- Inhimilliset standardit ja Universumin Standardit - _______________________________________________ ”Vain … viattomuus, sisäisen aistin uudelleen herääminen ihmissieluissa, voi antaa edellytykset sellaisten yhteistoiminnan muotojen muodostumiselle, jotka eivät kariudu siihen, että ihmiset ajautuvat niissä keskinäisiin ristiriitoihinsa, joita inhimillisten standardien varassa toimiva kunnian- ja vallanhimoinen ihmisyys saa miltei väistämättä aikaan.” _______________________________________________ Sisällys: Johdanto Inhimillinen arvovalta ja ylpeyden vaatteet Sen mitä ihminen luulee omistavansa kuuluu Jumalalle Inhimillisyys korkeampien kykyjen kehityksen esteenä Mitä tarkoittaa olla suuri Jumalan edessä? Viattomuus ja sisäinen aisti Näkevät sokeiksi ja sokeat näkeviksi? Sisäinen aisti yhteistoiminnan edellytyksenä Uuden ajan yhteistyökykyiset ihmiset Loppusanat Johdanto Mikä onkaan sellaisten hankkeiden, tekemisten ja pyrkimysten arvo, jotka eivät perustu Universumin standardeihin? Voivatko ne tulla kestämään ja palvelemaan mitään todella tärkeää? Harva todella tiedostaa yllä sanottua ryhtyessään johonkin. Saadakseen taivaan auttajat mukaan omiin hankkeisiinsa ja pyrkimyksiinsä ihmisten täytyisi olla valmiit täyttämään myös universumin standardit. Kaikkein tärkein ja ensisijaisin näistä standardeista on se, että tahtoo edistää toiminnallaan epäitsekkäästi kokonaisuuden hyvää. Miten voisit saada toimintaasi tueksi taivaan auttajat, mikäli pyrkimystesi motivaationa on esittäytyä ihmisten edessä henkisesti edistyneenä ja pyrkiä vaikuttamaan heidän elämäänsä, jotta saisit tunteen, että olet tärkeä ja vaikutusvaltainen ihminen? – Tällaiset inhimilliset motivaatioperustat joko estävät kokonaan ylösnousseiden mestareiden ja enkelijoukkojen osallistumisen toimintasi tueksi tai asettavat sille suuria rajoituksia. Toisen tärkeän standardin muodostaa ihmismielen kyky tunnistaa, tunnustaa ja kestää tosiasiat, jotka vallitsevat hänen toimintaympäristössään ja tämän jälkeen soveltaa niihin sitä mitä olen kutsunut korkeamman Itsen erottelukyvyksi ihmisen sielussa. Miten taivaan joukot voisivat osallistua toimintasi tukemiseen, kun pitäydyt itsepintaisesti vaalimissasi emotionaalisesti ja inhimillisesti sävyttyneissä käsityksissäsi, joiden kautta tulkitset ja ymmärrät kaiken mitä havaitset ja kohtaat – usein menettäen tasapainosi heti, kun et löydä vahvistusta omalle totuudellesi. Ja mikäli mielesi vastustaa uuden oppimista etsien itsepintaisesti vain oikeutusta sille, miten se näkee asiat ajautuen tässä jopa välirikkoja tuottavaan emotionaaliseen painostamiseen ja epäsopuun toisten kanssa, on selvää, ettet voi saada taivaan tukea sille, mitä olet tekemässä tai mihin olet ryhtymässä. Inhimillinen arvovalta ja ylpeyden vaatteet [ylös] Tässä on usein ongelmana se, että ihmiset eivät ymmärrä mitä ylpeys todella tarkoittaa tai miten ylpeys ilmenee kätkeytyneissä muodoissaan, sillä se myös pukeutuu mitä vaatimattomimman vaatteisiin yhtä hyvin kuin sellaisiin paradoksaalisiin sosiaalisiin asenteisiin, milloin joku pyrkii tekemään jostakin tietystä ihmisestä erittäin ”arvovaltaisen” korostamalla sitä muille – saadakseen muut ottamaan näin heidät itsensäkin vakavammin. Sillä salaisesti he yrittävät antaa vaikutelman omastakin tärkeydestään sen näennäisvaatimattomuuden kautta, että heillä on näin ”arvovaltaisia” kontakteja. Olen monesti kohdannut sen, miten ihmiset, jotka ovat oman sosiaalisen arvovaltansa kanssa kriisissään (ja monet ovat sitä kroonisesti!), ovat taipuvaisia yrittämään ottaa lähipiiriinsä kuuluvilta ihmisilta pois ”heidän luulonsa itsestään” sen kautta, että tulevat kertomaan miten ”arvovaltaisia, edistyneitä tai suuria” ihmisiä he tuntevat tai miten suuren tai arvovaltaisen opettajan he nyt ovat löytäneet. Ja on miltei surkuhupaisaa huomata, kuinka nämä ihmiset osoittavat pettymyksen, turhauman tai jopa suuttumuksen merkkejä, milloin he eivät onnistu saamaan kanssaihmistään tulemaan mukaan tähän epäjumalansa palvontaan – tunnistamattaan, että sen salainen syy on ylpeydessä ja siihen liittyvässä kateudessa, jota koetaan sellaisen ihmisen yksilöllisyyttä kohtaan, joka haluttaisiin ”alentaa ja palauttaa ruotuunsa” saamalla hänet myös tunnustamaan ja kumartamaan tätä heidän löytämäänsä ”suurta ja arvovaltaista”. Tällaista – sen eri ilmentymismuodoissaan - on valitettavan paljon paitsi henkisten ihmisten myös muiden arvovalta-statuksiin kiinnittyneiden ihmisten sosiaalisissa piireissä, kuten akateemisten ihmisten piireissä. Sen mitä ihminen luulee omistavansa kuuluu Jumalalle [ylös] Kaikki tällainen inhimillisistä standardeista sekä niihin liittyvistä arvoista, asenteista ja tarpeista muodostuva niin itsensä kuin toisten rajoittaminen, johtaa siihen, että toiminta ei voi saada tuekseen merkittävää taivaan joukkojen osallistumista. Tällöin ihmiset eivät tunnista ja tunnusta sitä, mihin Jumalan tahdon mukainen toiminta perustuu, eikä näin ollen myöskään sitä, minne kaikki kunnia siitä kuuluu – kyllä, myös heidän menestymisestään! Esimerkkinä tästä voisi sanoa sen, että ihmiset ovat tyypillisesti taipuvaisia ajattelemaan, että heidän ajatuksensa ja ehkä viisaatkin ideansa syntyvät vain heidän omasta olemuksestaan käsin. Mutta totuudessa on sanottava, että kaikki merkittävä, mitä ihminen ilmentää niin ajatuksen, tunteen kuin toiminnankin aikaansaannoksina, virtaa ensin hänen tietoisuuteensa häntä ympäröivien korkeampien olentojen tietoisuudesta, joiden piiriin inhimillinen tietoisuus aina sisältyy ja on vaihtelevalla tavalla yhteydessä. Se, että ihminen on sitten kovin taipuvainen tuntemaan tästä ylpeyttä ja kaipaa itselleen arvovaltaisuutta, kertoo vain sen, että hän on paitsi tietämätön ylläsanotusta totuudesta kuin myös siitä, että hän on etsimässä kiitosta vain itselleen, ei Jumalalle, jonka piiristä hän vastaanotti nämä oivalluksensa. Inhimillisyys korkeampien kykyjen kehityksen esteenä [ylös] Mikäli siis ihmiset sallivat omassa sielunelämässään elävän ja vaikuttavan tällaisten motivaatiotekijöiden, johtaa se väistämättä siihen, että he eivät voi saada oman toimintansa tueksi henkimaailman joukkoja, paitsi hyvin rajoitetusti. Monet henkiset ihmiset ovat ihmetelleet minulle sitä, miksi heidän monia vuosia kestäneet henkiset ponnistelunsa eivät ole johtaneet suurempaan edistykseen - mm. erilaisten selvänäköisten kykyjen kehittymiseen. On suoraan sanottava, ettei siinä ole mitään ihmeteltävää: he eivät ole tehneet luonteistaan riittävän jaloja ja puhtaita; he yhä sallivat ylläkuvattujen heikkouksien ja luonteen vääristymien jatkaa ilmentymistään persoonallisuudessaan. Miten ihmeessä henkimaailma voisi suoda tällaisia korkeampia kykyjä kenellekään, ellei hän ole täyttänyt niiden edellyttämiä vaatimuksia! Tämä voi tapahtua yhtä vähän kuin voisi tapahtua se, että ydinvoimalan valvomoon voitaisiin ottaa koko järjestelmän hallinta- ja toimintaedellytyksiä hallitsematon ihminen! Vertaus sopii sikälikin, että vaarat olisivat molemmissa tapauksissa ilmeisiä. Kun pyyteet ja inhimilliset standardit ohjaavat ihmisten suhtautumista miltei ihan kaikessa ja saavat aikaan epäharmoniaa ja tarpeettomia ongelmia, kuinka heille silloin voitaisiin uskoa käyttöön sellaisia kykyjä ja voimia, jotka tällaisten sieluun kuuluvien virhetaipumusten vuoksi johtaisivat mitä katastrofaalisimpiin seurauksiin, ei vain ko. ihmisten, vaan myös laajemman kokonaisuuden kannalta. Henkimaailma on saanut aivan liian paljon näyttöä siitä, mitä seuraa, kun inhimillisen tarpeiden vallassa olevalle sielulle luovutetaan hyvässä uskossa korkeampaa kehitysastetta vastaavia kykyjä. Mitä tarkoittaa olla suuri Jumalan edessä? [ylös] Tuohon arvovaltaisuuden illuusioon liittyy keskeisesti myös se, että uskotaan, että muodollinen oppineisuus, siis tuo jo Nasaretilaisen kavahtama kirjanoppineisuus (asioiden älyllinen hallinta ja muistaminen), tarkoittaisi jotain suurta taivaan joukkojen näkökentässä. Eikö mestari Jeesus sanonutkin jotain hyvin ensisijaista ja tärkeää, kun hän Matteuksen evankeliumin kuvauksen mukaisesti otti väkijoukon keskellä eteensä pienen lapsen ja sanoi, että ”joka teistä tahtoo olla suurin taivasten valtakunnassa, hän olkoon tämän pienen lapsen kaltainen”. Ja eikö hän myös sanonut, että ”ellette te tee paremmin kuin fariseukset ja kirjanoppineet te ette pääse taivasten valtakuntaan”. Tällä hän tarkoitti, että ollakseen suuri taivasten valtakunnassa, ihmissielun ei pidä olla rakentunut inhimillisten standardien mukaan, etsien kunniaa ja huomiota itselleen ja itsensä kaltaisille, ja sitten vihata, arvostella ja kritisoida niitä, jotka eivät ole tämän inhimillisen itsen rajoittavien standardien mukaisia. Viattomuus ja sisäinen aisti [ylös] Saavuttaakseen jälleen taivasten valtakunnan kansalaisuuden edellyttämät standardit ihmisen täytyisi jälleen tulla viattomaksi, ja päästä eroon tuosta epäjaloksi muuntuneesta ihmisyydestään, sen itsekkäästä motivaatioperustasta. Tämä viattomuus voidaan parhaiten ymmärtää sen englanninkielisen vastineen etymologiaa tarkastellen, sillä sana ”innocence” koostuu kahdesta juurisanasta ”inner” ja ”sense”. Ne, jotka ovat (jälleen) viattomia, ovat niitä jotka ovat saavuttaneet tämän sisäisen aistin uudelleen toimivuuden ja heillä on siksi sisäisen sanan kuulemiskyky eli ”inner sense”. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, mistä olen monissa kirjoituksissani puhunut ihmisen sisäisestä yhteydestä hänen omaan yksilölliseen Kristus-Itseensä. Kuullessaan ja seuratessaan tämän sisäisen korkeamman Itsensä opastusta ja ollessaan sen valaisema, ihminen tekee omaa elämäänsä koskien Jumalan tahdon. Ja silloin Nasaretilaisen sanojen ”jokainen joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon on minun äitini, veljeni ja sisareni” tosi merkitys avautuu hänelle, ja hän ymmärtää inhimillisten standardien katoavuuden, sekä sen, että inhimillisten standardien ”kuulemisesta” seuraa sisäisen kuulemiskyvyn menettäminen. Näkevät sokeiksi ja sokeat näkeviksi? [ylös] Myös Nasaretilaisen monille vaikeasti käsitettävissä oleva ilmaisu ”minä olen tullut tekemään näkevistä sokeita ja sokeista näkeviä” tarkoittaa syvimmässä merkityksessään tätä samaa: ne, jotka näkevät inhimillisten standardien mukaan täytyy ensin tehdä näiden rajoittavien standardien suhteen sokeiksi, jotta heistä voitaisiin tämän jälkeen tehdä näkeviä korkeamman Itsen standardien mukaan. Tähän liittyy myös Nasaretilaisen huomautus siitä, että ”varo ettei sinussa oleva valo olekin pimeyttä”. Tällä muistutetaan niin ikään juuri siitä vaarasta, että ihmisten henkisyys ja siihen liittyvä toiminta rakentuisi vain inhimillisten tarpeiden varaan. Ne, jotka luopuvat egoisen itsensä äänen seuraamisesta ja sen luomien motiivien, havaintojen ja reaktioiden kahleista (ts. inhimillisistä standardeistaan), saavat tuekseen henkimaailman valon, ja silloin heidän valonsa on sellaista, joka saa heidät todella näkemään. Sisäinen aisti yhteistoiminnan edellytyksenä [ylös] Vain yllä kuvattu viattomuus, sisäisen aistin uudelleen herääminen ihmissieluissa, voi antaa edellytykset sellaisten yhteistoiminnan muotojen muodostumiselle, jotka eivät kariudu siihen, että ihmiset ajautuvat niissä keskinäisiin ristiriitoihinsa, joita inhimillisten standardien varassa toimiva kunnian- ja vallanhimoinen ihmisyys saa miltei väistämättä aikaan. Näin ollen ne, joilla ei ole tarvetta tulla asetetuksi jonkinlaiseen arvovaltaiseen asemaan sosiaalisissa suhteissaan, voivat onnistua henkisessä yhteistoiminnassaan. Nämä ihmiset voivat muodostaa kosmisen Kristuksen maanpäällisen ruumiin, joiden varassa se, mistä ilmestyskirja puhuu ”taivaasta maanpäälle laskeutuvana uutena Jerusalemina” voi syntyä, ja jonka perustan muodostavat nämä Kristus-Itseensä sisäisen aistinsa elpymisen kautta yhteyden saaneet ihmiset. Uuden ajan yhteistyökykyiset ihmiset [ylös] Tällaisia ihmisiä tulee perustavassa mielessä olemaan kahdentoista kaltaisia, sillä heistä jokainen tulee edustamaan päätehtävässään yhtä Jumalan hengen kahdestatoista aspektista. Ne, jotka todella ymmärtävät tämän, tulevat löytämään paikkansa, ja myös hyväksyvät sen kiitollisena, ja pystyvät siksi tekemään yhteistyötä toisilla pääaspekteilla toimivien kanssaihmistensä kanssa. Tämä perustuu siihen, että he ovat luopuneet kilpailunhaluisen itsensä eripuraisesta äänestä ja ovat sielussaan antautuneet korkeamman Itsensä ja sen edustajien (ylösnousseet mestarit ja enkelit) ohjaavalle äänelle. Tällöin he myös ymmärtävät erilaisella tavalla ja erilaisissa tehtävissä toimivien kanssaihmistensä arvon osana kokonaisuutta. Tällaiset ihmiset tulevat toimimaan keskinäisessä toiminnassaan jokseenkin samankaltaisella tavalla kuin Montessori-menetelmällä tapahtuva opetus toteutetaan Montessori-kouluissa. He oppivat tekemällä asioita omalla tavallaan ja antavat toistenkin oppia omalla tavallaan. Mutta he myös pystyvät opettamaan toisiaan sen suhteen mitä he ovat oppineet – ilman tarvetta tehdä tätä siksi, että sillä yritettäisiin saada arvovaltainen asema toisten silmissä. Juuri tässä näkyy uudesti syntyvä viattomuus kaikkein selvimmin: ihmiset ovat toistensa seurassa luonnollisia ja aitoja, ilman, että heidän täytyy taistella arvovallasta tai siitä kenen totuus on oikeampi. Ulkoisen tietämisen ja oikeassa olemisen sijasta tärkeimmäksi asiaksi muodostuu se, että ihmissuhteet ovat terveitä ja harmonisia. Tämä mahdollistuu niin, että Kristus-Itsen äänen mukaan toimivat ihmiset kasvavat näkemään kaiken kokonaisuuden (eli Jumalan tahdon) kannalta ja tekemään asioita sen sisäisen ilon tähden, mitä tämä toiminta itsessään tuottaa. Tällöin toiminnan motivaatioon ei ole sekoittunut tarvetta saada toisilta sitä arvostusta ja tunnustusta, mitä tarvitaan inhimillisten standardien ja motivaatiotekijöiden tuottaman alitajuisen tyhjyyden ja vähäpätöisyyden tunteen täytteeksi. Ihmiset alkavat etsimään tätä täytettä, koska inhimillisessä vuorovaikutus-todellisuudessa he eivät tiedosta olevansa osa suurta ja tarkoituksellista kokonaisuutta, osa suurta päämäärää, osa Jumalaa, jonka he jakavat toisten kanssa. Elävä tietoisuus tästä päämäärästä ja sen tarkoituksesta on ainoa kestävä syy, mikä voi tulla poistamaan tuon arvostusta vailla olemisen kokemuksen, mikä muutoin johtaa lopulta masennukseen ja yksinäisyyteen, koska ihmisellä ei silloin ole todellista ja kestävää syytä elää ja olla olemassa. Loppusanat [ylös] Yllä sanottu on pyrkinyt tekemään selväksi, että etenkin henkisen toiminnan alueella on ratkaisevan tärkeää se – mihin sitten ryhdytkin – että tämä toiminta ja sen motivaatio ei lepää ainakaan perustaltaan inhimillisten standardien varassa. Saadakseen toimintansa taakse maan henkisen hierarkian tuen, ja näin todella menestyäkseen, edellyttää sitä, että on valmis palvelemaan epäitsekkäästi Maan henkistä kehityssuunnitelmaa ja unohtamaan erillisyyteen pyrkivän itsensä kunnianhimoiset tarpeet. Matti Ylén	Takaisin