhaumaan yhdistyy paljon aikaisempia turhaumia ja pettymyksiä. Yksi asia siinä on kuitenkin määräävää, ja se problematisoi kaiken jos joku: - Pyydeluonto. Kukaan muu ei viime kädessä ole vastuussa ihmisen reaktioista ja niiden perustalla olevien halujen omaksumisesta (puhumattakaan niistä luopumisesta) kuin hän itse. Ihminen tuomitsee itsensä viime kädessä aina vain niiden pyyteiden vuoksi, jotka ovat hänen sisäisyydessään, ja jotka johtavat joko välittömästi ja/tai välillisesti erillisyyden, eriarvoisuuden ja välinpitämättömyyden lisääntymiseen ihmisten välillä - kaikkialla maailmassa. Ja ihmisminä voi tulla näistä juuri tietoiseksi sen kautta että nämä halut pyrkivät kiihkeästi tyydyttämään itseään, ja ajautuvat konfliktiin. Ne ajautuvat konfliktiin, koska ne rikkovat jatkuvasti Ykseyden Lakia, eli Rakkauden Lakia, eli synnyttävät (niin ovelasti puolustellun ja peitellyn) erillisyyden, eriarvoisuuden, ja niihin pohjautuvan epäoikeudenmukaisuuden ja välinpitämättömyyden. Näin ‘minä’ tulee tuntemaan haluistaan syyllisyyttä, sillä ‘minän’ yhteys sen Korkeampaan Alkuperäiseen Olemukseen, välittää sille Tiedon Ykseyden Laista. Pyyteen kiihkoon ja lupauksiin uskova ’minä’ tosin ei halua kuunnella tätä Ääntä - pitkään aikaan. Mutta ‘minä’, joka rikkoo Rakkauden Lakia, haluamalla erikoisosan, olla muita tärkeämpi, etuoikeutetumpi jne., ajautuu epätotuudellisuuteen ja tuntee sen omantunnon tuskana, siis syyllisyytenä. Tällöin ‘minä’ myös tuntee vihaisuutta itseään kohtaan aina sen mukaan, miten ‘minä’ suhtautuu tähän sisältään nousevaan syyllisyysuhkaan ja miten ’minä’ tiedostaa ja ymmärtää tämän. ‘Minä’ voi myös pyrkiä kieltämään ja torjumaan tämän syyllisyysuhan parhaansa mukaan, mikä johtaa pääsääntöisesti muun tyyppisiin psyykkisiin oireisiin kuin masennus. PETTYMYS-SHOKKI Mutta jatketaan masennuksen yhteydessä asian tarkastelua, siis vihan kääntymistä sisäänpäin. Ja täytyy siis tässä kohtaa myös korostaa, että viha on aina ensi kädeltä ulkoistuvaa, siis projisoituvaa. Ja näin on voittopuolisemmin muissa psyykkisissä häiriössä kuin masennuksessa, jossa se kääntyy siis sisäänpäin. Mutta juuri tuo konflikti, joka seuraa halujen ja odotusten tuottamasta pettymyksestä, on se, joka on edeltänyt masennusta. Pettymyksen tai torjutuksi tulemisen hetkellä halujen ja odotusten ulospäin suuntautuva energia tulee äkisti estetyksi tai rajoitetuksi tai jopa tyystin pysäytetyksi, koska niiden kohde ”otetaan pois” tai se muuntuu tai osoittautuu joksikin muuksi kuin mitä halu halusi tai odotukset odotti. Tämä on pettymys-shokki, hetki, jolloin halun ”liike-energian” tyssääntyminen ”kasaannuttaa” äkisti tämän haluenergian kehoon, joka ihan kirjaimellisesti tärisee ja on sen puristuksen ja paineen kourissa. Tällöin ‘minää’ pakotetaan tietoiseksi tästä kehoon levinneestä häiriö- tai shokkitilasta, johon liittyy mahdollisuus ja ikään kuin väistämätön vaatimus, että ‘minä’ tulisi tietoiseksi liittoutumisestaan näiden haluvoimien kanssa, joiden kiihkeys ja usein myös potentiaalinen väkivaltaisuus ja ahnaus, tulee usein hyvin korostuneesti esiin juuri tässä tilanteessa, jossa ‘minä’ antautuu pettymyksensä vuoksi närkästyneelle turhautuneisuudelle ja suuttumukselle. HALUJEN TIEDOSTAMINEN ® SYYLLISYYS Mutta masennukseen taipuvainen ihminen ei menettele yleensä näin, ainakaan hyvin eksplisiittisesti, vaan hän, kykenee tulemaan tuolla hetkellä usein esitietoiseksi noiden halujen ja odotusten itsekkäästä luonteesta ja kokee myös tietoisemmin syyllisyyttä vastaavassa määrin. Kyllä hänessäkin vihaisuus heräsi, mutta hän tuli siitä halujensa itsekkyysluonteen kokemisen myötä myös tietoisemmaksi, ja täten käänsi sen sisäänpäin, koska ei kyennyt olemaan niin epärehellinen, että olisi syyttänyt niin estottomasti ja hillitsemättömästi haluistaan ja odotuksistaan toisia ihmisiä sekä ulkoisia asiantiloja, kuten tekee se, joka ei juuri ollenkaan kykene näkemään halujensa pyyteellisyyttä, vaan kokee ne aina automaattisesti oikeutetuksi ja siksi syyttää ehkä jopa varsin raivoisasti toisia niiden tyydyttämättömyyden tuottamasta pettymyksestä. Nyt masennukseen taipuvaisenkin ‘minän’ täytyy kuitenkin aloittaa suojautuminen toisaalta tältä syyllisyydeltä ja vihaisuudelta, koska ne ovat niin tuhoisia, ettei ‘minä’ voi liittää niitä itseensä muuta kuin hetkellisesti, ja toisaalta myös niiltä haluilta, jotka edelleen ovat osa tähän minään kiinnittyneitä self-voimia, jotka muutoin pakottaisivat ‘minän’ kokemaan jatkuvaa syyllisyyttä ja kelvottomuutta. Täten ‘minä’ organisoi käyttöönsä saamistaan muista self-voimista puolustusreaktion, joiden avulla ‘minä’ tunkee sekä syyllisyyden ja halut syvälle tiedostamattomaan - siis juuri fyysiseen kehoon asti laittaen sen kärsimään ihan kirjaimellisesti itsensä puolesta sekä tämän syyllisyyden että näiden halujen tuottaman riivauspaineen. Näin etenkin lihaskeho muuttuu jäykäksi ja se alkaa psykosomatisoimaan näitä halu- ja emootioenergioita eri tavoin. Tämän jälkeen ‘minä’ sitten pyrkii mielen tasolla peittämään kaikki näiden tukahdutettujen halujen ja emootioiden ajoittain manipuloimat ahdistusta ja uhkaa tuottavat mielikuvavirtaukset siten, että se siirtää tarkkaavuuden pois niistä ja etsii pikaisesti jotain ulkoisia neutraalimpia mielen sisällön lähteitä, kuten työ, muut puuhastelut sekä viihde jne. MASENNUKSEN VARSINAINEN MUODOSTUMINEN Ja näin kehittyy asteittain se tila, jota kutsutaan masennukseksi, joka on siis se tila, jossa tuo sisäänpäin käännetty syyllisyys, vihaisuus ja tukahdutettujen halujen ja toiveiden pato ja kerrostuma on tullut niin vahvaksi ja sakeaksi, ettei ‘minä’ enää saa yhteyttä elämään kehon sisällä! Juuri tästä johtuu masentuneiden ihmisten voimattomuus, uupuneisuus, elämänhalun ja mielekkyyden tunteen puute. He kerta kaikkiaan ovat irti Elämästään sisällään, irti elämän energiastaan, koska ovat rakentaneet sellaisen eristävän suojapanssarin tämän Elämän lähteen päälle, etteivät saa yhteyttä siihen, eivät siis anna sen enää elvyttää heitä joka hetki, uudistaa heitä joka hetki, ei edes enää yöunen aikana, koska ‘minä’ on silloinkin kovin defensiivinen ja tuon luomansa alitajuisen uhan ahdistama, kuten niin tyypilliset uhkaunet sen paljastavat. Masentuneen ‘minä’ voidaan pitää siis sen verran älykkäänä ja itse-rehellisenä, että se ei pysty aivan esteettömästi ja täydellisesti projisoimaan vastuuta haluistaan itsensä ulkopuolelle, siis toisiin ihmisiin ja asiantiloihin. Mutta niin rehellinen ja älykäs masentuneen ‘minä’ ei kuitenkaan ole, että se tahtoisi suoraan kohdata tämän tuskansa, onnettomuutensa SYYN, eli HALUTTOMUUTENSA LUOPUA mahdottomista tai toistuvia pettymyksiä tuottavista haluistaan, odotuksistaan, vaatimuksistaan, toiveistaan ja niiden orjana olevista mielen fantasioista, vaikka sillä todennäköisesti onkin konfliktiensa vuoksi jokin oivaltava yhteys niihin. Mutta tätä masentuneen ‘minä’ ei kuitenkaan tahdo, vaan se haluaa säilyttää kuitenkin nämä halut tukahdutettuna - ja naamioituna joksikin muuksi kuin mitä ne todella ovat, sillä masentuneessa elää kuitenkin toivo, että tulevaisuudessa voisi tulla jokin suuri ja ”parempi pelastaja ihminen” tai ”oikeudenmukaisemmat” erikoisolosuhteet, jonka kautta tai jossa nämä halut ja odotukset saisi sitten tyydyttää ilman pettymystä ja rajoitusta. Usein esitietoisesti ihminen kuitenkin tiedostaa tällaisen itsensä pettämisen, ja tällaiset mielessä häivähtävät ajatukset synnyttävät lisää toivottomuuden tunnetta, mikä puolestaan voimistaa kokemusta masentuneisuudesta. MASENTUNUT KIELTÄÄ ELÄMÄN Näin ‘minä’ tuomitsee itsensä NYT-hetken kokemuksen inflaatioon, ja kieltäytyy näkemästä, että Elämä on NYT hyvää, koska se ei anna masentuneen kokemuksessa hänen haluilleen ja toiveilleen mahdollisuuksia. Näin masentunut kieltäytyy elämästä NYT, siis kieltää Elämän hyvin konkreettisesti koska Elämä ON vain NYT. Ja hänen toivottomuuden, merkityksettömyyden ja tyhjyyden tunteensa ovat kaikki vain tuota samaa epäkypsää kieltäytymistä elää Elämää NYT, koska hän ei tahdo päästää pettymyksestään irti - siis mistä pettymyksestä? Juuri siitä, että Elämä ei taivu hänen halujensa ja odotustensa mukaisesti, ikään kuin Elämä olisi vain hänen halujaan ja odotuksiaan varten. Mutta sitä hän itse asiassa vaatii ja hänen masennuksensa on kapina Elämää vastaan, siis tavallaan hyvin suora hyökkäys Jumalaa ja Hänen Tahtoaan vastaan, itsekäs julistus: ”‘minä’ haluan olla erikoistapaus, luomistuloksen pitää noudattaa minun halujani ja mieltymyksiäni, muuten ‘minä’ aion masentua ja en aio rakastaa enää”. Juuri tällaiset ovat jo yleisyydestään kansansairautenakin pidetyn masennuksen salatut kasvot, vaikka siitä julkisuudessa puhuttaessa halutaan luoda kaunisteltu uhriroolitarina, siis kuva ihmisestä, joka on hyvinvointiyhteyskunnan viaton uhri, jolla ei juuri ole osaa eikä arpaa siihen, miksi hän kärsii. Mutta totuus on, että hän valitsee sen. Tietenkään ihminen ei halua nähdä tätä, hän haluaa vain pysyä valitsemassaan uskomusjärjestelmässä, jota käytetään tuottamaan perusteluita ja oikeutusta masennukselle. Mutta on totta, että ihminen kuitenkin näkee vain sen minkä hän on saavuttanut itsetuntemuksenaan, sillä havaintomme maailmasta ulkopuolellamme on suora heijastuma tuosta inhimillisestä itsestä ja sen älykkääseen ’minään’ kohdistamasta viekkaasta manipulaatiosta ja orjuutuksesta. Ja vain tuntemalla tämän inhimillisen itsen pohjamutia myöten, voi tuntea myös maailman - mutta myös sitten sen, mikä on sen alla Todellista, so. Oikeaa, Hyvää ja Kaunista. Ja tätä ei voi löytää maailmasta, sillä Jumalaa - suorana kokemuksena - ei voi löytää maailmasta, joka on katoavainen, mutta Jumala ON Ikuisena Todellisuutena Sinussa, Sinun Todellinen Itsesi, Joka on yksi Jumalan kanssa. Sen kokeminen alkaa pyhästä NYT-hetkestä, johon ei sisälly kokemusta masennuksesta. Matti Ylén