- Sosiaalisuuden ongelmista - _______________________________________________ Kysymys: ”Aloittaessani muutama vuosi sitten henkisen tien olen joutunut kohtaamaan ahdistavan ongelman: minun on alkanut olla hyvin vaikea olla aikaisemmissa sosiaalisissa suhteissani. Koen itseni oloni niissä stressaantuneeksi, epämukavaksi ja vaivautuneeksi. Esimerkiksi se, miten koen suhteeni joihinkin perheen jäseniini tai aikaisempiin ystäviini on muuttunut sellaiseksi, etten enää pysty olemaan niissä samanlainen ihminen kuin aikaisemmin. En esimerkiksi osaa nauraa enää samoille vitseille tai jaksa todella kiinnostua siitä, mistä he puhuvat ja ovat innostuneita. Ja toisaalta huomaan olevani jotenkin herkempi kaikenlaisille karkeuksille ja epähienotunteisuudelle. Tunnen myös vastenmielisyyttä ja ärtymystä sitä tapaa kohtaan, jolla ihmiset ovat vuorovaikutuksessa: he puhuvat toistensa päälle, eivätkä kuuntele todella toisiaan ja kun heille sanoo ”ei” tai ettei hyväksy jotain, vaikuttaa siltä, etteivät he ota sitä tosissaan tehden siitä jopa pilaa tai sitten loukkaantuvat. Minulla on myös näitä henkisiä ystäviä. Heidän kanssaan on alkanut olla rasittavaa, koska jotkut heistä puhuvat lähinnä vain itsestään, toiset vaikuttavat olevan jotenkin etäisiä ja pyrkivät neuvomaan ja kontrolloimaan. Ja milloin ilmaisen oman kantani jossain asiassa, on melko tavallista, että syntyy riita, jos puolustan vähääkään näkemystäni. Eräs näistä ystävistä puhuu mielellään kauniisti ystävyydestä, mutta siinä miten hän sitä itse elää todeksi vaikuttaa olevan melkoista ristiriitaa. Minulla on usein todella ristiriitaisia tunteita sen kanssa, miksi he ylimalkaan haluavat tavata minua ja olla kanssani tekemisissä. Tuntuu siltä, että he vain käyttäisivät minua oman minäkuvansa vahvistamisen tarpeisiin, ja etteivät he olisi minusta aidosti ihmisenä tai ystävänä todella kiinnostuneita - lähinnä vain pinnallisesti uteliaita mikäli eivät ole vähään aikaan kuulleet minusta mitään. Toisinaan tuntuu, että nämä ihmissuhteet ovat kuin jotain peliä, jota ihmiset pelaavat kuin horroksessa pitäen toisiaan itsestään selvyytenä ja käyttäen toisiaan omien tarpeidensa tyydyttämiseen ja osoittaen vahvaa kiinnostusta toisilleen lähinnä vain silloin, kun he haluavat jotain vain itselleen tai ovat uteliaita toisesta koska arvelevat voivansa hyötyä jotenkin hänestä. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen - voisitko jotenkin valottaa tätä, sillä toisinaan pelkään, että kuvittelen tai aiheutan yllä kuvaamani asiat itse. _______________________________________________ Kiitos tärkeästä kysymyksestäsi! - On varmasti melkoinen määrä ihmisiä, jotka kokevat enemmän tai vähemmän niin kuin kuvaat omaa sosiaalista ongelmaasi. Ja haluan heti aluksi sanoa, että kuvaat ehdottomasti todellista ongelmaa, et vain sellaista, mitä olisit kuvitellut ilman todellista aihetta - siitäkään huolimatta, että ajoittain mielesi on tähän sosiaaliseen problematiikkaan liittyen niin paineistunut, että se varmasti vääristää kokemustasi ja ajatuksiasi siitä, miten asiat ovat. Tämä on kuitenkin melko väistämätöntä, kun sosiaaliset suhteet ovat - niin kuin ne tässä yli-individualisoituneessa elämäntavassamme ovat - pinnallisia ja yksilön itsekeskeisten tarpeiden varaan rakentuneiden persoonallisuuksien kautta korostuneesi määrittyviä. Kun ihmiset sitten aloittavat henkisen kasvun tien tässä länsimaisessa (itsekeskeisyyden läpäisemässä kulttuurissa), he aloittavat ihmisyyden korkeampien ihanteiden inspiroimina itsensä kasvattamisen ja itsensä asteittaisen puhdistamisen - juuri kuvaamistasi ongelmallisista sosiaalisista taipumuksista - kohti näiden korkeampien ihanteiden mukaista ihmisyyttä. Tässä prosessissa he tulevat ajan mittaan sensitiivisemmäksi (kuten omalla kohdallasikin on käynyt) kaikelle sille vähempiasteisesti kehittyneiden ihmisten tuottamalle karkeudelle ja epähienotunteisuudelle, jota kuvasit melko monipuolisesti. Olet joutunut kokemaan ja tutkimaan - alati sensitiivisemmäksi tulleena - juuri tuota kaikkea mitä henkisesti kehittymätön ihmisyys saa aikaan ihmisten välisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ja se on kieltämättä ahdistavaa, stressaavaa ja epämiellyttävää - erityisesti ja etenkin juuri sille, joka on alkanut aidosti kasvamaan ulos sen edustamasta tietoisuudesta, kohti ihmisyyden korkeampia ilmentymisihanteita. Kehityspsykologisesti ja sosiaalipsykologisesti tähän liittyy seuraava tärkeä itsetuntemuksellinen kehitystehtävä, joka voi toimia tärkeänä vapauttajana, kun sitä oikein omakohtaisesti soveltaa. Ihmisen psyykessä on kerrostumia, jotka ovat rakentuneet eri ikävaiheiden ja elämänvaiheiden ihmissuhteissa. Kun ihminen on elänyt tietynlaisten vuorovaikutusta ohjaavien mallien, ihanteiden ja normien mukaisesti aikaisemman vaiheensa ihmissuhteissaan ja mikäli nämä mallit, ihanteet ja normit muuttuvat huomattavasti myöhemmin, hänen alitajuiseen itseensä jää kuitenkin tämän identiteetin varhaisempi aktiivinen alue, joka on usein ristiriidassa näiden uudempien mallien, ihanteiden ja normien kanssa. Tämä tarkoittaa monesti sitä, että tällöin ihmisen on melko hankalaa olla tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa vuorovaikutus perustui näihin aikaisempiin malleihin, ihanteisiin ja normeihin. Näin on erityisen usein juuri silloin kun ihminen joutui pettymään siihen, mitä näistä ihmissuhteista tuli tai mitä niissä tapahtui sen vuoksi, että hän toimi niissä näiden aikaisempien mallien, ihanteiden ja normien mukaisesti. Ihminen joutui kokemuksen kasvattamana oppimaan uusia vuorovaikutusmalleja ja -normeja välttääkseen ne ongelmat ja kriisit, joita vanhemmat tuottivat, ja etsimään uusia ihmissuhteita, joissa hän voi elää todeksi nämä uudet ja yleensä kehittyneemmät ja realistisemmat mallit, ihanteet ja normit. Se, että ihminen ei enää koe hyväksi olla tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa toimittiin noiden aikaisempien mallien varassa, on perin luonnollista ja tarpeellista, jotta ihminen löytäisi sellaiset sosiaaliset kontaktit ja aktiviteetit, jotka sopivat hänelle ja auttavat häntä kehittymään eteenpäin ja vapautumaan aikaisempien vuorovaikutusmallien aiheuttamasta pysähtyneisyydestä, konflikteista ja kärsimyksestä. Tämä on itse asiassa aivan yhtä luonnollista kuin se, että ihmiset kasvavat erilleen miltei kaikista lapsuusajan ystävistään ja kavereistaan. On melko yleistä, etteivät aikuiset osaa päästää samalla tavalla irti heidän vanhoja vuorovaikutusmalleja edustaneista ystävistään, vaan he kiinnittyvät heihin ja yrittävät jonkinlaisen tavan tai tottumuksen mukaisesti jatkaa näitä ystävyys- tai muita ihmissuhteita, joilla ei kuitenkaan ole enää heidän henkisen elämänsuunnitelmansa kannalta mitään tarkoitusta. Ja tällöin hyvin usein ylläpidetään vanhaa psyykkistä energiaa, egoisen itsen vuorovaikutusmalleja ja normeja, joiden kautta egoinen ihmisyys yrittää jatkaa vanhaa olemassaoloaan, ollen hyvin taipuvainen muuttamaan toisia itsensä kaltaiseksi (koska egoista luontoa kalvaa tietty epävarmuus sen omasta arvosta ja huoli siitä, että toiset kasvavat joksikin mitä paitsi se jäisi). Se, että ihmiset eivät aikuisiällä koe vanhoista ihmissuhteista luopumista lasten kaltaisella tavalla yhtä luonnolliseksi ja myös välttämättömäksi perustuu siihen, että he kehityksessään pysähtyvät tiettyihin vuorovaikutusmalleihin, ihanteisiin ja normeihin ja yrittävät pitää kanssaihmiset niiden mukaisessa ihmisyydessä kiinni. Tässä on erityisen tärkeää tiedostaa juuri se, miten ihminen, joka on jo omaksunut uusia vuorovaikutusta ohjaavia malleja, ja jolla on jo niitä ylläpitäviä ja vahvistavia uusia ihmissuhteita, on usein tietyllä tavalla taipuvainen ”taantumaan” vanhoihin vuorovaikutusmalleihinsa, milloin hän tulee tekemisiin näitä vanhoja vuorovaikutusmalleja edustavien menneisyyden ihmisten kanssa. Tämä ”taantuminen” syntyy osaltaan siksi, että ihmiset, joiden kanssa hän oli aikaisemmin tekemisissä (noudattaen heidän kanssaan tiettyjä sosiaalista vuorovaikutusta ohjaavia ääneen sanomattomia malleja), kohdistavat häneen edelleen alitajuisia odotuksia toimia, arvostaa ja suhtautua juuri samalla vanhalla tavalla, välttääkseen näin ahdistavan ja hämmentävän erillisyyden tunteen - ja jopa konfliktin, joka johtuu siitä, etteivät ihmiset saa enää toisiltaan tukea (vanhalle) identiteetilleen. Yllä sanotun pohjalta voisinkin kysyä sinulta, mikä estää sinua antamasta näiden ihmisten jäädä pois elämästäsi, kun et enää koe tarvitsevasi heitä ja saavasi heiltä muuta kuin voittopuolisesti tuota karkeaa ja epähienotunteista tai omalta kannaltasi katsoen melko tyhjänpäiväistä ihmisyyttä? - Ja kuten tiedät, ei ole sinun tehtäväsi yrittää muuttaa heitä; se johtaisi vain siihen, että kiinnityt heihin entistä vaikeammalla tavalla. Itse asiassa, olet kasvamassa kohti sellaista vaihetta omassa kehityksessäsi, ettet oikein voi päästää yhtään sellaista ihmistä lähelle sisäistä itseäsi, johon et voi koko sydämestäsi luottaa, sillä jokaisen sellaisen ihmisen lähellä joudut olemaan varautunut ja valvomaan sitä, ettet tee tai sano, mitä hän käyttäisi sinua vastaan, tavalla tai toisella. Myös se riittää syyksi olla varautunut, kun et voi olla varma, että he lainkaan ymmärtävät sinua ja sitä mikä on sinun totuutesi. Esimerkiksi nk. henkiset ihmiset, jotka kilpailevat sinun kanssasi siinä, että he yrittävät osoittaa sinulle olevansa sinua henkisesti kehittyneempiä (mikä on valitettavan yleistä!), voivat tuskin olla sinun ystäviäsi, koska he eivät todella välitä sinusta, vaan elävät sinun kanssasi oman egoisen itsensä itsetunto-ongelman ylläpitämää pakonomaista kilpajuoksua, ja usein salaisesti kadehtivat sinua ja ovat valmiita nousemaan sinun ”yläpuolellesi” korjaamaan sinun ”virheitäsi” milloin vain saisivat siihen tilaisuuden. He ovat myös usein uteliaita sinusta kuvaamallasi tavalla, koska pelkäävät, että sinä edistyt heidän yläpuolelleen. Oikeastaan pienikin määrä tällaista tekee jo ihmissuhteesta melko kyseenalaisen ja haitallisen. Tällaisissa ihmissuhteissa sinulla ei ole rauhaa, eikä Rakkautta, ja tuskin voisit todella parantua ja kasvaa siihen sisäiseen vapauteen ja harmoniaan, johon todella Rakastavan ja välittävän ihmisen tuki on ehdottoman tärkeä. Siksi sanon sinulle suoraan: et tarvitse niitä ihmisiä henkilökohtaiseen elämääsi, jotka eivät tahdo ja kykene Rakastamaan ja tukemaan sinua. Mutta sinun on tietysti oivallettava ja ymmärrettävä tämä ihan itse! Matti Ylén	Takaisin